Perustuen toiveeseen X-viestipalvelussa, julkaisen lyhyen blogisarjan Amerikan fiiliksiä. Sisältö perustuu pääosin muistiinpanoihini matkasta Virginiaan ja lähialueille loppuvuodesta 2022, mutta osa on myös uudempaa. Tavoite on avata arkisia mielenmaisemia.
Tämän osan teema on Ukraina-tuntemus.
Kaukainen ja sotkuinen
Sota Ukrainassa ei ole koskaan ollut kovinkaan suuren luokan uutinen Yhdysvalloissa. Uutiskanavia plärätessä aiheesta kyllä mainitaan ja tehdään minuutin pätkiä niin liberaalimman puoleisilla kanavilla (NBC, CNN) kuin konservatiivimedioissakin (Fox News). Liberaalimediat tyytyvät kertomaan mitä tapahtuu, siinä missä konservatiivimediat kritisoivat vielä 2022-2023 Bidenia liian hitaasta aseavun antamisesta. ”Jos olisimme antaneet kunnon apua heti, olisi sota jo ohi” oli tuolloin yleisin näkökulma konservatiivileirissä. Kuten tiedämme, sittemmin Trump palasi valokeilaan ja änkyräleirin sanoma on muuttunut toivottomammaksi. Reilu vuosi sitten merkit tästä olivat kuitenkin jo ilmassa.
Maailmasta kiinnostuneet paikalliset euraavat aihetta, mutta minun oli julmetun vaikea saada heistä irti mitään kovinkaan väkevää näkökulmaa. Jos joku laajalti pätevä paikallisten yleisfiilis vaikkapa Venäjästä pitäisi sanoa, se on etäisen neutraali. He eivät juuri tunne Venäjää, välitä siitä tai ajattele siitä mitään suuntaan tai toiseen.
Tämän olen kuullut ennenkin
Eräs maailmaa erittäin laajalti kiertänyt eläkeläismies halusi keskustella aiheesta enemmän. Hän olisi tullut erään suomalaisen kohudosentin kanssa todella hyvin juttuun. Hän ei pitänyt Naton laajentumisesta. Hän kertoi Donbasin asukkaiden kärsineen Ukrainan kansanmurhasta vuosien ajan, kunnes heidän oli pakko pyytää Venäjältä vihdoin apua. En lähtenyt väittelemään suoraan, mutta haastoin hieman näkökulmia. Hän oli valmis myöntämään että Venäjälläkään ei asiat ole hyvin, heidän armeija tai yhteiskunta ei ole hääppöisiä, eli kentällä oli tavallaan kaksi paskiaista.
Hänellä oli iso litania esimerkkejä Ukrainan fasistihallinnosta, pitkälti siteeraten Azov-rykmenttiin liitettyjä enemmän ja vähemmän todenmukaisia kertomuksia. Hän pystyi seikkaperäisesti selittämään miten kahden prosentin kannatusta omaava joukko pystyy ruohonjuuritasolla tehokkaasti eliminoimaan venäläistaustaisten identiteetin, oikeuden omaan kieleen, kouluun ja niin edelleen. Yllättäen hän kehui EU:ta muistuttaessaan että juuri tämän fasistijoukon takia EU ei suostunut ottamaan Ukrainaa jäseneksi.
Toisenlaisenkin Venäjä-kulman sain kuulla. Eräs keski-ikäinen mieshenkilö osoitti syvää surua Venäjän kansalaisyhteiskunnan tilasta. Hänen kulmansa lähti uskonnosta, sillä hän kuului jehovantodistajiin ja toimi yhteisössä paikallisena aktiivina. Venäjän Kuten heidän ryhmässä usein, hänkään ei ollut halukas ottamaan kantoja politiikasta yleisesti muutoin.
Huhut riittävät
Näistä keskusteluista pystyi ottamaan irti saman mikä pätee laajalti ympäri maailman. Kun perinteiseen mediaan ei ole luottamusta, saavat monet henkilöt juttujensa lähteet sosiaalisesta mediasta. Sillä ei ole sitten väliä missä päin näiden propagandistien yleisö on. Yhdysvaltojen liittovaltion sietäisi ehkä olla aiheesta hieman enemmän huolissaan, sillä laajalti levitessään tällaisella propagandalla voi olla tuhoisia vaikutuksia maan ulkopoliittiseen asemaan.
Vaan kuten olemme huomanneet, huolet valheista eivät päättäjiä paljoa heilauta. Soppa on tosi sakea: toisaalta ulkopolitiikka ei kiinnosta äänestäjiä, joten ei paljoa poliitikkojakaan. Tällöin päättäjät eivät ohjaa keskustelua ja kaikki tila jää venäjän propagandakoneistolle, jolla on kissanpäivät. Opportunistit ja populistit ovat kernaasti siinä operaatiossa hyödyllisiä idiootteja. Jos päättäjä koittaisi puhua heitä vastaan, häntä haukuttaisiin siitä ettei keskity tärkeämpiin asioihin. Oi ja voi.