45 vastausta artikkeliin “Arvokonservatiivi homo?”

    1. Kyllä meilläkin lestadiolaiset hommaavat tietääkseni lapsia. Yleensä maapallolla muslimit ja katolilaiset ovat ahkeria – liiankin ahkeria siinä suhteessa.

  1. Kyllä minä tunnen useitakin konservatiivisia homoseksuaaleja. Ja katsokaa Ranskaa, siellä seksuaalivähemmistöjen ykköspuolue on Marine Le Penin puolue, eli siis hesarikielellä ”äärioikeistolainen”.

    Kas, homoseksuaalisuus on ihmisen synnynnäinen asia. Poliittinen suuntaus taas ei tule kohdusta vaan elämästä.

  2. Googlettamalla löytyi tällainen määritelmä:

    arvokonservatiivi

    1. perinteisiä elämässä noudatettavia ihanteita oikeana ja tavoiteltavana pitävä henkilö; tällainen ihminen haluaa säilyttää elämänarvoihin, erityisesti perhearvoihin liittyvät vallitsevat olot

  3. On konservatiivisia homoja. Mutta en tiedä voiko silloin olla jos naimisiin haluaa mennä samaa sukupuolta olevan kanssa.

  4. John, olen semmoisiakin nähnyt.

    En aio hyväksyä ajatusta siitä, että ihminen voi olla arvokonservatiivi vain olemalla tiedevastainen. En ole itse arvokonservatiivi, mutta en pidä heitä järjestäen idiootteinakaan. En haluaisi moista johtopäätöstä tehdä nytkään.

    1. Itse pidän arvokonservatiivia ja konservatiivia eri asioina.

      Arvokonservatiivi minun mielestäni puolustaa perinteisiä perhearvoja – perheeseen kuuluu aviomies, hänen naispuolinen aviopuolisonsa ja heidän yhteisiä synnytettyjä lapsiaan (ellei lapsettomuuteen ole syynä jokin sairaus, tai kykenemättömyys).

      1. Nii, jossain vaiheessa tilanne kääntyi siihen että joku päätti asettaa uskonasiat ja tieteen vastakkain.
        Mää oon tutustunu molempiin ja se on jäänyt epäselväksi että miten niin ??
        Tiedettä ei löydy kirkosta eikä uskonasioita tieteestä.
        Jos vastakkain niin molemmat on sekaisin.
        Mun näkemys on että jos tiedemiehet tekee tiedettä ja uskovat uskoa niin hyvä.

        1. Tiedemies opettaa että elämä maapallolla on sattumien summa. Ja ettei ole mitään suunnittelijaa.

          Uskovat opettaa toisin. Opetus on täysin erillaista.

          1. Uskonnosta on ainakin joskus ollut jotakin hyvääkin. Esimerkiksi sodassa vaikeissa paikoissa joillekin on hyvinkin voinut olla apua lujasta uskosta.

            Luterilaisen uskon ainakin oletetaan vaikuttaneen hyvään työmoraaliin vaikutusalueellaan.

            Tiede on se, joka kehittää asioita paremmaksi ja paremmaksi – ei saa antaa mennä harhateille, vaan pitää etsiä totuutta.

            1. Enpä tiedä miten uskovainen. Kiroili ihan perusteellisesti.

              Parasta oli kuitenkin, että hän halusi aivan aiheellisesti ajaa ryssät Euroopasta ja ottaa saksalaiset avuksi. Valitettavasti USAn poliittinen johto ei ollut Pattonin kanssa samaa mieltä.

              1. Huhuttiin että kun Patton kuoli vähäpätöisessä autokolarissa Saksassa katkaisuaan niskansa, että hän oli astunut liian isoille varpaille näkemyksiensä vuoksi ja piti sen takia raivata pois elävien kirjoista…

  5. Merkelinkin puolue pitäisi olla kristillinen, mutta minusta, kristitystä konservatiivista tuntuu pahalta Raamatun arvojen polkeminen.
    Suomen on pakko kulkea samaa tuhontietä, kuin muunkin maailman. 🙁
    Nokian Uutisista poimin seuraavan kommentin kirkollisvaaleihin, eikä tunnu minusta väärältä.

    Tuntematon
    14.11.2018 klo 12:35
    Kirkon touhu, niinkuin muukin maailman meno on mennyt liian liberaaliksi.
    Nyt tarvitaisiin jälleen uskonpuhdistajaa!
    Kirkon opetuksen ja toiminnan pitäisi perustua Raamattuun ja sen arvoihin, mutta nykypäättäjät eivät, joko osaa lukea, tai eivät ymmärrä lukemaansa!
    Ihmisten ”korvasyyhyyn” he saarnaavat ja tekevät päätöksiä.

    Matteus 24:12
    Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.

    1. Raamattuun vetoaminen väärässä paikassa karkoittaa ihmisiä poispäin. Raamattu kehoittaa harkitsemaan tarkoin missä ja mitä.

  6. Se on niinkuin aikanaan lasten leikeissä! Sitä ei lasketa!
    Kaikki on sallittua, mitä ei lasketa! 🙂

    1. Minä ainakin luulen, että moraali on höltynyt. Yksi syy voi olla ”vapaa kasvatus”. Kun lapsilla ja nuorilla ei ole tiukkoja rajoja, niin he kasvavat henkeen että saa tehdä mitä hyvänsä kunhan ei jää kiinni.

      Joskus kauan sitten kirkko saattoi auttaa pitämään ainakin osaa ihmisistä kunnollisina. No, kommunistit ovat sitten soluttaneet papistoa ja piispojakin.

  7. Kommunistit ne vasta arvokonservatiiveja ovat. Venäjällä-vaikka ei olekaan enää kommunistimaa-ei hyväksytä erityisemmin homoutta eikä muitakaan lännen ”liberaaleja” arvoja.

  8. Onko se vapaata kasvatusta, jos valtiovalta kieltää kasvattamasta?
    Ymmärrän hyvin, että lapsia ei saa pahoinpidellä, mutta esim. nykyinen ”kasvatus”, jossa mm. opettaille voi haistatella, pelkäämättä rangaistusta, on totaalisen väärin.
    Nykyiset vanhemmat ovat päässeet nauttimaan ns. vapaasta kasvatuksesta, eli ovat päässeet villiintymään. Kuinka voidaan edes olettaa, että he osaisivat opettaa lapsilleen toisten kunnioittamista?

  9. ”Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa” (Snl. 13:24).

    1. Lapsi ja nuori tarvitsevat oikeudenmukaisia rajoja. Jos niistä rajoista pidetään kiinni, niin ei tarvita myöskään ”vitsaa”. Jos rajoja ylitetään, niin tarvitaan oikeudenmukaisia rangaistuksia – ei aina vitsaa. Joskus mennään sen rajan ylitse, että fyysinen kuritus on tarpeen. Fyysistä kuritustakaan ei saa antaa vihoissaan, vaan lapsen/nuoren kanssa pitää keskustella vakavasti, että hän ymmärtää kyseessä olevan aiheellinen rangaistus.

      Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.

      1. Juuri näin!

        Kotonani oli aikoinaan kamarin oven listan välissä vitsa, johon vanhempien katse kohdistui tottelemattomuuksia tapahtuessa, jo se tehosi.
        Yhden kerran sain siitä ja syystä! Äitini itki, kun antoi siitä, mutta olin ollut todella hengenvaarassa tottelemattomuuteni vuoksi.
        Jäi mieleen, siitä on n. 60v.

        1. Meilläpäin oli tapana, että piti itse käydä hakemassa metsästä se vitsa millä sitten piiskattiin. Siinä jäi aikaa puolin ja toisin miettiä asioita ennen kuritusta.

          Minulle on jäänyt mieleen yksi kuritus noin 60 vuotta sitten.

          Tehtäväkseni oli annettu enoni maatilalla (Rovaniemen maalaiskunnassa) hakea joulukuusi metsästä. En tiedä miksi, mutta jostakin syystä minä päätin ottaa joulukuuseksi navetan vieressä kasvaneen hyvin suuren kuusen latvan sen sijaan että olisin hakenut pienen kuusen metsästä.

          No, minä kaadoin sen suuren kuusen aivan helvetinmoisella työllä. En tietenkään lapsena ymmärtänyt aloittaessani miten paljon tarvitaan lapsen työtä kaatamaan suuri kuusi. No, se kaatui vahingossa onnellisesti poispäin navetasta, mutta olisi voinut käydä paljon huonomminkin monessa suhteen. Sain ihan aiheesta kurituksen, jonka muistan vieläkin. Tarttee ajatella ensin mitä tekee, ennen kuin tekee.

    2. Ton kohdan tulkinta oli joskus että pitää ruoskia lasta. Tosi raju tulkinta.

  10. Kasvatus ja väkivalta. Niillä ei oo mitään tekemistä keskenään.
    Huolellisuus ja tarkkuus lapsen kasvatuksessa tuo hyvän tuloksen.

  11. Nuo jotka opelle haistattelee eivät ole saaneet kai kunnon kasvatusta. Siinä ei mitään kuritusta tarvita vaan järkevää opastusta ja puhetta. Rohkenen epäillä että tosi monella vanhemmalla on vanhemmuus hukassa.

    1. Eemeli, olet osittain oikeassa. Ensin tarvitaan järkevää opastusta ja puhetta – kaikkiin se ei kuitenkaan tepsi, sitten tarvitaan kovempia keinoja eikä luovuttamista.

    1. Niin, Eemeli, se teidän vasemmistolaisten näkemys on ajanut Suomen tähän kurjuuteen, että enää ei kunnioiteta vanhempia, ei opettajia, eikä edes poliisia.

  12. Itseni kai voi lukea arvokonservatiiviksi, mutta pitää samaan hengenvetoon sanoa, että onneksi jyrkin homovastaisuus siirtyi PS:n jakaantumisen jälkeen Sinisiin ja avioliitoasiassa Soinin määräämää ryhmäkuria rikkoneet jäivät PerusSuomalaisiin.

  13. Rohkenen epäillä , että ylivoimainen enemmistö nuorisosta ja muustakin kansasta on hyvää ja hyvin käyttäytyvää. Mulla on muuten tuttavapiirissäni niin vasemmistolaisia tai oikeistolaisia ja jopa persuja. Kommunistejakin on jotka eivät ole takkiansa kääntäneet. Vaan kaikilla on jälkikasvu hyvin menestynyttä ja kunnollista.

  14. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi ja älä tavoittele toisen omaisuutta on lempi käskyistäni Raamatussa. Demokraattipuolueella ja SDP:llä olisi paljon opittavaa tästä. Oletan, että ’älä valehtele’ kuuluu myös tähän sarakkeeseen.

  15. Stalin ja Hitler saivat tiemmä lapsena pamppua niin maan perusteellisesti ja saattoivat kärsiä enemmän kuin monet myöhemmät uhrinsa.

    Heidän suhteensa on vaikea ottaa kantaa, oliko heidän toimensa genetiikasta johtua vai panivatko muuten vahingon kiertämään.

    Näkyyköhän tämän kaverin naamasta jo lapsuudesta periytynyt hatutus?:

    https://www.google.fi/search?q=Freudenthal+kuva&tbm=isch&source=iu&ictx=1&fir=mZAouw-BCoi1IM%253A%252CM7JMwu8gFhiHSM%252C_&usg=AI4_-kTdSzJtksDEsRYtPZu82-tgSvXEew&sa=X&ved=2ahUKEwjC5LPL0NHeAhUDXMAKHcvlB34Q9QEwBHoECAUQDA#imgrc=mZAouw-BCoi1IM:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *