Fennovoiman ydinvoimala – lyhyt oppimäärä

1. Fennovoima anoi lupaa perustaa ydinvoimala (Hanhikiveen). Silloin yhtiössä oli suurena rahoittajana ja ydinvoimaosaajana saksalainen Eon.

2. Tarkoitus oli laittaa ydinvoimalaan länsimainen ydinreaktori (japanilaiselta Toshibalta).

3. Fennovoimalle myönnettiin lupa aloittaa ydinvoimalaprojekti.

4. Eon päätti luopua ydinvoimasta ja vetäytyä Fennovoimasta. Eonilla oli 34% osuus.

5. Fennovoima – yksityinen yritys – joutui etsimään uutta rahoittajaa sille noin 34% osuudelle.

6. Vapaaehtoiseksi osarahoittajaksi lupautui venäläinen Rosatom saadakseen reaktoritoimituksen ja arvokkaan referenssin Suomesta.

7. Rosatom luuli voivansa tehdä projektin Suomeen vastaavasti kuin muualle – niin kuin itse haluaa.

8. Suomessa kuitenkin pitää toimia suomalaisten sääntöjen mukaan, jotta saisi rakennusluvan ja vielä myöhemmin luvan ottaa voimala käyttöön. Saadakseen luvat laitoksen suunnitelmien piti saada hyväksyntä STUKilta ennen varsinaisten rakennustöiden aloittamista, sitten kaikki pitää tehdä hyväksyttyjen suunnitelmien mukaan, tai menee uusiksi, jne.

9. Rosatom ei ole kyennyt toimittamaan suunnitelmia ja piirustuksia Fennovoimalle ja STUKille. Rakentamista ei saa aloittaa ennen kuin STUK on hyväksynyt kaikki dokumentit.

10. Niinpä aikataulua taidettiin siirtää eteenpäin näin aluksi muistaakseni neljä vuotta. Uusi valmistumisajankohta saattaa olla vuonna 2028. Tai sitten ei. Laitoksen pitää joka vaiheessa täyttää STUKin vaatimukset.

9 vastausta artikkeliin “Fennovoiman ydinvoimala – lyhyt oppimäärä”

  1. Suomi tarvitsee ehdottomasti lisää ydinvoimaa sekä Hanhikiven, että Fortumin Loviisa 3, että Teollisuuden voiman OL4, että myös Vaasa 1.

    Suomen energiaomavaraisuus ja energiahuoltovarmuus on surkealla tasolla.

  2. Eli Iisakin kirkko kolmonen? Ykkönen on se oikea Iisakin kirkko ja kakkonen Olkiluoto 3. Taitaa olla sama, mistä päin maailmaa tulee, onhan Arevakin ranskalainen ja siinä oli ensin saksalainen Siemens mukana, jos oikein muistan. Ikävää, että rakentajat pyrkivät luistamaan kaikessa ja STUK joutuu koko ajan laittamaan homman uusiksi. Lisäksi se antaa toimittajista erittäin epäilyttävän kuvan ja herättää kysymyksen: entä jos STUK ei huomaa jotain vilppiä, kun sitä koko ajan ilmenee?

    1. Saksalaisilta tuli OL3n generaattori osuus. He tekivät osansa hyvin ja aikataulussa. Ranskalaiset lähtivät ”soitellen sotaan”, eivät osanneet projektoida, eikä paljon muutakaan. OL3 kuitenkin valmistuu aikanaan ja tuottanee sähköä luotettavasti noin 60 vuotta käyttöönotosta.

      Fennovoiman Hanhikivestä ei ole helppoa tehdä ennusteita.

      Fortum pitää mielestäni pistää aloittamaan Loviisa 3 sen sijaan, että Fortum lapioi rahaa Venäjälle.

  3. Kieltämättä tarvitsisimme ydinvoimaa… vaan pystyykö kukaan toimittamaan? Tunnen hieman turhankin hyvin tämän Olkiluoto 3:n ongelmia, on täysi ihme että edes tähän asti on päästy. Ei ole hurjin luotto veli venäläisen kykyihinkään.

  4. ”tarvitsisimme ydinvoimaa… vaan pystyykö kukaan toimittamaan”

    Auringosta tulee, mutta siinäkin on säätöongelmia. Viime kesänä sadot kuivuivat.

  5. Autot sähkölle juu mistä sähkö?
    Ydinvoimalaa rakennetaan kuin iisakin kirkkoa eikä ole varma koska valmistuu.
    Ydinpolttoainenkin tuontitavaraa paitsi jos itse kaivetaan ja kaivoslaki on näköjään sutta edelleen – kehitysmaa kun ollaan.

    1. Niilo. Suomesta saadaan ydinpolttoaine, jos halutaan saada. Jo pelkästään Talvivaarassa menee uraania jätekasoihin valtava määrä. Uraanin talteenotto aloitettaneen aikoinaan.

      Ydinvoimaloiden huoltovarmuus on erinomaisen hyvä, sillä ydinpolttoaine on halpaa ja sitä on helppo varastoida ydinvoimaloiden yhteyteen monen vuoden kulutusta vastaava määrä. Ydinpolttoainetta saadaan ostettua useilta eri läntisiltä toimittajilta, joten sekään ei ole ongelma.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *