Mie ja uskonnot!

Kouluaikana varsinki ihmettelin uskonnon opetusta, sen tarinat oli ihania, mutta se sävy, jolla se tarjottiin, eijjollu minusta kiva, häiritti minua.

Muistan pari tappaustako yritin koulukaverille puhua asiasta, toisessa se keskustelukaveri sano, että son yksityisasia eikä mulla ollu sitte siihen lisättävvää. Toisessa, että hän ihmettelly, etten mie siis ole uskovainen, en tieny hänen olevan ja siihempä seki keskustelu jäi.

Sitte tulin rippikouluikäseksi ja jossain yhteyessä sanoin, ettemmie mee rippikouhluun, vanhempani ei sanohneet mittään.

Mutta sitte äiti joutu sairaahlaan ja Pöykön mummo oli meilä ja pikkuveli oli lähössä rippikouhluun, niin mummo sano, että Hilkkahan lähtee kans ja ihan hellämielisyyttäni mummoa kohthaan en sanonu mittään, menin ja kävin rippikoulun.

No sitte ei uskontoasiat tulheet pinnalle kait vastako yks seurakuntalainen sano, että minun pittää mennä lukkeen epistolateksti kirkhoon. Sanoin, etten voi, ko mie en ossaa ees aatella niitä asioita. No hommapa ei jääny tähän, lopulta pappiki lähesty ja oli avoimen tympääntyny ja sano sitte, että yritäppä keskustella jonku kirkkokuorolaisen kans.

Mietin asiaa vähän aikaa ja sitte erosin kirkosta. En tykäny ajatuksesta, etten kelvanu semmosenako olin ja vielä ilmeni se, että on eliittiseurakuntalaisia, mikä selkiskö kysyin siltä papilta, onko kirkkokuorolaiset jotenki niinko viissaampaa väkeä, sano, että non eliittiseurakantalaisia. Ja mie järkytyin.

Sitte aikahnaan aloin vappaa-ajattelijoita ja olin jopa Oulun vapaa-ajattelijoitten puheenjohtaja, mutta kyllästyin pikkuhiljaa järjestäyneesseen vapaa-ajattelijoitten tyyhliin saivarrella kirkon asioita. Mutta tykkään edelleen olevani vapaa-ajattelija.

Piispa Laajasalo muuten oli minusta rasittavako puhu vapaa-ajattelijoista tosi alentuvasti Ruben Stillerin ohjelmassa, ois ees sanonu, että ne liiton miehet sannoo jotenki eikä leimaamalla ihmisiä.

Mie kunnioitan jokhaisen vakaumusta enkä ees yritä määritellä toisten vakaumuksia tai uskomisia, kysyä voin jotaki, mutta lähen siittä, että olhan kaikki hyviä ja ihania ihmisiä.

Tämä oli tämmönen iltahöperrys, johon intouvvuinko minun päähän tai suuhun tai siis ajatuksiini puututtiin aika ouvvosti. Surullista.

Mullei siis ole tämän kummosempia sanomisia ja vaikka ajoin ja yritin touhuta Ouhluunki tunnustuksetonta hautuummaata, rakastan silti käyä vaikka ystäväni hauvvalla. Mie sielä höpisen ja joka kerta vähän itken, en tiä mitä, kohan vaan.

Rauha kanssanne, mie en jaksa suuttua kelheen, mutta koittakaa kestää, mie oon tämmönen ja jotenki näin aattelen, en ossaa enkä kykene muuhun, haa minua 

Ihan kaikile ihmisille ja sarvikuonoista alkaen apinoihin ja rakkausviruksiin asti ihanaa kesäiltaa, kevät jäi kait välistä pois, niinko rakas miniäni sano, se sano, että viime vuona jäi kesä välistä pois.

Kiittävin, rakastavin, kunnioittavin ja hyväksyvin terhveisin hilkkapien!

14 vastausta artikkeliin “Mie ja uskonnot!”

  1. Niin, Hilkka – täällä Suomessa on vapaus uskoa mitä haluaa tai olla uskomatta. Meidän kannattaa olla siitä suorastaan onnellisia.

    Taitaa olla yleisempää tällä Maapallukalla, että on henkikulta vaarassa jos uskaltaa uskoa jotakin muuta kuin jotkut toiset sielläpäin. Jos ei ole samaa ”lahkoa” niin on vääräuskoinen ja sen vääräuskoisen saa tappaa.

  2. Hilkka pien meidän pikkuämmi tuohon ei ole sanottavaa noinhan meidän pitäisi elää jokaisen tev hertta plikalle iraplikalta terv iraplikka tepivaari

  3. Minulle on aina ollut tärkeitä koti, usko ja isänmaa. Muille olen sanonut, että tärkeätä on usko johonkin, vaikka puuhevoseen.

  4. No ehkä Juhani, täälä meilä päin ei senthään tapeta, mutta vaikeaa niilä näyttää olevan, joilon se oikea usko!

    Tepivaarille ja Ira-plikalle ihania kesäpäiviä, toivoo ämmi ja Hertta, jokka lähtee huomena lapin mökkiä tervehtiin, onko vielä kopihlaan sielä Euroopan katolla!

    Puuhevosseen uskovat antaaki ehkä helposti rauhan toisile uskoa, mitä itte haluavat, kiitos ja kunnioitukseni Pentti vakaumuksellesi!

  5. En ole vielä löytänyt sitä oikeaa uskontoa.
    Ensikskin lienee paras uskoa itseensä
    eikä ole syytä mennä äärimmäisyyksiin
    ja kunpa osaisi ottaa toiset huomioon,
    mutta luonto esim metsä on minusta
    se paras paikka harjoittaa mietiskelyä
    josko sitä uskonnoksi voisi sanoa.

    1. Mieki oon josku sanonu, että mulle riittää mettät, siinä on minun kirkko ja niin monen muunki, varsinki suomalaisen. Mie eppäilen, ettemmä met näe, mitä kaikkea hyvvää katosko kristinusko tuli.

  6. Metsä on monen suomalaisen kirkko, kuten minulle myöskin. Meillä oli täällä ennen ihan omat uskomuksemme ennen kristinuskon tuloa ja germaanien 600 vuoden ylivalta ei tuota kaikkea ole pystynyt tuhoamaan.

    Varsinkin Hämeessä jatkettiin esi-isien ja äitien uskoa todella pitkään, jopa pitkään historialliselle ajalle. Ruotsalaisten germaanien väkivallalla nekin lopulta tukahdutettiin. Sadonkorjuun Kekreistä tulikin Joulu, jolloin Vapahtaja syntyi..

    Jokin epäilyksen siemen jäi minullekin, miksi joidenkin Lähi-Idän paimentolaisheimojen usko olisi se oikea minullekin?

  7. Herätessäni iltaunosilta, hiipi tietoisuuteeni nimi ammoisilta ajoilta:

    Paavo Viljanen. Niinpä googletin:

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Viljanen

    Paavo oli vanhalestadiolainen pappi ja mahdollisesti Akateemisen Karjala-Seuran jäsen.

    Talvisodan aikaan:
    Siiri Kilpeläinen Nurmeksesta enoni vaimo, joka oli jäänyt leskeksi Tolvajärven taistelujen aikaan.
    Siiri oli ”uniennäkijä” sekä unessa että valveilla. Hetkellä, kun hänen miehensä, Kustaa, kuoli, hän näki tämän kulkevan peltonsa laitaa, mutta ei vastannut huutoihin. Siiri meni anoppinsa luo ja kertoi tapahtumasta ja arveli sen jotakin merkitsevän ja niinhän se merkitsikin.
    Joskus myöhemmin Siiri meni anoppinsa kanssa Kuhmalahden kirkkoon, jossa Viljanen kiivaili saarnassaan kiroten venäläisiä. Tällöin Siiri koki, että enkeli puhutteli häntä kehoittaen nuhtelemaan saarnaajaa. Niinpä sitten kirkonmenojen jälkeen Siiri meni pappia puhuttelemaan. Viljanen suutahti ja käski kylän miehiä heittämään ämmän ulos. Miehet eivät kuitenkaan totelleet ja Siiri sai anoppinsa kanssa poistua vapaassa tahdissa.
    Minulle on kerrottu, että Viljanen olisi Siirin kanssa ystävystynyt ja poikkeillut tapaamassa.

    Siirillä oli noita ”unennäköjä” monestakin asiasta. Ostin pari vuosikymmentä sitten Hymy-lehden, ja kappas vain, Siiristä ja hänen erilaisista näyistään oli juttu.

    Itse en Siiriä koskaan tavannut, mutta mieleni teki käydä tapaamassa. Käynti jäi ja jäi, kunnes sitten kuulin, että Siiri oli kuollut 96 -vuotiaana.

  8. Erinäisten asioiden teoreettista pohdiskelua:

    Monet kristityt ovat suhtautuneet kielteisesti itämaiseen chakra-teoriaan.

    Tuossa Siirin tapauksessa voisi olla kyse kuudennen chakran toiminnasta.

    https://www.terve.fi/artikkelit/chakraopas-67-otsachakra

    ”Otsachakra tuo tasapainon ja rauhan oman mielen ja ympäröivän maailman tapahtumien välille. Se on luovan mielikuvituksen ja toisaalta myös syvän meditaation keskus. Tämän chakran toimintakenttää ovat kyky nähdä asioiden symboliset merkitykset, kyky kasvaa omien heikkouksien yli ja mahdollisuus nousta henkisesti kohti seuraavia tietoisuuden tasoja. Chakra hallitsee myös unia ja ennalta näkemistä.

    TASAPAINOINEN CHAKRA: Kun chakra toimii tasapainossa, näkee ihmiset ja maailman ympärillään niin, ettei halua hallita tai tuomita niitä omista lähtökohdistaan käsin. Luottamus viiden fyysisen aistin lisäksi intuitioon on vahva. Mieli on kirkas ja keskittynyt, eikä tarvetta itsen korostamiseen ole.”

    1. jatkoa:

      https://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/sinua-ymparoiva-vari-paljastaa-mielentilasi-ja-sairautesi/3193382#gs.ZncQpzQ

      ”Kristinuskossa uskovaisille ilmestyneiden pyhimysten ympärillä on perimätietojen mukaan ollut voimakas valokenttä, joka on ollut voimakkaimmillaan erityisesti pään kohdalla. Pyhimykset onkin tavallisesti esitetty sädekehä päänsä ympärillä, millä on kuvattu henkisesti erityisen korkealla tasolla olevan ihmisen auraa.

      Ihmistä ympäröivä energiakenttä eli aura on henkilöstä lähtevää säteilyä. Auraa on kuvattu valopilveksi, tai ihmisestä lähteväksi heijastukseksi. Se ympäröi kaikkea elollista. Myös elottomilla asioilla, kuten esineillä ja kivillä, on omat auransa, mutta ne eivät esiinny niin voimakkaina kuin ihmisiä, eläimiä tai kasveja ympäröivät henkiset energiakentät.”

      ”Aura kertoo kantajansa henkisistä kyvyistä. Herkän henkilön aurasta onkin erotettavissa neljä tietoisuuden tasoa. Eteerinen tai vitaalinen keho vastaa fyysistä olotilaa ja terveyttä. Lisäksi se hallitsee kosmista elämänenergiaa ja yhdistää sen kehon fyysisen puolen kanssa. Astraali- tai tunnekeho tunnistaa ja taltioi ihmisen tunteet, aistikokemukset ja halut. Mentaalikeho puolestaan reagoi ajatuksiin, joita se vastaanottaa tai synnyttää itse. Kausaalikeho merkitsee henkilön kykyä kehittyä tulevaisuudessa.

      Paljaalla silmällä auraa ei voi tavanomaisissa olosuhteissa havaita. On kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka pystyvät näkemään toisia ihmisiä ympäröiviä energiakenttiä sekä niiden värejä. ”
      ————————-
      Minusta näyttäisi siltä, että Sahalahdella 12.11.1853 syntynyt Henrika Antintytär omasi kyvyn nähdä ihmisen auran, vaikka suoraa väitettä siitä en ole kuullutkaan.
      Asuessaan Kangasalla hän sai kuuluisuutta ”kansanparantajana”, koska hän näki, mikä ihmistä vaivasi ja yritti hoitaa vaivaa omaamiensa taitojen mukaisesti, jotka taidot olivat varmaankin peräisin kansanperinteestä.
      Naapurit Kangasalla alkoivat kuitenkin vieroksua Henrikaa, sillä toisen lävitse näkevä naapuri ei ole aina kiva. Huhut alkoivat syyttää Henrikaa noituudesta. Niinpä Henrika näki parhaaksi vaihtaa maisemaa 8-lapsisine perheineen Kuhmalahden Iso-Pentoon. Kangasalalaiset kävivät sitten hevoskyydillä kolmenkymmenen kilometrin päästä hakemassa apua vaivoihinsa.
      Henrika kuoli 1920 -luvulla espanjan tautiin (lintuinfulenssaan). En tiedä perikö kukaan Henrikan jälkeläisistä hänen kykyään. Mahdollista se on. Mutta en siitä tiedä. Tuleva mummonikin oli toivonut asiaan opetusta, mutta Henrika oli ollut sitä mieltä, ettei kykyä voi opettaa. Sen sijaan Henrika opetti hänelle joitakin hyväksi havaittuja kansanperinteen hoitokeinoja.
      ————-
      Kokemusperäisistä kansanperinteen hoitokeinoista on ollut hyötyä, mutta niitä ei ole käytetty sen takia, ettei tiede ole kyennyt selittämään niiden vaikutustapaa. Pajun kuortakin oli käytetty pitkään kansanomaisessa lääkinnässä, kunnes eräs pappi keksi salic -kasveissa piilevän salisyylihapon, joka auttaa särkyihin ja tulehduksiin. Mikrobiperäisten hoitomenetelmien tieteellinen tutkimus on vielä nuorempaa.

  9. Joku on ehkä pohtinut, miksi Jesse aikoinaan valitsi opetuslapsikseen ne oppimattomat, mitkä sattui valitsemaan. Ehkäpä hän näki ihmisten aurat. Juudaksellakin oli varmaan voimakas hengellinen aura, joka ei kai sitten ollut oikein tasapainossa ainakaan jatkuvasti.

  10. Juolahti mieleeni käsite: karismaattisuus.

    Chakra -teoria perusteella voisi ajatella seuraavasti:

    Ihmisen hyvinvoinnin kannalta on hyväksi, että kaikki seitsemän chakraa, ”energiakeskusta”, toimivat tasapainoisesti. Voi olla, että jokin chakroista kaipaisi elvytystä. Tällöin voisi kuvitella, että henkilö, jolla kyseinen chakra on voimakas, kykenisi elvyttämään tuon vaimean chakran toimintaa. Tällöin elvyttävälle henkilölle syntyisi karismaattinen vaikutus ja vetovoima elpymistä kaipaavaan henkilöön nähden.
    Tästä seuraisi, etteivät kaikki ihmiset kokisi karismaattisuutta yhtä voimakkaina samaan henkilöön nähden ja voisi syntyä jopa torjuntaa.

  11. On hyvä, että vain harvat ja valitut kykenevät näkemään naapurinsa auran, jotta vältyttäisiin chakrojen egoistiselta manipuloinnilta. Käsitykseni mukaan tuon Henrikan, kansanparantajan, taito perustui vaivan diagnosoinnin ja siihen liittyneen kansanperinteisen lääkinnän lisäksi myös heikommin toimivan chakran manipulointiin.
    —————–
    Fysioterapeutti on pariin otteeseen manipuloinut paikoiltaan menneitä rintarankani liitoksia selkärankaan asettumaan paikoilleen rusauttamalla. Mutta manipulointia voidaan suorittaa monin muinkin tavoin.

    Pappikin herättelee ylempien chakrojen aktiivisuutta, mutta kaikki papit eivät tee tätä manipulaatiota hedelmällisesti.

  12. Kolmas chakra on älyn ja logiikan shakra.

    http://www.reikisivut.com/chakrat/3/

    Älyllä ja logiikalla voimme ymmärtää ja jäsennellä asioita, joista meille on kerrottu. Mutta äly ja logiikka eivät edusta itse kokemusta siitä, mitä on kerrottu.
    ———————————
    Meille on Raamatussa kerrottu, että luku kuusi on ihmisen luku, eritoten epätäydellisen ihmisen luku ja että luku seitsemän on jumalan luku.
    Tämä on ymmärrettävissä chakra -teorian avulla. Sen mukaan seitsemäs chakra avaa yhteyden jumaluuteen.

    http://www.reikisivut.com/chakrat/7/
    ———————————–
    Kuudes chakra mahdollistaa selvänäkemisen ja telepaattiset kyvyt, jotka ovat siis mahdolliset myös epätäydelliselle ihmiselle.
    Luku kuusi on siis parhaimmillaankin ihmisen luku, ei jumalan luku. Ja tällainen ihminen voi toimia jumalan tahtoa vastaan.

    http://www.reikisivut.com/chakrat/6/

    Vaikka kuutosia olisi monta, kuten esimerkiksi 666 tai enemmänkin, niin se ei yltäisi lukuun seitsemän chakrojen maailmassa.
    ————————————-
    Heräsin iltaunosilta ja mieleeni nousi hitaasti nimi Juudas. Juudas Iskariot oli selootti, joka tahtoi vapauttaa juutalaiset Rooman vallasta.
    Mikä oli Juudaksen tehtävä 12:n joukossa? Ehkä hänen tehtävänsä oli edustaa epätäydellistä ihmistä, kuutosen ihmistä?
    Juudaksen tarkoituksena oli ilmeisesti käyttää Jeesusta vipuvoimana roomalaisia vastaan ja nostattaa vallankumous. Kun hänen tarkoittamansa ei toteutunut, vaan näytti tuottavan vain tuhoa, niin Juudas romahti.

    Juudaksen hengenheimolaisia ovat kaikki, jotka haluavat käyttää kristinuskoa omien maallisten tavoitteidensa hyväksi, olivat ne tavoitteet miten tärkeitä tahansa.
    —————————————————-
    Käsite ”uudesti syntyminen” merkinnee käytännössä seitsemännen chakran avautumista, ei luuloteltua vaan todellista avautumista. Se on ehkä mahdollista, jos kaikki muut kuusi chakraa ”painavat päänsä” seitsemännen chakran edessä.
    —————————————————-
    Kaikki tuo edellä oleva oli siis vain älyllis-loogista pohdintaa kirjoituksista.
    Tuli mieleen, että voisiko olla ”taivaallista musiikkia”. Seuraava voisi olla askel siihen suuntaan:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *