Miten tässä nyt taas näin kävi?

 

Pienten yritysten irtisanomisista käytiin kova kamppailu. Työpaikoilla työläiset olivat valmiit puolustamaan jopa lakoilla, ettei yrityksen koon mukaan voida eri arvostaa työntekijöitä. Oli kyseessä 10 tai 20 tai isompien henkilömäärien työpaikat, jokaisella kuuluu olla yhtäläinen oikeus samanlaiseen irtisanomissuojaan.

 

Oikeudenmukaista ja tasa-arvoista, jonka jokaisen luulisi ymmärtävän. Ja näin työläiset myös ymmärsivät ja olivat solidaarisia Sipilän hallituksen esitystä vastaan jossa pienten työpaikkojen työntekijät olisivat työnantajien armoilla.

 

Muutaman viikon oltiin nyrkit ojossa ja mieli, ettei tuumaakaan peräännytä. Työmarkkinat eivät rauhoitu, ellei hallitus vedä esitystään takaisin ja hallitus taas ei suostunut ay- liikkeen komenteluun asiasta joka ei sille edes kuulu. Osapuolet olivat herttaisen yksimielisiä omasta syyttömyydestään tilanteen kärjistymiseen.

 

Koko yhteiskunta pidätti hengitystään, olivat varpaillaan, mihin tässä vielä ajaudutaan. Kunnes mustat autot alkoivat pörrätä Kesärannassa, kameroiden räpsyessä ja salaperäisyyden verhon täyttäessä sakeana ilman.

 

Vihdoin viimein kansalle tultiin kertomaan aikaansaadusta sovinnosta. Hallitus vetää pois esityksen alle 10 hengen työpaikkojen irtisanomissuojan poistamisesta. Mutta kuulkaas tätä, työpaikan koko tulee vastaisuudessa vaikuttamaan irtisanomissuojaan! ETTÄ MITÄ, harottiin hiuksia monissa kodeissa ja ihmismielissä? Mitä helvettiä tuo nyt tarkoittaa?? Siis onko se irtisanomissuoja tulevaisuudessa kaikille yhdenvertainen vai eikö se ole??

 

Kolmikantaa, aktiivimallia ja mitä kaikkea vielä kuultiin osapuolilta ja kuinka edelleen kaikki on vielä auki, vaikka sopu saatiinkin. Jotenkin jäi taas tunne, että voiko enempää saada kansan päätä pyörälle?? Päättyikö jännitysnäytelmä, dekkari ihmisten oman arvailujen varaan ja päättelyyn siitä, keitä vedettiin kölin alta?

 

Kenties tulee mahdollinen jatko-osa jossa me näytelmän seuraajat huomaamme tulleemme naurunalaisiksi, koska tarinan juoni paljastuikin ihan toiseksi kuin olimme näytelmän aikana varmoina päätelleet, sitä tässä nyt kuumeisesti pohdiskelen!

 

 

36 vastausta artikkeliin “Miten tässä nyt taas näin kävi?”

  1. Minä jo ajat sitten täälläkin ehdotin, että poistetaan tuo sidonnaisuus työpaikan lukumääriin. Silloin ei pitäoisi tulla mitään eriarvoisuutta. Nyt se kerrotaan jonain uutena keksintönä ja pöh.

    1. Kyllähän tuo jo aikanaan luin ja samaa mieltä olen. Minulla ei koskaan ole ollut erimielisyyttä työntekijöitteni kanssa; siksi selväksi sopimukset tehtiin.

  2. Raja pois on Sipilän toivomakin ehkä ja nyt siitä sorvataan kaikkia yrityksiä koskeva eli ei koolla väljä?
    Lopputulema on hallituksen toivoma työnantajien vaatima eli työläisen ehtoja huononnetaan.
    Kolmikantaa siihen tarvitaan jotta neuvottelijat saavat tehdä itsensä tärkeäksi toki Sipilän johdolla työnantajien eduksi ja lopputulema ei juurikaan auta niitä pieniä yrityksiä.
    Työhönotto pitäisi olla niinkuin ennen jolloin minä sain kahdeksi päiväksi työtä ja talosta ruuan sekä 50 penniä palkkaa. Minua paremmaksi arvostettu sai 400 mk.

    1. Niinko mää jo totesin nii ikävillä ihmisillä on paljon kavereita ??
      Kun halutaan vähentää rajaton vittuiluoikeus pois niin kyllä kavereita on ??

  3. Ville Vallaton
    Juuri noin, ei videolla yrittäjä kaatanut yrittämistä työntekijöiden niskaan. On todella paljon mätää, että vuodesta toiseen jaetaan miljardien osinkoja ja valtio tukee suuryrityksiä miljardeilla, jotka sitten kusettavat alihankkijoina toimivia pieni – ja keskisuuria yrityksiä.

    1. Yritystukia tarkastelleen parlamentaarisen työryhmän loppuraportti luovutettiin 5.4.2018 elinkeinoministeri Mika Lintilälle. Työryhmä kävi läpi Suomen yritystuet ja pääsi yksimielisyyteen kriteereistä, joilla tukia voidaan arvioida.

      – Työryhmä teki perusteellisen perkaustyön: tuet käytiin läpi, tutkijoita ja sidosryhmiä kuultiin ja järjestelmää todettiin tarpeelliseksi kehittää. Työryhmän keskusteluissa syntyi yhteisymmärrys tukijärjestelmän kehittämisen suunnasta, vaikka ei löytynyt riittävää yhteistä näkemystä yritystukien karsimiseksi ja tukien uudelleen suuntaamiseksi, summaa työryhmän puheenjohtajana toiminut varapuhemies Mauri Pekkarinen.

      Lopputulema oli +-0

      1. Noissa tuissa on samanlaisuus niin maataalous kun yritys tuissa isot saa ja pienenet vikisee .
        Ja itse olen katsellut kolmen pikkuyrittäjän toimia ei ole kadehtimsen aihioita mistään kohtaa terv tepivaari

  4. Suomen Yrittäjät voisivat aivan hyvin hyökätä suurpääomia vastaan eikä kostaa kohtaloitaan työntekijöille. Työntekijät ovat palkkansa ansainneet. Miksi eivät kohdista kampanjaa heitä vastaan jotka ryöväävät pieni – ja keskisuurten yritysten työn tulokset??

  5. AY-liike todellakin oli valmis toimiin, perusteena että ehdotus on epätasa-arvoinen.

    Jännää.

    Samainen AY-liike on aiemmin useasti ollut valmis yhtä koviin toimiin, perusteena se että he vastustavat yrityskokojen tasa-arvoa. Meinaan alle 20 hengen yrityksissä ei voi käyttää kuin pientä osaa sopimusten joustoehdoista, koska AY-liike ei halua alle 20 hengen yritysten kuuluvan liittoihin vaikka haluaisivat.

    Eli onko se tasa-arvo nyt hyvä vai huono juttu? Mää vaan kysyn…

    1. No mihin liittoon pienyrittäjä olikaan menossa ei kait sentään Ayyhyn en oikein tiedä olisko se oikea paikka yrittäjälle .
      En ole koskaan kuullut että Ayy vastustaisi omaan liittoonne kuulumista pitäisiköhän sellasta kysellä Eekoosta .
      Liittohin kuulumaton työnteijä ja työnantaja ovat usein tuuliajolla heitä ei puolusta kyllä kukaan .
      Ja pelkkä Loimaankassa ei sopimuksia tee sitä oikeutta ei heillä ole se on pelkkä työttömyys kassa .
      Tasa arvo on aina parempi kun sanelu siitä ei pääse mihinkään mutta kyllä se vika taitaa oll lähinnä Eekoon puolella joka ei huoli kaikkia jäsenikseen
      Työntekijä puolelle se on mahdollista kellekkään ei sanota ei käy ja oman alan Ayyhyn pääsee jäseksi terv tepivaari

    2. Lehden (IS) mukaan tää riita alkoi kun Tehy (STTK) ehdotti Sipilälle että irtisanomislaki rajattaisiin koskemaan alle 20 hengen yrityksiä.
      Yllättäen tiedon kertoja ei halua kertoa nimeään.
      Jos näin on niin tää STTK ja sen rooli on niin mikä ??

      1. Ei STTK tuollasia tehnyt vaan sipilä toi irtisanomis asian omanaan kuten se sitten tuli julki kuka siellä takana oli ..
        Jos et sitä vieläkään tiedä se oli suomen yrittjät ry STTK taikka TEHY ei tuollasta asiaa ala esitteleen sanooot muut mitä hyvänsä terv tepivaari

        1. Eli siis toimittajat lisäilee omiaan ??
          Nii, tuntuis aika rohkeelta vedolta pistää lehteen ihan mitä sattuu.
          Siinähän saattais vaikka STTK suuttua ja mustaks muuttua ??

          1. No ei toimittaja sitä suoraan tee mutta aina on mahdollista virheellinen tieto lähde jota ei samantienkykene tarkistamaan ei Ayy noista paljonkaan piittaa terv tepivaari

  6. Aivan oikein puhut, tepi. Nähdäkseni on kaksi optiota.

    1. Joko työntekijä- ja työnantajaliitot pistävät pillit pussiin.
    2. Tai he osallistuvat suunnitteluun, jossa mietitään oikea tapa sivistyneelle, molempien osapuolien asemaa kunnioittavalle mikroyritysten paikalliselle sopimiselle.

    1. Mielestani asia olisi kohtuulista kaikille osapuolille eikä se tekisi kellekkään hallaa . terv tepivaari

  7. Minusta pienyrittäjät eivät mitenkään liity Hallituksen avustettaviin. Pienyrittäjällä ei ole alihankkijana minkäänlaista turvaa isoa vastaan ja se vääryys olisi Sipilän hallituksen korjattavien listalla ennen muita toimia.

    1. Pienyrittäjän oikeusturvassa on pienyrittäjän kokoinen reikä. Hän on aika yksin kun isot mellastaa.

  8. Täällä veivaat asioita vain sellaiset ihmiset ja järjestöjen edustajat, joilla on kuva vain suurista yrityksistä ja suurista työntekijäjärjestöistä- ei niistä 200 000 kpl mikroyrityksistä, jotka kärsivät noiden suurien mellastuksesta kuten SAK. Ne pienenet taas työllistävät itsensä tai 1-5 h- laskekaa kuinka paljon.
    Ja ay-huutajat torveilevat ikään kuin ymmärtäisivät edes näin yksinkertaista matematiikkaa.

  9. Niinkö Heikki luulet jos nuot työntekijät ovat liittonsa jäseniä varmuudella ne hoidetaan työntekijän puolelta .
    Liitton kuulumaton Loimaan työttömyys kassan jäsenyys ei Ayytä sido
    Mutta kuka hoitaa sen pien yrittäjän asioita miksi Eekoo ei sitä tee ei edes Suomen yrittäjät . terv tepivaari

  10. Ei ainakaan SAK koskaan.
    Loimaan kassa ( YTK) on aivan yhtä hyvä ratkaisu, koska sieltä saa rahallisesti samat palvelut kuin ay:stä. Myös lakiasiat ilmaiseksi, joita tarvitaan äärimäisen harvoin. Miksi kuulua ay- liittoon ??? kalliilla hinnalla saamatta mitään oikeaa asiaa.

    1. Loimaan kassa on työttömyys kassa ja sillä ei ole minkään maan mandaattia tehdä työehtosopimksia .
      Ja kerro sellanen paikka jossa SAKkoon jäsenistä ei olisi pidetty huolta työnantaja puolella pitäisi olla oma huoltajansa eikä se puoli kuulu millekkään työväen Ayy liikeelle .
      Älä viitsi kirjoitella aivan mitä vaan terv tepivaari

      1. Siis muka ay.tä tarvitaan työsopimuksen tekemiseen. En ole moiseen koskaan törmännyt. Eikä eikä kukaan, jonka kanssa ole tehnyt työsopimuksen ole viitannut mihinkään ay- sopimukseen. Puuta heinää.
        Ay ei pidä yksityisellä tasolla kenestäkään huolta.

        Kukaan, joka on joutunut irtisanotuksi ei saa mitään apua ay:ltä, jota ei saisi YTK:sta. En ole koskaan ainakaan kuullut.
        Minulla on ollut ns. ”alaisia” tuhansia työurassani.

        1. Etpä silti osaa sanoa missä SAKoo olisi ollut jäseniään hoitamatta ja tuosta ei kannata Heikki kinata . kyllä ne sopimukset vaikka paikalliset pitää määrätty linja löytyä .
          Ja kyllä se Ayyn puolella on myös jopa yksilö tasolla se huolenpito työsopimuksissa .
          Eikä nuot alaiset nyt ole Ayyn kanssa mitenkään asiaa .
          Mutta vihan pidolla Ayylle et mitään voita .
          Pidä mielipitees siihen sulla toki on oikeus terv tepivaari

  11. Kuinka tasa-arvoisia pienten ja suurten yritysten työntekijät ovat, kunhan ihmettelen. Niinkuin mahdollisuudet työterveyteen, koulutukseen ja uudelleenkoulutukseen, työnkiertoihin, ylenemiseen, AYn palveluihin, siirtoihin osastolta toiselle kun jollakin kohden mmenee huonost, kuntotuksiini ja mitä kaikkea sitä nyt työelämässä on.

  12. Kyllä noissa pikku yrityksissä kaikki nuot on sula mahdottomuus isoissa ne toimii tosin esim omalla työmaalla oli kolme asiaa .
    Sairauskassa oli työntekijöiden perustama ja yllä pitämä toinen oli työnteijöiden perustama ja yllä pitämä eläkesäätiö . kolmas oli ruokala osuuskunta jolle toimelle työmaa ruokailuun oli perusteet sekin oli työntekijöiden perustama ja toimii edelleen .
    näinkin asiaa vois hoidella niin tuo työantaja antoi tilat tominalle mutta nuothan ei kovin pienessä firmassa ole lainkaan tehtävissä . terv tepivaari

    1. Edelleen jäi minulle tasa-arvoisuus epäselväksi. Jotenkin haiskahtaa kuitenkin että isoissa yrityksissä saattavat työntekijät olla tasa-arvoisempia.

      1. Kyllä se on aivan noin ja ne ei saisi olla niin kuin nyt ovat terv tepivaari

  13. ”Työpaikoilla työläiset olivat valmiit puolustamaan jopa lakoilla, ettei yrityksen koon mukaan voida eri arvostaa työntekijöitä. Oli kyseessä 10 tai 20 tai isompien henkilömäärien työpaikat, jokaisella kuuluu olla yhtäläinen oikeus samanlaiseen irtisanomissuojaan.”

    Ei tuo ole todellinen tasa-arvokysymys. Moiseen takertuminen saattaa kieliä alhaisesta älykkyysosamäärästä.

  14. Mutta teimmepä mitä hyvänsä aina on jokin ryhmä joka sanoo meni päin tilu lilua niin se vaan on oikeasti terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *