45 vastausta artikkeliin “Timo Soini lyttäsi Huhtasaaren 10-0”

  1. ” Kumpihan oli populismin lempilapsi kuin tavallaan sen aloittaja pitemmiltä ajoilta ” ?
    No,kaikki oletettavasti tietävät että jokaisessa ryhmittymissä on populisteja kun siihen on tilaisuutta ja niitä riittää.

    Hiukka sivusta mutta tähän omalla tavallaan liittyenkin että mm.kommunismi on sitä – kaikkea vastaan valtavirrassa – mutta poliittiset aseensa myyneet/kadottaneet. Yksinvaltiudessa ei liene koko kansan demokratiaa tasaveroisesti. Maailmanmeno on sen opettanut/-näyttänyt.

    Juhanille – voit tämän kommenttini poistaa niin halutessasi !

        1. Toki tolkun mies on Halla-aho, jotenkin ”muodikasta” lauman mukana mollata häntä ihan noin vaan vaan lonkalta.
          Soinin varjo on pitkä, melkoinen taakka hänelle.

  2. Todettakoot että oppositio on lähes poikkeuksetta sitä ”ääriään” mutta hallituksessa todetaan sanotaan vaikka näin että se ns.kokokansan demokraattisuus asettaa omat uomansa soviteltaviksi …
    mutta sitten samassa se oma paljon puhuttu agenda kääntyykin pahimmillaan omaa äänestäjäkuntaansa vastaan.

    Kaikesta ei voi kuitenkaan luopua muiden laariin korkoa kasvamaan kuitenkin menettäen omaa tiettyä uskottavuuttaan …pelinpolitiikkaa joka tuottaa käyttäjälleen hillotolpan – harhaanjohtaminen pahimmillaan on petturuutta.

    Toisaalta taas demokratia on pirullista-kin !

  3. Heh, hyvä esimerkki siitä miten klikkiuutisointi uppoaa kun osuu suotuisaan maaperään.

    Itse varsinaiseen asiaan ei kannata perehtyä, eikä käytettyjen puheenvuorojen paikkaansapitävyyteen.

  4. Soini esiintyi tänään, kuin poppulistien arkkijumala. Sitäpaitsi hän puhui eri asiaa, kuin Huhtasaari. Puhemiehen olisi pitänyt puuttua ministerin vastaukseen, joka ei ollut vastaus vaan silkkaa vittuilua.

    1. Jos nyt aivan suoraan sanotaan, niin Soini valehteli ministeriaitiosta käsin.

  5. GCM- sopimus v.r.t lukuisat ilmastosopimukset

    GCM – sopimus ei ole allekirjoittajamaita sitova. Ilmastosopimukset taitavat olla ’sitovia’ – sopimuksista huolimatta hiilidioksidipäästöt sen kuin kasvavat vuodesta toiseen. Onhan se varmaan kiva tehdä uusia sopimuksia ..

  6. Miten Huhtasaaren kirjoitus on sydämen purkamista? Löydätkö siitä tai Tavion kirjoituksesta epäkohtia, jotka kumoat?

  7. Mika, uskon sinun psykologiseen silmään nähdä asian pääjuoni ei yksityiskohdat.

    Hän, kun ei osannut vastata Soinin asialliseen kritiikkiin, purkaa hän sydäntään heti toisessa mediassa. Tavion perusasenne on insinöörimäisen pilkuntarkka ja maahanmuuttokriittinen niin kuin persuilla yleensä. Populismin asiantuntija hän ei ole, koska ei nähnyt Huhtasaaressa sitä.

    1. Psykologia on vaikea laji ja silmä pettää helposti,kuten kävi heti avauksen viimeisessä lauseessa, joten asia kysymyksissä kannattaa nimenomaan kiinnittää huomion yksityiskohtiin, vaikka se ei tässä ajassa niin muodikasta olekaan.

      Tavio on lakimies ja aina erittäin tarkka sanoissaan, joka samalla aiheuttaa sen, että sanoje kumoaminen on yksinkertaista työläämpää.

      En nyt aivan ymmärrä mitä tarkoitat Soinin asiallisella kritiikillä, koska Soini puhui merkittäviltä osin aivan puuta heinää.

      Laura Huhtasaari vaati GCM-sopimuksen tuomista täysistuntoon keskusteltavksi, johon Soini vastasi vetoamalla esim. Jani Mäkelään ja suureen valiokuntaan.

      Soini väitti, että Mäkelä on ollut valiokunnassa asiaa käsittelemässä, joka on totta, mutta silloin ei käsitelty muuta kuin väliaikaraporttia ja Suomen tavoitteita sopimustekstiin, joissa ei ollut huomautettavaa, valmista sopimusta / asiakirjaa ei käsitelty.

      Huomaa siis mitä käsiteltiin ja mitä Huhtasaari vaati. Tämä sama kuvio oli hallintovaliokunnassa, jossa puheenjohtaja Eerola vastasi ”ei aiheuta toimenpiteitä”.

      Näiden jälkeen on lähetetty E-kirje, josta Tavio teki omassa vastineessaan selvää:

      ”Soinin lauseet ovat tyypillinen esimerkki populismista, jossa luotetaan oletukseen siitä, että kuulija tuskin tuntee tarkasti eduskunnan E-kirjeiden menettelytapoja. E-kirjeet ovat luonteeltaan selvityksiä, joissa oleellista on informaation nopea välittäminen. Valtioneuvoston selvitys muussa kuin eduskunnan toimivaltaan kuuluvassa asiassa (E-kirje) on tavallisesti yksittäisen ministeriön kirje. Ilmaisu ”ei aiheuta toimenpiteitä” ei läheskään aina tarkoita E-kirjeiden tapauksessa sitä, että asia olisi lopullisesti käsitelty saati hyväksytty.”

      Ja kun nyt Huhtasaaresta ja hänen vaatimuksestaan avaus alkoi niin kysyn, onko valmista sopimusta/ asiakirjaa käsitelty eduskunnassa vaiko ei?

      Onko sopimus / asiakirja luonteeltaan Suomen valtion kannalta sellainen, että se tulisi käsitellä suuressa salissa julkisessa keskustelussa jo pelkästään kansalaisten tiedonsaannin turvaamisen vuoksi?

  8. Muutama painovirhepaholainen eksyi joukkoon, mutta eiköhän asia tullut selville.

  9. Ahaa, Soini halusi sumoilla myös televisioita katsovia ja kuulevia. Kova sumopainija on hän. Lyttää kenet tahansa ja missä tahansa. Istuu päälle, jos ei saa heitettyä ulos ringistä, jota sumon säännöt edellyttäisivät.

    1. Ei pitäisi olla niin väkivaltainen, että ryhtyisi tyrmäilemään. Taidat olla tosiaankin väkivaltaurheilufani. Seuraavassa kommentissasi joku paiskaa jonkun ketoon ja hyppii päällä?

  10. Ja pointti on mikä?

    Minä vastasin avaukseesi ja vastaukseni faktat voi tarkistaa eduskunnan sivuilta, valiokuntien pöytäkirjoista.

    US:n kirjoitus koskee eri asiaa kuin tämä avaus ja osa kommenteista ei koske Huhtasaaren kirjoitusta, vaan niissä väitetään jotain sellaista, jota Huhtasaaren oletetaan väittävän.

    En suoraan sanoen ymmärrä, miksi US:n puheenvuoroa pidetään jotenkin ”faktapohjaisena” blogialustana, kun se todellisuudessa on aivan samaa tavaraa kuin missä muualla tahansa ja iso osa parhaista kirjoittajista on kadonnut jo aikoja sitten.

  11. ”Suuri yleisö ei lähde selaamaan Eduskunnan pöytäkirjoja.”

    Ja nimenomaan tähän perustuu tälläisten avausten arvo, joka on täysi nolla. Kun US:n Puheenvuoro -blogisivusto otetaan tiedonlähteeksi, jota pidetään fakta-alustana, niin metsään mennään.

    Klikkiuutisointiin luottaa edelleen myös Timo Soini, joka ei pääse irti populismistaan, vaikka yrittää esiintyä valtiomiesmäisesti.

    Soini ei torstaina eduskunnassa edes vastannut Huhtasaaren kysymyksiin, vaan lähti heti kättelyssä sivuraiteille. Näköjään se upposi jälleen kerra ihmisiin, jotka eivät lähde selaamaan Eduskunnan pöytäkirjoja.

    Kannattaisi lähteä, niin tietäisi mistä asioissa on kysymys ja miten niitä on käsitelty. Itse hyödynnän kyllä ahkerasti eduskunnan sivustoja tiedonhankinnassa. Silloin en ole esim. Timo Soinin heittojen varassa.

  12. Huhtasaaren ja Soinin väännössähän oli kyse YK:n siirtolaispaperista GCM:sta.

    Huhtasaari teki tiukkkoja ja asiallisia kysymyksiä siitä mihin hirttosilmukkaan hallitus on kyseisellä sopimuksella (nyt) Suomen päätä panemassa. Soini väisteli ja yritti retoriikalla sekoittaa itse asiasisällön. Minusta huonolla menestyksellä.
    Jos tämänkaltaista asiaa pitää välttämättä tarkastella voittaja-häviäjä-akselilla, häviäjä ei ainakaan ollut Laura Huhtasaari.

  13. US Puheenvuoro on esittäjänsä yksipuolinen näkemys ja niitä kirjoituksia on laidasta laitaan.
    Kannattaa lukea edellä Lassen kommentti.

  14. ”Huhtasaari ja Tavio eivät niele Soinin saivartelua – GCM:ssa on kyse sitovasta siirtolaissopimuksesta, Suuri joukko muita maita on jo irtisanoutunut siitä.”
    Otsikko Suomen Uutiset-lehdessä 8.11.2018.
    Lyhyestä virsi kaunis. Kyseinen otsikko kertoo kaiken tarpeellisen.

    1. Niin, voit toki todentaa uutisen vääräksi, mutta se saattaa tuottaa ongelmia.

    2. Ei kannata uskoa ainakaan potaskaväitteisiin, ettei sopimus sido Suomea mitenkään, vaikka Karjalainen niin uskookin.

  15. Ville Tavio muistuttaa, myös presidentti Sauli Niinistön lausuneen asiasta:”Odotan mielenkiinnolla konferenssia, jossa se hyväksytään joulukuussa Marrakechissa.”
    Huhtasaari kysyy, miksi ”kaikkialla” vastustetaan lausuntoa, jos tämä on ei-sitova sopimus, kuten liittovaltion hallitus väittää?
    – Miksi Yhdysvallat, Unkari, itävalta, Puola ja Kroatia eivät halua allekirjoittaa sopimusta? Vastaus on itse sopimuksessa: siirtolaisuus esitetään siellä yksinomaan vaurauden ja kestävän kehityksen lähteenä.”
    Lainauksieni lähde: Suomet uutiset 8.11.2018 otsikolla ”Huhtasaari ja Tavio eivät niele Soinin saivartelua – GCM:ssa on kyse sitovasta siirtolaissopimuksesta:”
    ————————————
    Jos joku väittää,että Suomen Uutisten välittämä tieto on valheellinen/virheellinen, tämä joku on hyvä ja todistaa sen faktoilla sananheilinän sijaan.
    ————————————
    Yleisen petoksen vallitessa totuuden puhumisesta tulee vallankumouksellinen teko.- George Orwell

  16. Miksi GCM-sopimusta ajetaan kuin käärmettä pyssyyn?

    ”- – Täydellinen mahalasku tuossa asiassa (Minä: EU-troikan järkkäämä ”pakolais”tulva vuonna 2015) ei tarkoita, että tuosta politiikasta ollaan luopumassa. Ihmisten raivostumisen vuoksi asiaa lykätään ja samaan treemaan palataan uudenlaisilla menetelmillä.. Sitä varten ilmeisestikin valmistellaan YK:n kautta siirtolaisuutta ohjaavaa GCM-sopimusta, salassa kansalaisilta useimmissa maissa.

    Miksikö tuota asiaa ajetaan kuin käärmettä pyssyyn? Ajatus on ilmiselvästi se, että hajottamalla EU-jäsenmaiden kansallinen identiteetti, niiden puristaminen liittovaltioksi on helpompaa. Saman tyyppistä kansalaisuuksien sotkemista harrasti Neuvostoliitto. Se ei imperiumin pystyssä pysymiseen riittänyt, mutta tuotti pysyviä ongelmia politiikan uhriksi joutuneille kansoille.. – -”
    Lähde: Oikea Media 10.11.2018. Olli Pusan kirjoitus otsikolla ”Eu-liittovaltio.”

  17. Mika – voitko hiukka tarkentaa oman kommenttini jälkeen… heh..klikkiuutisoinnin tarkoituksestasi, jotta ollaan samalla aaltopituudella mahd.väärinkäsityksen välttämiseksi.
    ”😉 ettei mene ääritulkinnoiksi heh” 😉 🇫🇮

  18. Uusimman tiedon mukaan Soini oli pieraissut kaikki vastalauseet kumoon. Tiedä häntä sitten. Olivatko nousseet uudestaan pystyyn vaiko eivät?

  19. Kyllä vain.

    Hallitseeko maailmaa rikas hurmahenkinen eliitti?

    *
    https://www.gatestoneinstitute.org/13263/un-migration-human-right
    10.11.2018

    UN Member States: Migration Is a Human Right
    YK: n jäsenvaltiot: siirtolaisuus on ihmisoikeus

    It cannot be stressed enough that this agreement is not about refugees fleeing persecution, or their rights to protection under international law. Instead, the agreement propagates the radical idea that migration — for any reason — is something that needs to be promoted, enabled and protected.

    Ei voida korostaa, että tämä sopimus ei koske pakolaisia, jotka pakenevat vainoa tai heidän oikeutta suojeluun perustuen kansainväliseen oikeuteen. Sen sijaan sopimuksessa esitetään radikaalia ajatusta siitä, että maahanmuutto – mistä syystä tahansa – on jotain, jota on edistettävä, mahdollistettava ja suojeltava.
    *
    The UN has no interest in admitting that its agreement promotes migration as a human right; until recently, there has been little debate about it. More debate might risk jeopardizing the entire project.

    YK: lla ei ole kiinnostusta myöntää, että sen sopimus edistää maahanmuuttoa ihmisoikeutena; viime aikoihin asti tästä on ollut vähän keskustelua. Keskustelun lisääntyminen saattaisi vaarantaa koko projektin.
    *
    UN member states are not only supposed to open their borders for the migrants of the world, but should also help them pick and choose their future country by providing them with comprehensive information about each country they may wish to settle in.

    YK: n jäsenvaltioiden ei ainoastaan oleteta avaavan rajojaan maailman maahanmuuttajille, vaan myös auttavan heitä poimimaan ja valitsemaan tuleva maansa tarjoamalla heille kattavia tietoja kaikista maista, joihin he voivat haluta asettua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *