Juna Helsingistä Tampereelle 19.9. kesti 5 tuntia 10 min

On se mukavaa kun VR töppäilee. Meidän IC junamme piti lähteä Hesasta klo 18.49. Se lähti 2, 5 tuntia myöhässä ja saapui Tampereelle noin klo 24 noin 3 tuntia myöhässä, kun pysähtyi vielä Riihimäen jälkeen kaikilla paikallisasemilla.

Onneksi paikallisjunamme Leppävaarasta ehti ennen laajaa sähkökatkoa Hesaan ja pääsimme köllöttelemaan omaan Hki-Tre junaan. Muussa tapauksessa olisimme olleet värjöttelemässä asemalaiturilla Leppävaarassa.

Viestinä oli ala-arvoista viasta ja sen korjaantumisen arvoista.  Asemalaiturilla kukaan ei tiennyt mitään. Junassa reipas konduktööri sentään teki parhaansa. Ravintolavaunua ei saatu auki, kun sen hoitajat odottivat Pasilassa. Eikä VR:lle tullut mieleen panna paria henkilöä pirssiin ja rautatieasemalle.

Moni mietti korvaava Onnibussia tms. mutta kaikki olivat täynnä ml. paikallisliikenne.

Seurasin sentään YLE:n uutisen yhteydessä ollutta VR:n liikenteen tiedotuslinkkiä vr.fi/liikennetiedotteet.

No, sitten VR oli saanut roudattua junaravintolan pitäjät junaan. Rouvat meinasivat lähteä hakemaan eväitä  asemaravintolasta, mutta ohjeistin, että älkää missään tapauksessa. Ja kohta tuli nettiin tiedote, että junat ovat lähtemässä. Ulos ei kuulunut tuhansille ihmisille mitään. Nopea soitto vaimolle, että äkkiä junaan.

Sitten sitä matelemaan kohti Tamperetta. Konduktööri ei tarkastanut lippuja, koska sanoi, että voitte käydä hakemassa korvaavat tai korvaukset VR:ltä. Välipalalippuja hän jakoi auliisiti matkustajille. Konnari toimi niin reippaasti ja hymyillen.

VR ei osaa sähkötekniikkaa eikä saa aikaan toimivia varajärjestelmiä eikä tiedotusosaamista. Kaksi päivää peräkkäin ja, koko valtakunnan junaliikenne sekaisin eli tiistaina samanlainen sähläys. Junassa irvailtiinkin, että odottakaahan kun pari koivulehteä putoaa raiteille niin taas VR:llä seisoo.

 

 

15 vastausta artikkeliin “Juna Helsingistä Tampereelle 19.9. kesti 5 tuntia 10 min”

  1. VR ei ymmärrä junien operoinnista yhtään mitään ja sen koko valtakunnalle haitallisesta monopolipuuhastelusta pitäisi päästä pikimmiten eroon.

  2. VR:llä on ”pari” pientä ongelmaa teknisesti; juuri nuo tietojärjestelmien alla olevat ohjausjärjestelmät. Sähkökatkot pienissäkin myrskyissä ja puiden kaatuminen radoille tai johtojen päälle.Talviolosuhteissa italialaiset pendolinot ja vaihdeongelmat sekä avuttoman hidas tiedottamien. Ei luulisi olevan ruudinkeksijän hommia.

  3. … mutta jotain hyvääkin on istuminen 2. kerroksessa omassa loosissa täysin rauhassa mukavilla penkeillä. Ei kuulu kännykässä kälättämistä, kun on sille oma koppinsa. Voit tehdä ”tietotyöläisen” hommia oikealla työpöydällä. Lataukset ja yhteydet pelaavat. Ravintolavaunu alakerrassa, josta evästä tarpeisiin ja WC:t ovat siistejä. Konduktöörit ovat todella hyviä asiakaspalvelijoita. Pystyt ostamaan lipun joko ihmiseltä asiakaspalvelusta tai kännykästä.

    Junamatkan saa edullisimmillaan Tre- Hki alle 10 €.

    Ostaa paikallisjunaliput juniin ml. metro ja ratikka tai bussi kännykällä lähettämällä tekstiviestin A1 numeroon 16355, joissa kaikissa on tunti voimassaoloaikaa.

  4. Ja tuon kaiken kruunaa sitten kun koivun lehti tippuu kiskoille ja veturi ei pääse sen yli millään ja kaiken huipuksi Suomessa sataa jopa lunta . terv tepivaari

  5. Osaava huoltoväki karsittu minimiin – se voiton tavoittelu ykkösasia?
    – Mitä sanoo vastaava ministeri – halunne yksityistää? No sitten voitot yksityisille valtion sijaan.

  6. VR valittaa sitä, kun heihin kohdistuu moitteet syystä, että Liikenneviraston alainen infra vastaa rataverkostosta laitteineen, ei VR. Hoh-hoijaa !
    VR on se, joka tuottaa liikenteen, joka kohdistuu maksaviin asiakkaisiinsa ja, silloin on selvä, ettei siinä syytetä alihankkijoita. VR on päävastuullinen hoitamaan niin, että Liikenneviraston infra hoitaa hommansa.

  7. Viimeksi kun matkustin junalla, jokunen vuosi sitten, Tampere-Helsinki kesti ”vain” reilut kolme tuntia ja siitäkin ilosta piti maksaa 70 euroa menopaluusta, vieläpä ihan kuolevaisten matkustusluokassa. Tiettävästi nykyään lipun hinnat ovat ”fiksumpia”, arvaan että siis helvetisti kalliimpia.

    Yksi kaveri on riippuvainen junista työmatkojensa osalta. Kuulen hänen kiroilujaan usein. Hän jaksaa vielä yrittää, sillä hän haluaa käyttää julkisia ihan hyvän sydämensä myötä. Nostan hänelle toistuvasti hattua, mutta pelkään hänen hermojensa puolesta.

  8. Niin VR hoitaa operoinnin junilla. Eli ajaa junia, huoltaa kaluston, hoitaa kuulutukset ja muun palvelun junissa.

    Liikennevirasto omistaa radat. Liikennevirasto vastaa ratojen liikennöitävyydestä. Eli ratojen kunnosta ja rataliikenteen ohjauksesta ja ohjausjärjestelmistä. Liikenneviraston vastuulla on myös tiedottaminen asemilla.

    Ratojen liikennöitävyyteen liittyy sähköistys ja liikenteenohjaus. Jos liikenteenohjauksessa on häikkää junat seisovat.

    Kärjistäen. Jos juna hajoaa se on VR:n vastuulla. Jos radalta katkeaa sähköt se on Liikenneviraston vastuulla.

    Se, että joku hyppää junan alle (kuten keskiviikkona) ei ole kummankaan vastuulla.

    Ja kaiken tämän yläpuolella häärii liikenne- ja viestintäministeriö ja viime kädessä liikenne-ja viestintäministeri. Tällä hetkellä Anne Berner.

  9. Tätä kaksoisvastuuta asiakkaat eivät ymmärrä tai tiedä-eikä tarvitsekaan. Lopputuotteesta vastuussa olevan toimijan piikkiin kaikki lankeaa, tässä VR:n piikkiin.

    Tätä vastuunjakoa on vaikea purkaa, koska koko tie-rata- ja vesiliikenne ovat liikenneministeriön alaisia toimintoja infran suhteen.

    Jos ajatellaan asioita toisella tavalla esimerkkinä laivanrakennus. Ei Meyer syytä alihankkijaansa, jos se epäonnistuu projektissa ja moottori hajoaa, vaan sen moottorivalmistajan toiminta pannaan luupin alle ja korjataan. Tässä pitää Infran toiminta panna luupin alle ja korjata- sitä toimijaa ei noin vain voi vaihtaa.

    VR tekee hyvää tulosta valtiolle. Jos valtion hallinnoima järjestelmä töppää, tuloutus valtiolle myös mätää. Luulisi sen olevan painava syy siihen, että hommat toimivat.

    Yksityistäminen on vaikea soppa eli mitä yksityistettäisiin- VR:kö ? Silloin valtio jäisi nuolemaan näppejään tuloutuksen suhteen.

  10. Saimme korvaavat matkat ennakkoon varatuista matkoistamme / 4 kpl edes-takaisin Hesaan, jotka pantiin puhelinsoitolla heti voimaan asiakasnumeromme kautta. Ne ovat voimassa puoli vuotta kuten tämänkin onneton matka oli. Ei tarvinnut mitään sähläystä tehdä korvaushakemuksia nettiin, vaan soitto VR asiakaspalveluun 0800133300.

  11. Karrikoitu esimerkki. Silta on romahtanut eikä bussi pääse perille. Onko tällöin syy bussiliikennettä operoivan yrityksen?

    Liikennevirasto on rautatieinfraa rakentava ja hallinnoiva elin. Liikennevirasto toimii Liikenne- ja viestintäministeriön alaisuudessa. Liikenneviraston rahoitus ja sitä kautta kyky rakentaa ja ylläpitää ratainfraa tulee valtion budjetista.

    Kyllä minun on aika vaikea nähdä, että VR pystyisi ohjailemaan valtion budjetin sisältöä.

  12. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005835259.html
    20.9.2018

    Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa
    Suomalaisin silmin Ruotsin junakalusto näyttää vanhalta, kirjoittaa HS:n Tukholman-kirjeenvaihtaja Petja Pelli.


    KESKIVIIKKOILTANA eteläisessä Suomessa koettiin junakaaos.

    Täällä Ruotsissa lahden toisella puolen vallitseva mielentila on edennyt siihen pisteeseen, että epäjärjestystä pidetään normaalitilana. Myöhästymiset ovat niin yleisiä, että luottamus järjestelmään järkkyy.

  13. VR saa tukiaisia huomattavasti enemmän kuin tulouttaa valtiolle. Monopolinakkisuojasta puuhasteleva tunariorganisaatio on yksinomaan haitallinen yhteiskuntataloudellisesti, mutta ilmeisesti jonkinlaisessa poliittisessa lehmänkauppasuojeluksessa vielä toistaiseksi.

  14. On se vaan niin, että tässä on niin VR:n kuin virastonkin otettava työhanskat käsiinsä- näin ei voi mennä eikä Ruotsin mallikaan meitä auta pätkääkään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *