Vai ovat maahantulijat ylikoulutettuja tehtäviinsä…

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201809142201198535/

”Raportti: Suomessa asuvien ulkomaalaistaustaisten koulutustaso on luultua parempi – suuri osa ylikoulutettuja tehtäviinsä

Vaikein tilanne työmarkkinoilla on pakolaisina Suomeen tulleilla, ja etenkin pakolaistaustaisten naisten on vaikeaa saada töitä Suomesta. Koulutus sekä suomen tai ruotsin kielen taito edistävät työllistymistä ja kotouttamista.”

Mahtaisikohan sillä kielitaidolla olla ensisijainen merkitys työn saannille?
On mahdotonta ottaan töihin henkilöä, jonka kanssa ei asioita voi puhumalla hoitaa.

Toinen tekijä lienee se seikka, että naisten ei sallita elää kodin ulkopuolella, mennä opiskelemaan tai yleensäkään poistua miehensä valvonnasta?
Se on valitettavan yleistä ”perhekunnia”-kulttuureissa.

Kolmas tekijä on se, että ulkomaisen tutkinnon ja ”tutkinnon” sisältö ja laatu eivät selkeästi vastaa meillä vaadittavaa koulutusta, joten henkilöä ei voida palkata esim. insinöörin tai lääkärin tehtäviin ilman lisäkoulutusta.

On turha valittaa, että elintasoturvikset ovat ylikoulutettuja tehtäviinsä, kun mahdollisuutta selvittää ammattitaitoa ei ole ja melkoinen osa ei osaa kieltä eikä tosiasiallista ammattitaitoa oikeastaan mihinkään työhön ole.

Toki erilaisiin töihin voisi kouluttaa, mutta niitä töitäkin pitäsi olla ja halukkaita niinin sen lisäksi.

Kielitaito on kuitenkin a ja o eikä Närpiön tomaatinpoimijasta kovin helposti saa esim. ammattimekaanikkoa suomalaiselle alueelle.

7 vastausta artikkeliin “Vai ovat maahantulijat ylikoulutettuja tehtäviinsä…”

  1. Kyllä tässä on ihan toisenlainen tulos tutkimuksessa…

    https://yle.fi/uutiset/3-8661385

    Turvapaikanhajioista vain harvalla edes ammatillinen koulutus:

    – Ammatillista koulutusta ei kovin paljoa ole, sitä löytyy noin 10–20 prosentilta, korkeasti koulutettuja on selvästi alle 10 prosenttia, Puisto luonnehtii.

    Lisäksi joka viides ei Puiston mukaan ole edes omalla äidinkielellään luku- ja kirjoitustaitoinen ja englantia hakijoista osaa enimmillään joka kymmenes.

    – Tyypillisimpiä ammatteja turvapaikanhakijoiden keskuudessa ovat kokki, parturi, taksinkuljettaja tai muu autonkuljettaja (YLE 2016)

    Jep.

    Karkeasti koulutettuja, karkeasti…

  2. Tämä on taas tätä maahanmuuttajien ylivertaisuuden korostamista. Se on varmaa että rahaa palaa jotta edes perusasiat näille opetettaisiin.

    Edelleen haluan Suomeen työperäistä maahanmuuttoa Euroopasta, länsimaista ja maista joista tullaan jollain lailla tuttuun kulttuuriin, tai meidän kulttuuri voidaan helposti omaksua. Ei niin että tänne tullaan tuomaan sitä omaa kulttuuria väkivalloin.

    1. Mehmud Mahmud sanoisi : ” kulla, olemme fakiireja, kaikki, fakiireja…”

  3. Kun jakaa Aamulehteä insinöörin koulutuksella on takuulla ylikoulutettu terv tepivaari

  4. ..jokaisen muuton taustalla on oma tarinansa. ..

    ..pakolaisuus oli taustalla joka kymmenennellä Pakolaisuus oli taustalla joka kymmenennellä

    ***
    Jokaisella on oma tarinansa – niin varmaan on. Aina ei oikeaa ikää eikä nimeä saada selville. Miten tulijoiden todellinen tietotaso on tutkittu?

    https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/venajalla-laakarin-tutkinnon-saa-muutamalla-satasella/2227704#gs.aIfmKW4

    Venäjällä lääkärin tutkinnon saa muutamalla satasella

    ***
    ”Vuonna 2014 Suomessa asuneet ulkomaalaistaustaiset henkilöt ovat muuttaneet maahan eri syistä – jokaisen muuton taustalla on oma tarinansa. Tilastokeskuksen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Työterveyslaitoksen toteuttama Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi -tutkimus tuo tietoa siitä, mitä Suomessa vuonna 2014 asuneet ulkomaalaistaustaiset henkilöt – mukaan lukien EU- ja Efta-maista tulevat – itse kertovat Suomeen muuttonsa syiksi. Yksi syy oli yli muiden: perhe, seurustelu ja rakkaus. Pakolaisuus oli taustalla joka kymmenennellä”
    ******
    Linkkejä:
    https://www.stat.fi/tup/maahanmuutto/art_2015-12-17_002.html
    Ulkomaalaistaustaisten ei-työllisten työnhaku on aktiivisempaa kuin suomalaistaustaisilla – kielitaito suurin este työllistymiselle

    *
    https://www.stat.fi/tup/maahanmuutto/art_2015-12-17_001.html
    Ulkomaalaistaustaisten miesten työllisyysaste lähes samalla tasolla kuin suomalaistaustaisilla – naisilla enemmän vaikeuksia työllistyä
    *
    https://www.stat.fi/tup/maahanmuutto/art_2015-12-17_003.html
    Ulkomaalaistaustaiset työelämässä
    Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi -tutkimus 2014
    *
    https://www.stat.fi/tup/maahanmuutto/art_2015-11-02_003.html
    Suomen tai ruotsin kielitaito vähintään keskitasoa kolmella neljästä ulkomaalaistaustaisesta
    *
    https://www.stat.fi/tup/maahanmuutto/art_2015-11-02_002.html
    Ulkomaalaistaustaisessa väestössä paljon korkeasti ja paljon matalasti koulutettuja
    *
    https://www.stat.fi/tup/maahanmuutto/art_2015-11-02_001.html
    Ulkomaalaistaustaiset nuoret jatkavat toisen asteen koulutukseen suomalaistaustaisia harvemmin
    *
    https://www.stat.fi/tup/maahanmuutto/art_2015-10-15_001.html
    Yli puolet Suomen ulkomaalaistaustaisista muuttanut maahan perhesyistä
    *
    Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi -tutkimus 2014
    Vuonna 2014 Suomessa asuneet ulkomaalaistaustaiset henkilöt ovat muuttaneet maahan eri syistä – jokaisen muuton taustalla on oma tarinansa. Toistaiseksi tilastotietoa on ollut tarjolla vain siitä, millä perustein Maahanmuuttovirasto on myöntänyt oleskelulupia maahan asettuneille EU- ja Efta-alueen ulkopuolisten maiden kansalaisille. Tilastokeskuksen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Työterveyslaitoksen toteuttama Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi -tutkimus tuo tietoa siitä, mitä Suomessa vuonna 2014 asuneet ulkomaalaistaustaiset henkilöt – mukaan lukien EU- ja Efta-maista tulevat – itse kertovat Suomeen muuttonsa syiksi. Yksi syy oli yli muiden: perhe, seurustelu ja rakkaus. Pakolaisuus oli taustalla joka kymmenennellä.

  5. kun jakaa aamulehteä ”kotimaahan jääneiden insinööritodistusten insinöörinä”, ei voi olla ylikoulutettu.

Vastaa käyttäjälle Marko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *