24.3.1918 – 100 vuotta sitten Vapaussota

Eversti Wilkmanin osasto vapauttaa Lempäälän punaisten hirmuvallasta.

”Klo 5 tienoilla aamulla maalisk. 24 p:nä lähtivät Wilkmanin osaston päävoimat liikkeelle Kangasalan seutuvilla olevista majoituspaikoistaan ja liityttyään marssijonoon aloittivat etenemisen. Ryhmän vahvuus nousi tällöin neljään pataljoonaan, yhteen patteriin, yhteen kenttälennätinosastoon ja sairaanhoito-osastoon, jotka yhdessä muodostivat niin pitkän marssirivistön, ettei moista oltu siihen saakka vielä monesti nähtykään tämän pienin joukoin käydyn sodan aikana liikkumassa samaa marssitietä pitkin. Kun tie oli, kuten ennemmin on mainittu, hyvin mäkinen ja auraamattomana sangen raskas kulkea, ei etenemistä voitu suurestikaan jouduttaa. Saadakseen kuitenkin mahdollisimman pian selvyyttä Palmen etujoukon taholla vallitsevasta asemasta sekä päästäkseen valmistelemaan Lempäälään tehtävää hyökkäystä ratsasti esikuntapäällikkö Grafström kohta liikkeelle jouduttua edeltäpäin Kuivaspäähän, minne hän saapui klo 10 aikaan aamupäivällä.

Kapteeni Palme oli aamulla saanut käskyn pysyä toistaiseksi osastonsa kera sen silloisissa asemissa ja päävoimia odotellessaan koettaa estää punaisia purkautumasta Tampereelta käsin Lempäälän ohi etelään päin. Yö oli tuolta pieneltä eristetyltä joukolta, jonka oli ollut pakko tunnustella ympärilleen joka taholle, kulunut suuren jännityksen vallitessa, vaikkakaan vihollisen puolelta ei ollut sattunut häiriöitä. Harvakseen oli kummaltakin taholta ammuskeltu toisiaan, mutta aamun valjetessa taukosi laukaustenvaihto melkein tykkänään. Joukkojen ryhmitystä ei ollut paljonkaan muuteltu. Rintamaa puolusti Lopen kohdalla Winge hänen käytettävissään olevalla jalkaväellä – Wichmannin komppaniaa lukuunottamatta – eli yhteensä neljän komppanian ja kuuden konekiväärin voimalla. Wichmannin komppaniasta oli pääosa työnnetty Lopen pohjoispuoliseen mäkiseen maastoon suojaamaan oikeata sivustaa, pienempi osa ynnä patteri oli asetettu Kuivaspäähän. Haupitsipatterin tulevaa työskentelyä oli valmistettu toimittamalla tiedusteluja vihollista kohti.

Vihollisasemassa ei voitu havaita muutoksia tapahtuneen, mutta klo 9 tienoissa tulla puhalsi Tampereelta päin panssarijuna Lempäälän suuntaan ja alkoi edes takaisin ajellessaan ammuskella valkoisten linjoja, kuitenkin ilman mainittavia tuloksia.

 

Pääjoukosta eroitettiin marssin kestäessä Procopén pataljoona, jonka piti edellisenä päivänä tunnusteltuja metsäteitä pitkin edetä rataa kohti Tampereen ja Lempäälän välimaille jokseenkin Kuljun suuntaan. Pataljoona sai näillä kelvottomilla teillä rämpiä ihan kuumikseen asti ja joutui sen vuoksi vasta illan tullen määränpäähän. Valtatietä pitkin etenevä marssikolonna pääsi puolipäivän maissa Kuivaspäähän. Silloin voitiin oitis antaa käsky hyökkäyksen aloittamisesta vihollisasemaa vastaan.

Hyökkäyssuunnitelmat kohdistuivat vahvan vasemman sivustan tekemään kaartoliikkeeseen Lempäälän rautatienasemaa vastaan, samalla kun vanha etujoukko marssisi rintamahyökkäyksessä päin Moision-Kuokkalan linjaa ja uusi pienempi ryhmä suojaisi Tampereen suuntaa. Haupitsipatterin tuli vaimentaa tuellaan vihollisen tykistö ja kapteeni Palmen patteri avustaa Moisioon tehtävää hyökkäystä. Rakuunaeskadroona jäisi varajoukoksi.

Suojaamaan hyökkääjiä oikean sivustan taholta määrättiin Stjernschantzin pataljoona, joka sen lisäksi sai erikoistehtäväkseen koettaa rikkoa rataa Moision pohjoispuolelta. Vihollinen oli näet – arvatenkin ajatellen, ettei sitä tältä taholta enää uhkaisi mikään vakava vaara – peräyttänyt panssarijunansa Lempäälästä takaisin pohjoiseen päin. Nyt täytyi kaikin mokomin koettaa estää sitä enää sen enempää sekautumasta Lempäälän puolen puuhiin. Hyökkäävän sivustan muodostaisivat Wilkmanin ja Öbergin pataljoonat.

Stjernschantzin pataljoona joutui klo puoli 2 ajoissa 1,000 m Moision pohjoispuolella olevaan notkelmaan, vapautti sieltä Wichmannin komppanian vartiopalveluksesta ja kehitti kaksi komppaniaa etumaiselle linjalle, samalla kun yksi komppania jäi varajoukoksi tunnustellen maastoa Kukkolan suuntaan. Vihollisesta ei havaittu merkkiäkään. Mutta kun pataljoonalta puuttui räjäytysaineita, ei voitu käydä rataa rikkomaan, ennenkuin sellaisia oli saatu käsille.

Sillävälin oli Lopen taholla taistelu virinnyt jälleen uuteen eloon. Valkoisten linjojen vilkastunut liikehtiminen oli houkutellut puolustustykistön esiin Lempäälän rautatieasemalle, ja myöskin punaisten jalkaväki oli Moision kohdalla ja eteläpuolella valpastunut ja alkoi syytää tulta monilukuisista konekivääreistä. Loppi ammuttiin pian palamaan, ja silloin eivät molemmat sen seutuville levittäytyneet pataljoonat päässeet paljonkaan etenemään. Mutta sittenkuin haupitsit olivat klo 4 tienoissa toimittaneet hakuammunnan punaisten patteria kohti, parani kuitenkin pataljoonien asema ja ne voivat oman tykkitulen tukemina päästä jälleen voittamaan maastoa.

Klo 5 aikaan ip. oli Stjernschantzin onnistunut räjäyttää rataa rikki n. 1000 m. Moision pohjoispuolelta. Se tapahtuikin yhdentenätoistakymmenentenä hetkenä, sillä kohta sen jälkeen tulla kolisteli panssarijuna jälleen pohjoisesta päin, ja tällä kertaa oli sillä seurassaan vielä toinenkin juna, joka ilmeisesti toi apujoukkoja. Älyttyään radan edessään rikotuksi ja Stjernschantzin joukon asettuneen puolustusrintamaan eivät Tampereelta tulleet punaiset apuvoimat kuitenkaan saaneet mainittavaa aikaan. Mahdollisesti myöskin Procopén pataljoonan eteneminen Kuljua vastaan vaikutti punaisiin pidättävästi, se kun sisälsi paluutien katkaisemisen mahdollisuuden. Joka tapauksessa kykeni Stjernschantz jokseenkin helposti torjumaan pohjoisesta käsin tarjoutuvan vaaran.

 

Vasemmalla sivustalla oli päähyökkäysryhmä tähän aikaan vaivaloisten marssien jälkeen viimeinkin joutunut siihen kohtaan, josta ratkaiseva rynnäkkö oli määrätty aloitettavaksi. Molemmat pataljoonat olivat metsäteitä pitkin päässeet Rautesmaahan ja sieltä erinneet eri suunnilleen. Hämeen pataljoona noudatti Ahtialaan vievää tietä, Vaasan pataljoona jälleen eteni Lastuseen päin Tervasjärven poikki vievää talvitietä päästen Ahtialan-Lastusen linjalle lyhyeltä kahakoitua pienenläntien vihollisen vartio-osastojen kanssa, jotka karkoitettiin lännen suuntaan, ja molemmat pataljoonat ryhmitettiin nyt hyökkäämään Lempäälän rautatieasemaa vastaan. Samassa yhteydessä lähetettiin Vaasan pataljoonan matkassa ollut Appelbergin räjäytyskomennuskunta Innilän- Putkiston kautta katkaisemaan Lempäälän-Valkeakosken puhelinyhteyttä sekä rikkomaan rataa Lempäälän eteläpuolelta.

Saatuaan tiedon tämän ryhmityksen suorituksesta antoi eversti Wilkman klo 5 maissa ip. yleisen hyökkäyskäskyn. Hyökkäykseen tuli nyt myöskin Stjernschantzin pataljoonan ottaa osaa kaarrostamalla pohjoisesta käsin vihollisen Moision ryhmää.

Lyhyen mutta kiihkeän taistelun jälkeen rynnäkkö päättyi täydelliseen voittoon. Tuntuu siltä kuin olisivat punaiset, nähtyään avuntoivon Tampereen suunnalta mahdottomaksi ja valkoisia joukkoja aivan odottamatta purkautuvan Ahtialan-Lastusen linjalle, tulleet kuin puulla päähän lyödyiksi ja menettäneet kaiken taistelutarmonsa. Punaisten täkäläisten voimien johto näyttää olleen sijoitettu itse Lempäälän kirkonkylään; siellä ainakin taukosi vastarinta ensiksi. Vasemman sivustan molemmat pataljoonat voivat tämän johdosta piankin suuremmitta tappioitta edetä nopeassa marssissa Ahtialanselän jäitten yli ja kohtasivat avaraan kirkonkylään tultuaan vain hajanaista vastarintaa. Lähellä rautatieasemaa sai Vaasan pataljoona saaliikseen kolme tykkiä; valkoisten haupitsien tuli oli tehnyt lopun punapatterin venäläisestä miehistöstä. Punaiset pakenivat Vesilahteen päin osaksi maantien varsia pitkin, osaksi Kirkkojärven jäiden yli. Pakenijat saivat tulta peräänsä.

Moision tienoilla teki vihollinen itsepäisemmin vastarintaa, jonka vuoksi taistelu sillä taholla otti sitkistyäkseen. Stjernschantzin pataljoonasta pantiin 3. komppania hyökkäämään etelää kohti rautatienrataa pitkin ja Moision pysäkin kautta, samalla kun Wingen ja Aminoffin pataljoonat tunkeutuivat taistellen tasangon poikki. Mutta Lempäälän äkkitappion vaikutukset alkoivat tuntua täälläkin, niin että täkäläiset punaiset puolustusvoimat ratkesivat klo 7 maissa illalla hurjaan pakoon. Kirkkojärven yli yrittävät joutuivat Lempäälästä käsin kohdistetun tulen alaisiksi; toiset pelastuivat takaa-ajajilta kääntymällä Aimalan kautta kulkevalle tielle. Panssarijuna yritti tässä taistelun viimeisessäkin vaiheessa sekaantua asiain kulkuun, mutta Stjernschantzin päävoimat torjuivat sen hyökkäykset.

Kun sitten taistelun aallokko oli illan hämärtyessä asettunut ja ryhmän päällikkö oli saanut yleiskäsityksen tilanteesta, tuli hänen järjestää yöpymisseikat ja vartionpito silmälläpitäen seuraavan päivän sotaliikkeitä ja vihollisen mahdollisia hyökkäysyrityksiä Hämeenlinnan taholta. Ryhmän pääosa sijoitettiin sen vuoksi Kuokkalaan ja Lempäälään saamaan sikäläisissä oivallisissa majapaikoissa hyvin ansaittua ja kipeästi kaivattua lepoa, kun taas Wingen ja Aminoffin pataljoonat saivat  toimekseen ylläpitää vartiotointa etelän suuntaan. Sillä taholla oli asema käynyt turvallisemmaksi sen kautta, että Appelberg oli onnistunut radanrikkomistoimessaan. Pohjoista kohti työnnettiin Stjernschantzin pataljoona yhden haupitsin kera torjumaan Tampereelta käsin mahdollisesti tehtäviä yrityksiä sekä koettamaan palauttaa yhteyttä Procopén pataljoonan kanssa, josta ei oltu kuultu mitään koko päivän mittaan. Hänen käskettiin edetä Kuljuun saakka. Sen kautta saataisiin, Tamperetta vastaan tehtävää hyökkäysliikettä silmälläpitäen, ainakin yksi etujoukko jo kelpo kappaleen verran edellepäin.

Molemmat tehtävät Stjernschantzin onnistuikin täydellisesti suorittaa. Vaikka hänen pataljoonansa miesluku olikin vähentynyt sen kautta, ettei taistelun aikana Moisioon lähetetty 3. komppania ollut vielä ennättänyt siihen palata, pääsi hän Kuljuun klo 11 aikaan, räjäytti taasen rataa ja ryhmitti sitten voimansa puolustusvalmiuteen. Samanaikaisesti saavutettiin myöskin yhteys Procopén kanssa, joka itse asiassa olikin jo ennättänyt Kuljun tienoille saakka. Hän oli Höytämäsjärven yli kuljettuaan ehtinyt hämärän tullessa Puskiaisiin maantien kohdalle ja eteni sieltä Kuljun pysäkkiä kohti. Täällä tavattiin vastassa komppanian vahvuinen vihollisosasto, joka lyhyen taistelun jälkeen pakotettiin peräytymään. Molemmat pataljoonat majoitettiin Kuljuun ja sen lähellä oleviin taloihin.

Myöhään illalla tuli Ahrenbergilta tiedotus Toijalaa vastaan tehdystä hyökkäyksestä. Tiedotus oli lähetetty Laitikkalasta minne rakuunarykmentti oli palannut. – –

Wilkmanin ryhmän muihin osiin nähden voi tämän päivän kohdalta ainoastaan lisätä, että kapteeni N. Palmen kolonna – Perä-Pohjolan pataljoona ja 4. patteri – saapui iltapäivän kuluessa Kangasalan Liuksialaan, jonne se majoitettiin yöksi. Kangasalan kirkonkylän tienoille saapuivat myöskin luutnantti Bromanin molemmat komppaniat, jotka olivat tulleet junamatkassa Orivedeltä sekä ryhmän eri etappimuodostelmat, muona- ja ammuskolonnat.”[i]

——

[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 346-352