Tämä on täysin tuomittavaa, mutta kyllä kissanomistajienkin pitäisi noudattaa lakia

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201805192200954969_u0.shtml

”Julmaa eläinrääkkäystä Riihimäellä: kissoja ammuttu selkään kuula-aseella – ”Mitä pahaa kissamme ovat tehneet?””

Tällainen toiminta on täysin tuomittavaa eikä millään tavalla oikeustajun mukaista.

Toinen puoli asiassa on, että tämä henkilö näyttää vähät välittävän Suomen laista.

”Suominen kertoo, että aiemmin he asuivat kissojen kanssa Belgiassa. Siellä kissat tottuivat siihen, että saivat tulla ja mennä vapaasti. ”

Kissanomistajat eivät kuitenkaan aika yleisesti näytä piittaavan laista, mikä kieltää kissojen liikkumisen muiden pihoilla ja monessa muussa paikassa.

Jo se, että irrallaan kulkeva kissa tuhoaa pikkulintujen pesiä, on riittävä syy pitää kissat kiinni tai aidatulla pihalla.

Suomen lainsäädännön yläpuolella on vielä eurooppalainen yleissopimus (SopS 49/1992)

Sopimuksessa eläinten hyvinvoinnin perusperiaatteena on, ettei lemmikkieläimille saa tuottaa tarpeetonta kipua tai tuskaa ja että lemmikkieläintä ei saa jättää heitteille.

Heitteillä oleva eläin tarkoittaa lemmikkieläinten suojelua koskevan yleissopimuksen ensimmäisen artiklan 5 kohdan mukaan
joko koditonta lemmikkieläintä tai sellaista lemmikkieläintä, joka on omistajansa tai haltijansa kotipiirin rajojen ulkopuolella, eikä kenenkään muun omistajan tai haltijan hallinnassa tai suorassa valvonnassa.

Niinpä nämä ympäriinsä kuljeskelevat kissat ovat heitteillä ja siten lainsuojattomia.

Ne kannattaa pyytää loukulla ja toimittaa löytöeläinkeskukseen.

13 vastausta artikkeliin “Tämä on täysin tuomittavaa, mutta kyllä kissanomistajienkin pitäisi noudattaa lakia”

  1. Suomessa sanoo laki taajamien alueella kissat ja koirat ovat kytkettyinä .
    Belgiassa on oma lakinsa joka ei koske Suomea mistään kohtaa .
    Se ei ole eläinrääkkäystä kun kissat ja koirat ovat kytkettyinä terv tepivaari

  2. Lemmikit ovat yksi pahiten päin helvettiä oleva asia nykyisessä länsimaisessa yhteiskunnassa. Ne ovat omia lapsia tärkeämpiä ja niiden massiivisen tuhoisa vaikutus sekä luontoon, yhteisöön, yhteiskuntaan että eläinten omaan hyvinvointiin painetaan lähes tyystin villaisella.

    Luulitteko että vastarintaliike ja anarkistit ovat ääripäitä? Katsokaapa lemmikkihörhöjä ja eläinvihaajia…

  3. Niin, minunkaan mielestäni kissan pitämisessä irti ei ole järkeä.

    Se tosin täytyy muistaa, että nykyinen järjestyslaki (sen kummenkin kuin metsästyslakikaan) ei sitä kategorisesti kiellä. Kiinnipitopykälä koskee vain koiria, ei kissoja.

    Järjestyslain koirakuripykälä (4 luku 14 §) säätää 1 momentin 2 kohdassa seuraavasti:
    .”..pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua;”

    Saman pykälän 4 momentti laajentaa yllä olevan säädöksen koskemaan myös kissoja. Noilla ehdoilla kissan pitäminen irti on siis täysin laillista. Ihan eri juttu on, kuinka kissaa on mahdollista valvoa, jos se on irti.

    Metsästyslaissa säädetään vain villiintyneistä kissoista. Vapaana liikkuvaa kotikissaa metsästyslaki ei koske.

  4. Tässä on Kari sellainen dilemma, että tuon säädännön yläpuolella on se EU-sopimus, joka määrittelee eläimen heitteille jätetyksi, mikäli se on valvomatta pihansa ulkopuolella.
    Se tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, että naapurin pihalla yksikseen kuljeskeleva kissa on heitteille jätetty ja siis ”villikissa”.
    Edelleen se sopimus, kuten Suomen lakikin, sanoo, ettei eläintä saa jättää heitteille.
    Tällä perusteella se kissa ei saa kulkea missään ilman välitöntä valvontaa.

  5. Lähdetäämpä siitä että kuka on niin idiootti että ampuu eläimiä ensinkään millään kuula-aseella. Ihan sama oliko se lemmikkieläin joka ei saisi olla vapaana tai vaikka villieläin. Ei kävisi mielessäkään ampua millään kuula-aseella eläimiä. Kertoo jo tälläisen henkilön älynmäärän.

    1. Pikkupojat holtittoman vapaasti ilmakon kanssa on se yksi riesa, kun vanhemmat eivät mitenkään valvo.
      Itselle oli pienenä hyvin tiukka ehto, että, jos mitään eläintä, lintua tms. ammut, ilmakko lähtee kerrasta lopullisesti.
      Ei eläimiä saa ampua kuin metsästettäessä asiallisella aseella ja kunnolla harjoiteltuna.

  6. Yhtään minkään muun kuin rajatun harjoitusalueen tai metsästyksen ulkopuolella ammuskelu millä vaan on semmoista hommaa että samantien pitäisi olla asiaa tiilenpäiden toiselle puolelle.

    Mutta luin tätä vielä uusiksi. ”Mitä pahaa kissamme ovat tehneet”

    Siis oikeasti. Voiko joku kirkkain silmin tuota kysyä? Paljonko tähän tarvitsee lyödä artikkeleita? 4 miljardia tapettua lintua vuodessa USA:ssa tylsänä tiedetekstinä, vaiko katsotaan Smithsonianin tutkivaa journalismia vai mitä?

    On tiettyä idylliä muistoissa siitä miten maatilalla juoksi kissa vapaana ja piti rotat loitolla. On tiettyä etuakin siinä. Olemme kuitenkin oppineet että haitat ovat monin verroin hyötyjä suuremmat. Tuho linnuille saa aikaan niin paljon paremmat olot haitallisille eliöille kun mitä paraskaan metsästäjäkissa pystyy hoitamaan.

    Ammuskelu, kissojen, ihmisten tai vaikka kiviseinän ammuskelu julkisella paikalla on kaikin tavoin väärin, mutta kyllä tämänkin rouvan mirri on vapaana jättimäinen luonnon monimuotoisuuden tuhoaja. Kotona eläessäänkin se on ekologinen katastrofi. Viattomuus on siitä kaukana. Hyvin, hyvin kaukana.

  7. Tuo ”rajattu harjoitusalue” on hiukan tiukka ehto, koska täällä haja-asutusalueella on laillinen oikeus harjoitella ampumista omalla tontillaankin, kunhan ei aiheuta vaaraa muille.
    Kuitenkin turvallisuus ennen kaikkea täälläkin.

  8. Juha, tuon EU-sopimuksen sanamuotoa ei minusta voi soveltaa sellaisenaan, koska silloin jokainen karkuun hetkeksikin päässyt kotieläin olisi heitteille jätetty eläin, jota koskisivat kaikki heitteille jätettyä eläintä koskevat säädökset. Minusta on ilmiselvää, että omistajaltaan karannutta eläintä ei voi pitää villieläimenä.

    1. Se on sinänsä aivan sama, mitä mieltä olemme itse.
      Tuo pykälä on kirjaimellisesti silti voimassa.
      Lähtökohtahan on se, että omistajalla on tiukka velvollisuus valvoa eläimiään, mitä ainakaan kissanomistajat eivät todellakaan tee ja koiranomistajissakin on iso määrä ääliöitä.
      Toki se ei tarkoita, että jokaisen irrallaan olevan lemmikin voisi tappaa, mutta ne saa ottaa kiinni ja toimittaa löytöeläintarhaan, mistä omistaja kohtuullisen hyvää korvausta vastaan sen saa noutaa.
      Kun muutaman kerran makselee jokusen satasen, alkaa hiljalleen tulla mieleen ne pykälät ja niiden noudattaminen.

  9. Juha, ei rajauksen tarvitse olla betonimuuri, se voi olla myös oman alueen rajojensa tunteminen yhdistettynä turvallisuuteen ja maalaisjärkeen. Olen itsekin ammuskellut harjoitusmaaleja yksityisellä alueella aikanaan. Kahdella puolen rajana olivat luonnolliset kalliot, kahdella puolella tieto siitä että muita ihmisiä ei ollut lähimaillakaan.

    Yhtä kaikki suuri varovaisuus on varmasti se mitä molemmat ajamme takaa. Yksityiskohdista voi sopia.

    Vesipyssyä tehokkaampia aseita en haluaisi vapaana nähdä. En edes värikuulia.

  10. Kyllä, ehdottomasti kaikkien tulee noudattaa lakeja. Ja käyttää järkeään sekä sitä omaatuntoaan, kaikissa toimissaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *