äärimmäinen kosteus
märkä litisee jalkojen alla
lihaksia särkee
mitä sitten
ajattelen karrelle palaneita
elinkelvottomia savanneja
kuivuuteen kuolleita lapsia
eläinten raatoja
olen etuoikeutettu
rännistä tippuvasta vedestä
kasteisesta maasta
kosteudesta ihollani
lottovoitosta sammuttaa janoni
milloin haluan
Hyvin riimitelty Hannu. En ole joulu-, kesä-, kevät-, syksyihminen. Kaikista vuodenajoista voi nauttia ken oivaltaa.
Kiitos Kalle ja hyvää syksyn jatkoa.
Hannusta on moneksi, herkkä runoilija, haaveileva hyvään uskova utopistinen sosialisti, leikittä vallassaolijoiden hankkeita alasampuva besserwisser, kirjoiittava väriläiskä ja no siinä päällimmäiset, lämmöllä.
Kiitos Myllymatti lämmittävistä sanoista.
Kaksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä kaksin,
kaksin syntynyt oot, kaksin sa lähtevä oot.
Askelen, kaksi sa luulet kulkevas edellä toisen,
mutta kohta siinä taas on, vaikka jo jälkehes jäi,
hetken sa itseäs hyväileväs luulet
mutt vierasta lämmitätkin!
Silmää löytänyt et, jonka vois sun katsehes karkoittaa,
kättä et löytänyt, joka ois liukunut luotasi pois.
Kuuma on ystävän mieli ja kuuma on armahan rinta,
huuletkin hymyssä vain, eikä rinta ole liikkumaton.
Leikkeihin kumppanin löydät, myös riemuun ja tuskaan.
Hiipua yksin et rauhassa saa.
Ystävän, varmaan kohtalo sulle on luonut,
houreen, jok’ katoa ei, vaikk luotaan paeten käyt.
Niin olet kaksin, sa ihminen, kaksin keskellä kaiken,
kaksin syntynyt oot, kaksin sa lähtevä oot,
kaksin erhees kärsit ja kaksin kyyneles itket.
Ainoa rauhallinen on oma varjosi vain.