13 vastausta artikkeliin “USA tukee Ukrainaa taloudellisesti ja asein”

      1. Trump tekee välillä hölmöltä tuntuvia asioita, mutta myös täysin oikeita asioita. Trump nostaa myös USAn puolustusmäärärahoja reilusti.

    1. USA ei heittele dollaripaketteja ilman valvontaa. Esimerkiksi aseisiin tarkoitetuilla rahoilla pitää ostaa USAsta aseita – sopimukset näyttävät, että raha meni oikeaan osoitteeseen.

      Muussakin avussa on ehtona korruption vähentäminen.

  1. Oletan, että Ukrainakin ottaa ainakin osan lahjoituksesta panssarintorjuntaohjuksina Javelin. Ryssän hyökkäysvaunut ovat ikäviä vastustajia taistelukentällä, ellei itsellä ole riittävästi kunnollisia panssarintorjuntaohjuksia. Venäjällä niitä panssareita on ihan valtava määrä. Siinä ei sata ohjusta tunnu missään.

  2. Suurin ongelma Trumpin tapauksessa on, ettei kukaan tiedä mitä mieltä Trump on asioista huomenna tai sitten parin viikon päästä.

    Trump luo itse jatkuvasti syvenevää hajaannusta läntisessä liittoumassa. Kremlin trollit saivat haluamansa, kun sekaantuivat USA:n vaaleihin Trumppia tukien.

    Trump on toki toiminut Ukrainan suhteen rohkeammin kuin arka Obama, joka ei sallinut lännen auttaa Ukrainan asevoimia tappavien aseiden osalta.
    Trumpin hallinnon avut ovat nekin vielä suhteellisen kosmeettisia, Ukraina on edelleen yksin suojaamassa Eurooppaa Kremlin valtapyrkimyksiltä.

    1. Trump on diili mies, ei mitään muuta. Se rakastaa rahaa siinä missä kaverinsa Putin. En pidä tästä yhtälöstä.

    2. Tapio, olet yleisesti ottaen oikeassa.

      USA ei kuitenkaan ole yksin tukemassa Ukrainaa sotilaallisesti. Tukijoita ovat lisäksi mm. Kanada ja jopa Virokin.

  3. Jos Venäjä hyökkää (ei Nato maahan kuten Suomi) kuinka USA tukisi meitä, möisi ohjuksia ja muuta rautaa, ”hyvä DIILI sanoisi Trump” mitään muuta se ei tekisi, samoin tekisi Ruotsi, möisi aseita ja ammuksia sen minkä konfliktilta ehtisi. Se saa USA:n tuen pitkän yhteistyön takia. Hyvä DIILI…

    1. Olisi vallan erinomainen asia, jos USA edes myisi ja toimittaisi Suomelle aseita kun Venäjä taas hyökkää Suomen kimppuun.

      Kun Venäjä hyökkäsi demokraattiseen Tshetsheniaan (1994 ja 1999), niin Tshetshenialle ei toimitettu aseita.

      Kun Venäjä hyökkäsi demokraattiseen Georgiaan (2008), niin Georgialle ei toimitettu aseita.

      Kun Venäjä hyökkäsi demokraattiseen Ukrainaan (2014), niin Ukrainalle ei toimitettu aseita.

  4. En ole ihan varma käyttääkö Ukraina näitä rahojaan viisaasti, mutta ymmärrän tämänkin ”diilin” taustan.

    Toki, Venäjä pistää saman määrän rahaa itsekin siihen sotaan. Venäjällä on aseita, jenkeillä on aseita, separatisteilla on aseita, Ukrainalla on aseita. Rauhan hinta kasvaa jokaisen uuden pyssyn myötä.

    1. Sotimaan pystyy ilman ”pyssyjäkin” -on pystynyt tuhansia vuosia.

      Ukraina pyrkii irti Venäjän orjuudesta demokraattiseksi länsimaaksi. Venäjä pyrkii ottamaan Ukrainan ”takaisin” orjuuteensa.

      Minun mielestäni demokraattisten länsimaiden pitäisi tukea Ukrainaa paljon voimallisemmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *