Minäkin syksyiset riimini repäisen,
pimeää aamua pälyilen,
nuo kanat kelloa siirtämättömät,
isoa kelloa ymmärtävät;
toisin kuin ihminen.
Sataa vettä meilläkin, miltei kaataen,
kesää mennyttä muistelen.
Klo 4 kun kesällä heräilin,
aamun kajo jo mieltäni hyväillen,
kohti postilaatikkoa käveleskellen,
kesää ihaillen.
Nyt kaamos ja syksy ihmisen,
sen lukenut olen; mielen sortaen.
Minun suojani syksyn pimeyteen,
kas otsalamppu näin valaisten,
synkkää syksyistä säätä halkoen.
Lehdenkin löytänen,
kera kahvin uutiset lukien ja menoa taivastellen.
Tämä synkeä syksy, sitäkin ihailen,
antaa pienellekkin valolle arvostuksen;
se on kuulkaa jotain sekin.
Kas vain, Kallehan on oikea ruonseppä.
Niin. tuo syntyi n parissa minuutissa, innoittajana Hannu. Sielunvammani lähtenee tuolta isästäni; sotilas ja runoilija, ei kovinkaan harvinainen yhdistelmä.
Hieno runo ja kuvaus kesästä ja vuodenajoista.
Kiitos paljon kehaisusta; pitäähän meidän vähän erilaistakin väriä näille sivuille saada.
Syksyllä voisi lähteä luontoretkelle ja nuotiolla nokipannukahvit.
Varusteet sään mukaan.