Näihin aikoihin Suomen armeijan Karjalan ryhmä kävi lähestulkoon omaa yksityistä puolustussotaansa. Ylipäällikkö kenraali Mannerheim toki lähetti mahdollisuuksien mukaan lisää aseita, ammuksia, jne., mutta sotia piti omia vähäisiä joukkoja siirtelemällä sinne missä ryssät ja punikit milloinkin kovimmin hyökkäsivät.
Sata vuotta sitten tapahtuneista taisteluista otan esimerkin Valkjärveltä Vuoksen eteläpuolelta. Oli jouduttu perääntymään hieman ja lähdetty ottamaan asemia takaisin.
”Kun Lempisen [vanhan kaartin vääpeli – jpu] joukko kohta kirkonkylään tultuaan aikoi jatkaa matkaa jään yli Veikkolaan, otettiin se toiselta rannalta vastaan kiivaalla tulella. Lankinen [jääkäri, komppanianpäällikkö – jpu] taas oli puolestaan heti lähettänyt kaksi kenttävartiota molempiin toisiaan lähellä oleviin risteyksiin Jauholammin koillispuolelle. Tuskin olivat vartiot ennättäneet asemiinsa, kun lännenpuoleinen niistä sai äkkiarvaamatta kimppuunsa ylivoimaisen vihollisen, joka pakoitti sen nopeasti peräytymään. Kun vihollinen myöskin oli onnistunut tunkeutua Jauholammen ja Valkjärven välisen kannaksen yli, täytyi valkoisten nopeasti levittäytyä puolustuslinjaan kirkonkylästä Jauholaan menevän tien suuntaan sekä muutamia satoja metrejä sen länsipuolelle. Sitten kehittyi tuima kamppailu kirkonkylän ja noiden tärkeiden tienristeyksien omistamisesta, jota kesti aina hämäräntuloon saakka. Askel askeleelta työnnettiin vihollinen taaksepäin mutta sillä oli vielä pimeän tullen suurempi osa mainitusta kannaksesta hallussaan. Yön kuluessa se sitten kuitenkin vetäytyi sijoituspaikkoihinsa Kostialaan ja Valkeamatkaan, joten voitto oli valkoisten. Samana iltana saivat valkoiset »tykistöäkin», s.o. yhden Antrean-rintaman sotasaalistykeistä. Se sijoitettiin Hampaalan kylään Valkjärven koilliskulmaan.
Seuraavana päivänä, maaliskuun 9:nä, saapui Kiviniemen kautta eräs Savonlinnasta lähetetty komppania, jonka päälliköksi oli Kiviniemessä määrätty aikaisemmin mainittu jääkäri Lampela. Komppania sijoitettiin sivustavarmennukseksi Siparilaan. Vihollisella oli tähän aikaan voimia erään vangin kertoman mukaan 400 miestä, 5 konekivääriä ja 4 tykkiä.
Lauantaista maaliskuun 9 p:stä tuli jälleen onnekas päivä valkoisille. Se vihollisjoukko, joka aikaisemmin oli Lipolan kautta käynyt ryöstöretkellä Rampaalassa ja Liikalassa, ilmaantui taaskin näkösälle, mutta tällä kertaa Hiekkamäkeen, josta käsin sen ilmeisenä aikomuksena oli muodostaa vihollisrintaman oikeanpuolinen sivustavarmennus. Nyt sillä oli mukana yksi tykkikin, joka heti rupesi pommittamaan kirkonkylää, Hampaalaa ja Siparilaa. Jääkäri Lampela Siparilassa sai toimekseen karkottaa tämän vihollisen sivustajoukon. Mutta ennenkuin hyökkäykseen ennätettiin käydä, ajoi meikäläisten »tykistö» muutamilla oivilla osumilla vihollisen pakosalle. Tykkipäällikön insinööri Arppen itsensä onnistui lähettää pari täysosumaa aivan vihollistykin viereen, jonka venäläinen käyttelijä pöllähti selälleen. Kerrotaan, että kun hän jälleen oli päässyt jaloilleen, lähti hän kiireesti juosta livistämään, koko ällistynyt punainen lauma kintereillään. Vastarintaa enää kohtaamatta miehitettiin nyt Hiekkamäki ja vallattiin yksin jätetty tykki. Siitä oli kuitenkin lukko viety, niin että se oli lähetettävä pois kuntoonpantavaksi. Sen jälkeen miehitettiin Teppolan, Lemmettylän ja Liikalan kylät ja asetettiin kenttävartiot Koivulaan ja Rampaalaan. Komppanian päälliköksi määrättiin Happonen, joka oli käynyt Vöyrin-koulun.” (Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota IV; 1924; sivut 366-367)
(Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota IV; 1924; sivu 361)
Ryssä oli saanut hieman aikaisemmin kunnolla turpiinsa Raudussa, joten kokeili pääsisikö läpäisemään Suomen rintaman Valkjärvellä.
Yllä lainatun Karjalaa koskevan osion kirjoittaja on myöhempi jääkärikenraaliluutnantti W. Hägglund. Hän toimi Vapaussodassa Karjalan ryhmän perustajana ja myöhemmin ryhmän esikuntapäällikkönä Sihvon alaisuudessa. Talvisodassa Hägglund komensi menestyksellisesti mottimestarina IV armeijakuntaa Laatokan pohjoispuolella.
Hägglund on hyvä historioitsija. Hän kertoo avoimesti omien joukkojen eksymiset, pakenemiset, väärien tietojen levittämiset, jne.
Niin, tein pitkän suoran lainauksen yli 90 vuotta vanhasta kirjasta, juuri vastuullisessa tehtävässä Suomen Vapaussodassa palvelleen upseerin kirjoittamasta osiosta.
Siinä ei ole Toisen Maailmansodan jälkeisen syvän suomettumisen aiheuttamia harhoja, vaan mahdollisimman autenttista tietoa 100 vuotta sitten tapahtuneesta.