Hallitukselta ei löydy ymmärrystä työttömille

 

 

Valtion velka kasvaa edelleen. Talous kasvaa kuulemma kohisten, mutta velan oton syynä on valtiovarainministerin mukaan työttömät. Hän ei toki sanonut asiaa noin suoraan, mutta totesi työttömyyden rasittavan valtiontaloutta.

 

Voi teitä työttömiä minkä teette hallitukselle. Te olette hallitukselle suuri riesa. Vaikka teitä työttömät kuinka rangaistaan ja laitetaan ilmaisiin töihin nostamaan työllisyysastetta, olette silti riesa valtion taloudelle. Teille maksetaan asumistukia, erilaisia sosiaalitukia jne.

 

Mitä teille työttömille oikein pitäisi tehdä? Valtion kassa on tyhjä ja siksi teille ei voi järjestää töitä julkiselta puolelta vaikka esimerkiksi vanhushuolto ja muu hoiva-ala huutaa lisää käsiä vähentämään hoitajien raskasta taakkaa.

 

Katsokaas, vuosien varrella olemme auliisti antaneet verohelpotuksia suuryrityksille, maksamme edelleen heille miljardeilla erilaisia tukia ja kyllä, omistajat myhäilevät tyytyväisinä. Olemme myös määrätietoisesti panostaneet asevarusteluun, joihin uppoaa tulevaisuudessa helposti myös miljardeja.

 

Hyvät työttömät. Elämä on valintoja – arvovalintoja. Tämän hallituksen, kokoomuksen, keskustan ja sinisten arvovalinta on tukea heitä jotka meidän puolueita kannattavat. Te työttömät ette kuulu meidän äänestäjiin. Kun kumarramme omille arvoillemme, joudumme pyllistämään teille.

 

Emme teitä kuitenkaan kokonaan jätä oman onnenne nojaan. Älkää luulko pitkäaikaistyöttömät, että päästämme teidät eläkkeille. Arvomaailmamme mukaan on oikeus ja kohtuus rangaista teitä, koska ette tyydy kohtaloonne.

 

Juuri kun saimme rikkaat ja hyväosaiset vietyä jotenkuten jalkojen kastumatta laman yli ja vihdoin tekevän jättipotteja, niin meidänkö hallituksessa pitäisi heille nostaa veroja, että te työttömät saisitte töitä kunnon palkoilla, jotain kohtuutta, pliis.

 

Älkää ruikuttako työttömät. Kaikkia ei voi auttaa, tehkää itse jotain elämillenne. Menkää ruokajonoihin, ai te olette jo. Muuttakaa kimppakämppiin, jaa olette jo muuttaneet. Ostakaa vaatteenne itselle ja lapsille kirpputoreilta, ai jaa, senkin teette.

 

No, tehkää nyt herranen aika jotain ja lopettakaa se valittaminen. Se on tämän hallituksen budjettiriihen viesti teille työttömät, uusien aktiivimallin rangaistuksien lisäksi. Ottakaa tai jättäkää, se on yksi sama meille täällä pääministerin virka-asunnon notkuvissa pöydissä.

 

 

26 vastausta artikkeliin “Hallitukselta ei löydy ymmärrystä työttömille”

  1. Kyllähän tuo työttömyys kovasti rasittaa valtiontaloutta, on ikäänkuin kaksiteräinen miekka jonka molemmat terät tulevat kalliiksi valtiolle, maksetaan työttömyyskorvauksia ja verotuloja jää saamatta.

    En todella kadehdi työttömän osaa, maallisen ankeuden lisäksi henkistä kärsimystä joutuvat kokemaan mutta itsesäälistä pitäisi pidättyä, parempi olla esimerkiksi katkerana kuvittelematta millainen on pääministerin virka-asunnon notkuva pöytä.

    1. Myllymatti
      Pääministerin notkuva pöytä on kielikuva siitä missä maailmassa päättäjät elävät suhteessa köyhiin ja tavalliseen kansaan. He näkevät ihmiset vain numeroina budjetissa, eivätkä koe ihmisiä noiden nuomeroiden takaa.

      1. No kyllä kai vähän aavistelin että vertausten ja kielikuvien kautta juttelet mutta vähän kuitenkin tykönäni kuvittelen että päättäjissä on sellaisiakin jotka näkevät ihmiset ihmisinä.

  2. Kyllä tuosta ansisidonnaisesta menee vero ja vieläpä vähintään 20% .
    Tuo pöydän notkuminen pääministerillä tuskinpa johtuu pöydän huonosta kunnosta terv tepivaari

  3. Ansiosidonnaisista peritty vero ei taida paljon valtion kassaa lihottaa mutta kirpaisee varmasti verotuksen kohdetta pahasti.

  4. Juuri noin on eipä se valtion rahatilannetta paranna mutta tuo vähintään 20% veroina on kovaa tasoa .
    Samaan verotukseen pääsee n 25 tonnin vuosi palkka tuloilla ja taas n 12 tonnin vuosi ansidonnaisella vie saman veron % terv tepivaari

  5. Hannu, miksi nämä asiat jäi edelliseltä hallitukselta hoitamatta?? Vasemmisto oli silloin hallitusvastuussa.
    Eli sinun mielestä tämä nykyinen hallitus on vastuussa myös siitä mitä vasemmisto jätti tekemättä hallituksessa ollessaan??
    Toki, kaiken kuran saa kaataa hallituksen niskaan, mutta onko silloin vasemmisto ikään kuin vastuunsa tunteva porukka??

    1. Jos Teho Paketti muistat AL; blogin ajoilta, niin vastustin vasemmiston menoa Kataisen hallitukseen. Se hallitus jakoi suuryrityksille verohelpotuksia ja oliko sitä edellinen hallitus poisti kelamaksun jne. ja nyt olemme tilanteessa jossa suuryritysten verotusta on helpotettu niin että kassa on tyhjä ja kun ihmiset pistetään tekemään töitä ilmaiseksi eikä veroeuroja kerry ja yhteiskunta maksaa näille tempputyöllistetyille tukia, niin kas vain, jotkut korjaavat potin ja valtio kiskoo kansalta kulutus ja muina veroina, että edes jotenkin yhteiskunta pyörisi.

      1. Ottamatta nyt kantaa Hanun kommenttiin puolustelen suuryrityksiä sillä että ovat aivan välttämättömiä maallemme välttämättömien vientitulojen vuoksi

      2. Miksi räksytät tälle hallitukselle jos se kassan tyhjentäjä oli edellinen??
        Tää hallitus yritti poistaa tukia mutta epäonnistui koska vasemmisto vastusti.

  6. Pitäisikö Suomea rakentaa vastuullisesti vai siksakkia edestakaisin tempoen ??

  7. Leikitään ajatuksella, että joiltakin yrityksiltä liian kallis euro olisi vienyt kilpailukyvyn.
    Siinä tapauksessa pitäisi yritysten toiminta taata tuilla. Ei nimittäin ole kansantaloudelle hyväksi, että työntekijät pötköttelevät työttöminä.

  8. Samaten, jos tulee tilanne, että Kiljusen herrasväki, eli suurituloiset eläkeläiset kuppaavat rahat yrityksistä sosiaaliturvamaksuina, niin tukia on lisättävä ja veroja korotettava eläkeläisille eritoten.

  9. Kohta voi tulla paineita yritysten sosiaaliturvamaksujen korottamiseen sitä kautta, että eläkeläisten määrä on nousussa ja työntekijöiden määrä laskussa.

    Nyt eivät eläkemaksut enää riitä, vain lisää on otettava rahastoista. Vielä ei kai ole tarvinnut kajota pääomaan, vaan on otettu rahastojen tuotosta, mutta tilanne kehittynee huonompaan suuntaan.

    Kiljusen herrasväelle voi tulla pää vetävän käteen.

    1. Kateutesi Kiljusen herrasväkeä kohtaan perustuu tyypilliseen satuun siitä, että työeläkkeistä osa maksetaan ”valtion varoista”.
      Ne valtion varat ovat osa eläkeläisten aikanaan valtiolle maksamista veroista ja siis heidän työllää. tuottamaa rahaa.

      1. Sää et tiedä mitään, etkä ole laiskuuttasi ottanut selvää.
        Työssä käyvät ja yritykset maksavat ne eläkkeet. Painahan tämä kalloosi niin että pysyy, ettei tarvitse valeita levitellä.

  10. Suurempi ongelma kuin työttömät on kasvava eläkeläisten määrä. Samankaltainen ongelma on mm Japanissa. Mitäs sille tehdään.

    1. Eläkkeenmaksajia löytyy, jos pystytään työllistämään. Suhteessa Kiljusen herrasväen määrää vähenee maksajien osuus jatkuvasti. Sen takia on jouduttu jo parina vuotena ottamaan sijoitusten tuotosta apuja ja kohta joudutaan käyttämään kertynyttä pääomaakin.
      Ennen pääomaa karttui, kun maksajia oli suhteellisen paljon ja työllisyys parempi.

      Ihme heppu tuo Juhak. Suolta sontaa, eikä vaivaudu ottamaan asioista selvää.

  11. Suuret ikäluokat ovat jo kokonaan eläkkeellä ja sen joukon määrä vähenee.
    Eläkerahastot on maksettu pääosin suurten ikäluokkien suorilla eläkevakuutusmaksuilla, heidän työnsä tuloksena olleista työnantajien voitoista ja heidän maksamistaan valtion veroista maksetuista eläkevakuutusmaksuista.
    Sitä mukaa kuin suuret ikäluokat poistuvat listalta, vastaavasti jäljelle jääneille ikäluokille tarvitaan vähemmän rahaa eläkkeisiin.
    Nämä nuoremmat ikäluokat ovat työllään kustantaneet omat eläkkeensä, mutta eivät todellakaan ole oikeutettuja vanhempien ikäluokkien työn tuloksena oleviin eläkerahoihin.

  12. Siinä vaiheessa kun massit siirtyvät verotuksen kautta valtion kirstuun ne ovat yhteiskunnan varoja kokonaisuudessaan ja täydellisesti, eikä mitään läänityksiä tiettyihin ajanhetkiin tai henkilöihin.

    1. Se on aivan sama, vaikka niin ajatteöetkin.
      Silti ne rahat ovat niiden töissä käyneiden maksamia ja heidän työnsä tuloksia.
      Samalla tavalla näiden rahoista maksellaan niiden veroja maksamattomien kansaneläkkeet, vaikka maksajat eivät sitä itse saakaan.

      1. Voi hyvä lapsi. Se kertynyt pääoma, vaikka onkin hyvien sijoitusten ansiosta kasvanut korkoa, ei riitä mihinkään. Se, mitä on vuosikaudet maksettu on kulunut aiempien Kiljusen herrasväen senioreiden eläkkeisiin.

  13. Suomessa tehtiin aikoinaan demarien ja kokoomuksen tahdosta sellainen moka, että jätettiin sosiaaliturvaperusteiselle työeläkkeelle katto asettamatta.

    Nyt, jos asetettaisiin eläkekatto, niin sosiaaliturvamaksuja ei voitaisikaan vastaavasti pudottaa, koska Kiljusen herrasväki vaatii rahaa. Tietenkin siitä aiemmin maksuista ja sijoitustuotoista kertyneestä ylijäämäpotista saataisiin vähäksi aikaa apuja, mutta silloin voisi hätäapurahasto tulla syödyksi.

    Mutta toisaalta: Vaikka eläkesäästöpottia ei menetettykään Kreikassa, niin muuallakin voi talous pettää ja säästöpotti nollautua. Kiinakin voi romahtaa samaan tapaan kuin se romutavara, mitä se suoltaa markkinoille. Väitetään Kiinan olevan vahvasti velkaantunut. Ja Kiinan rakentamat ydinvoimalat voivat mossahtaa hetkenä minä hyvänsä. Kiina on johtavia maita korruptiossa ja rakenteiden tarkastajien lahjonta tulee halvemmaksi kuin laatutyö.

  14. Valitettavasti kateuteen perustuva selityksesi ontuu.
    Työeläke ei ole sossuturvaoperustainen muille kuin kansaneläkeläisille ja takuueläkeläisille, joiden eläkkeistä melkoisen osan maksavat työeläkeläiset, jotka eivät saa maksuistaan senttiäkään takaisin.
    Työeläkkeet ovat eläkevakuutusperustaisia ja sinänsä täysi sossunsta riippumattomia.
    Kun eläkkeisiin on maksettu maksut tulojen mukaan, on eläkkeiden oltava samassa suhteessa.
    Mikäli asetettaisiin eläkekatto, olisivat eläkemaksut olleet maksajilleen lisäprogressio täysin perusteetta.
    Kunkin ikäluokan eläkkeisiin kerätään rahat työntekijöiden työn tuloksesta eli suoraan työeläkemaksuilla, työntekijöiden työnantajalle tuottamasta tuloksesta maksetuista työeläkemaksuista ja työntekijöiden valtiolle maksamista veroista maksetuista työeläkemaksuista.
    Kunkin ikäluokan maksuista kertyneelle rahalle tulee myös tuottoja, jotka lisäävät siltä osin rahaston arvoa.
    Ikäluokan eläkkeet maksetaan kullekin ikäluokalle tästä heudän maksamastaan osuudesta koko rahastosta ja se osuus pienenee sitä mukaa, kun ikäluokkaa kuolee.
    Teoriassa viimeisen ikäluokan edustajan kuollessa sen ikäluokan maksama osuus on nolla, mutta tosiasiassa kaikista ikäluokista osa kuolee selvfästi ennen teoreettista kuolemisikää ja se heidän maksamansa raha siirtyy muiden eläkkeiden maksuun.
    Suurten ikäluokkien määrä on pienenemässä koko ajan, joten rahaston kokonaisarvo saakin pienetä vastaavassa määrässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *