Suomen laillisen hallituksen julistus Vapaussodan alussa

Hetkenä, jolloin Suomi pitkän, vaikean taistelun jälkeen on täysin riippumattomana valtakuntana ja ulkovaltojen tunnustamana astunut vapaitten valtioitten joukkoon, on Suomen vasta saavutettu itsenäisyys laajan valtiopetosyrityksen kautta joutunut mitä uhkaavimman vaaran alaiseksi.

Jo kauan salaa toimineet anarkistiset ainekset ovat järjettömässä rikollisuudessa katsoneet ajankohdan sopivaksi ase kädessä nousta laillista yhteiskuntajärjestystä ja korkeinta valtaa pitävää kansan eduskuntaa vastaan.

Helsingissä on sosialidemokratisen puolueen johto anarkististen punakaartilaisjärjestöjen kautta ryhtynyt mitä rikollisimpiin toimiin. Aseellisella väkivallalla on Suomen Eduskunta ja sen asettama hallitus estetty toimimasta. Väkivaltaista vallankaappausta yritetään. Kansakunnan itsemääräämisoikeus uhataan hävittää. Tämä teko suoritetaan maahamme sijoitetun venäläisen sotaväen avulla. Huolimatta yhä uudistetuista lupauksistaan lähteä maastamme ja olla sekaantumatta Suomen asioihin on tämä kuriton sotaväki päinvastoin ryhtynyt Suomen itsenäisyyttä syvästi loukkaaviin rikollisiin tekoihin.

Kansamme elämää uhataan. Tulevaisuutemme kansakuntana on vaarassa.

Suomen Senaatin päätöksen mukaisesti ovat allekirjoittaneet Senaatin jäsenet asettuneet Vaasan kaupunkiin ylläpitämään hallitusvaltaa. Ryhtyessämme nyt vaikeaa tehtäväämme suorittamaan, kehoitamme täten kaikkia maan virkamiehiä, viranomaisia ja kansalaisia alistumaan niihin määräyksiin, joita tänne nyt asettunut Senaatti maan ainoana laillisena Eduskunnan valitsemana ja valtuuttamana sekä sille vastuunalaisena Suomen hallituksena antaa.

Suomen kaikkien puolustusvoimien korkeimman ylipäällikkyyden on Senaatti, vielä Helsingissä ollessaan, uskonut kenraali Gustaf Mannerheim’ille. Hänen käskyjään ja määräyksiään on kaikkien virkamiesten ja kansalaisten ehdottomasti ja viipymättä noudatettava, niin kauan kuin sotilaallista toimintaa jatkuu.

Kansalliset suojeluskunnat, jotka muutaman päivän kuluessa ovat jalon isänmaallisen hengen elähyttäminä puhdistaneet suuren osan maata venäläisestä sotaväestä, tarkoittavat kansamme vapauden lopullista saavuttamista, kotien rauhan turvaamista sekä laillisen järjestyksen ja Eduskunnan oikeuksien entiselleen palauttamista.

Käskemme täten kaikkia viranomaisia tukemaan ja auttamaan näitä järjestöjä ja kehoitamme kaikkia isänmaataan ja sen vapautta rakastavia kansalaisia tekemään kaiken voitavansa suojeluskuntien, tämän vapaaehtoisen kansallisen puolustuslaitoksen työn helpottamiseksi.

Kaikki asestetut järjestöt, jotka eivät empimättä alistu Ylipäällikön käskyihin, kielletään. Jokainen yritys asein vastustaa järjestyksen palauttamista varten hallituksen alaisina toimivia suojeluskuntia ja puolustuslaitokseen kuuluvia henkilöitä, katsotaan maanpetokseksi ja kukistetaan maanpuolustuslaitosta vastaan sota-aikana tehtynä rikoksena.

Samalla kun Hallitus täten kutsuu Suomen kansalaisia jaloon, uhrautuvaan taisteluun maamme ja kansamme vapauden puolesta, vakuutetaan jokaiselle lainkuuliaiselle kansalaiselle säätyyn tai puolueeseen katsomatta täysi lain turva.

Vaasassa 1 päivänä helmikuuta 1918.

SUOMEN SENAATTI

HEIKKI RENVALL.                     JUHANI ARAJÄRVI.

ALEXANDER  FREY.                  E. Y. PEHKONEN

J. Boström[i]

 

[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota IV; 1924; sivut 11-12

14 vastausta artikkeliin “Suomen laillisen hallituksen julistus Vapaussodan alussa”

  1. Tuossa mainitaan valtiopetos, joka turvautuu maassa olevien vieraitten joukkojen apuun. Maanpetosta tai valtioiden välistä sotatilaa ei mainita. Voi olla, että olisi tehnyt mieli mainita. Mutta joistakin syistä johtuen ei mainittu.

    Kapinallisia ei siis voitu syyttää maanpetoksesta ainakaan vielä tuossa vaiheessa ainakaan senaatin kannan mukaan.

    1. Lue kokonaan ennen kommentointia. Siellä nimenomaan sanotaan:

      ”Jokainen yritys asein vastustaa järjestyksen palauttamista varten hallituksen laisina toimivia suojeluskuntia ja puolustuslaitokseen kuuluvia henkilöitä, katsotaan maanpetokseksi ja kukistetaan maanpuolustuslaitosta vastaan sota-aikana tehtynä rikoksena.”

      1. Joo, niinpä näkyy. Muistaakseni tilanne oli silloin niin, ettei maamme laissa ollut pykälää maanpetoksesta, eikä Venäjän lakia oikein käynyt soveltaminen.

        Tuossa senaatin lausumassa ei perustella maanpetosnäkökantaa.

        wiki / nykyinen laki:

        Rikoslaki määrittelee maanpetoksen:

        Suomen kansalainen, joka Suomea koskevan sodan, aseellisen selkkauksen tai miehityksen aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa

        liittyy vihollisen asevoimiin,
        osallistuu sotatoimiin tai muihin sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan,
        palvelee sellaisissa vihollisen sotilas- tai siviilitehtävissä, jotka välittömästi edistävät sotatoimia Suomea vastaan, taikka
        ryhtyy yhteistoimintaan vihollisen kanssa tai muulla vastaavalla tavalla vihollisen eduksi vahingoittaa Suomea,

        on tuomittava maanpetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

        Maanpetoksesta tuomitaan myös ulkomaalainen, joka tekee 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun teon Suomessa oleskellessaan tai ollessaan valtakunnan palveluksessa.

        Yritys on rangaistava.

        Tämän pykälän 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuna vihollisen auttamisena ei pidetä sellaista miehityksen aikana suoritettua toimenpidettä, joka on ilmeisen tarpeellinen väestön elinolojen turvaamiseksi.

        Maanpetos on teko, johon ei voida syyllistyä kuin poikkeusoloissa. Tämä rajoittaa rikoksen tunnusmerkistöä tuntuvasti. Huomattavaa on, että maanpetoksessa rikoksen muodostaa vihollisen puolella toimiminen. Tämä on tyypillistä kaikille maanpetosrikoksille: Niihin tarvitaan vieras valtio. Sen sijaan valtiopetosrikoksissa rikos kohdistuu yhteiskuntajärjestystä vastaan kotimaisin voimin.
        —————————–
        Ehkei vielä 1. helmikuuta ollut selvää, että maa oli sodassa vieraan valtion kanssa.
        —————————
        Venäjän lain mukaan Saksaan jääkäreiksi pyrkineet olivat maanpetoksellisia, joita ei taidettu kiinni saataessa teloittaa muuten kuin tavattaessa heitä Saksan joukoista Baltiassa. Vankeuteen Saksaan pyrkineitä ja heidän auttajiaan varmasti ainakin tuomittiin.

        1. Tuosta nykyisestä laista olen ymmärtävinäni, ettei rauhan vallitessa harjoitetusta vakoilusta voisi antaa maanpetossyytettä, joten laissa lienee puute.

          1. Aivan kuin lait olisivat keskenään ristiriidassa:

            https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-vakoilu

            ”Vakoilu on maanpetosrikos, joka on säädetty rangaistavaksi Suomen rikoslaissa. Rangaistava vakoilu kohdistuu sellaiseen tietoon, joka on tarkoitettu vierailta valtioilta salassa pidettäväksi.

            Vakoilusta tuomitaan lain mukaan se, joka hyödyttääkseen vierasta valtiota tai vahingoittaakseen Suomea hankkii tiedon sellaisesta Suomen maanpuolustusta tai muuta poikkeuksellisiin oloihin varautumista, ulkomaansuhteita, valtiontaloutta, ulkomaankauppaa tai energiahuoltoa koskevasta taikka muusta niihin rinnastettavasta, Suomen turvallisuuteen vaikuttavasta seikasta. Kyseessä on laissa tarkoitettu vakoilu silloin, kun hankittu tieto on sen luonteinen, että sen tuleminen vieraan valtion tietoon voi aiheuttaa vahinkoa Suomen turvallisuudelle, maanpuolustukselle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle.”

        2. Kyllä ne maanpetospykälät ovat silloin olleet olemassa ja maanpetostuomioita julistettiin roppakaupalla – ihan suomalaisissa oikeusistuimissa.

    1. Suomi oli demokraattinen valtio jo ennen Vapaussotaa:
      http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Suomi_oli_demokratia.htm

      Suomen Eduskunta oli valittu vapailla demokraattisilla vaaleilla. Suomen hallituksen piti silloinkin nauttia Suomen Eduskunnan luottamusta, ja se nautti. Siten Vapaussodan aikainen Suomen hallitus oli täydellisesti ja laillisesti Suomen laillinen hallitus.

      Punaiset nousivat laittomasti aseelliseen kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua Eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan – se oli raskas rikos.

  2. Taisi olla ennemminkin niin, että punakapinalliset yrittivät sitä vahvemman oikeutta rikoksessaan, mutta epäonnistuivat.

Vastaa käyttäjälle Juhani Putkinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *