Me kohta kotiin tulemme (kirja)

Heikki Väisänen on julkaissut vuonna 2017 kirjan Me kohta kotiin tulemme. Kirjan ytimessä on 3. konekiväärikomppania Jalkaväkirykmentistä 39 – Talvisodassa Laatokan Karjalassa. Väisänen alkoi työnsä kyseisen konekiväärikomppanian sotapäiväkirjan puhtaaksikirjoituksella. Homma laajeni III pataljoonan sodankuvaukseen, mutta samalla kerrotaan oikeastaan 13. divisioonan ja IV armeijakunnan historiasta oleellisia osia. Jopa Talvisodankin historiaa.

Heikki Väisänen on poiminut kirjaa otteita lukuisista sotapäiväkirjoista, mutta myös postikorteista ja kirjeistä.

Sotatoimista ei kirjassa ole minulle sotahistorioitsijana oikeastaan mitään uutta, mutta nyt mentiin myös taistelupoterotasolle, saunassakäymiset, lomat, täydennykset, jne.

Väisänen on kerännyt kirjaan myös tappiotietoja varsin monipuolisesti ja tarkasti.

On ”erilainen” sotahistoriankirja – suosittelen kirjaa lämpimästi.

4 vastausta artikkeliin “Me kohta kotiin tulemme (kirja)”

  1. Kiitos Juhani. Olen tyytyväinen, kun kirjani sai noin myönteisen palautteen. Kirjoitin sen kunnianosoituksena vaimon ukille sekä kaikille talvisodassa palvelleille Pielaveden ja Keiteleen miehille. Näiden pitäjien sankarihaudoilla on monta kiveä, joiden alla olevat nuoret miehet ovat ansainneet tarinansa tulevan kerrotuksi. Sen halusin kansiin laittaa ja siitä työstä olen kiitosta Ylä-Savosta saanut. Nyt olen kirjoittamassa I/JR 37:n tarinaa, hyvällä pohjamateriaalilla, autenttisilla talvisodan aikana kirjoitetuilla muistelmilla.

  2. Kiitos Heikki. Isoenoni taisteli 9 JR39. Hän kaatui Joulukuussa 1940.

Vastaa käyttäjälle Heikki Väisänen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *