Avaus … kommentointi.

Aluksi. Eilen illalla luin vielä kerran säännöt. Ymmärsin käsittääkseni lukemani.

Kaksi syytä, miksi tämän avauksen teen.

Kommentoimalla toisen avaukseen, johtuen kait kirjautumisesta, en kolmea riviä pidempää  kommenttia pysty tekemään, ohjelma ei salli. Parin henkilön avauksessa kommenttini jää lyhytikäiseksi.

Ensinnäkin, tuo avaus (nimen julkituominen), jonka tein, siinä oli alkuunsa referoitu Marko Suutarin kommenttia ja toki siihen kuuluu nimi kenen kommentti. Siis en mitenkään voi käsittää sitä henkilöstä tehdyksi avaukseksi. Tosin kirjoitetun sanan voi ymmärtää moninkin tavoin tai olla täysin ymmärtämättä.

3/4 osaa oli lähinnä itseäni koskevaa. Kommentoinnin mennessä mm poliisilla uhkailuksi rikosilmoituksineen ja muine lapsellisuuksineen, poistin avauksen itse.

Eikös silloin kun avauksessa/kommentissa referoitaessa toisen kommenttia/lähdeaineistoa, sääntöjen mukaankin kuulu ilmoittaa, kenen avaus/kommentti.

Kommenttien poisto henkilösyistä kertonee poistajan asenteesta paljonkin.

Jos taas jonkin kommentista poistetaan osa ja jätetään ”riisuttu versio” meneeköhän oikein??

Minulta on aika mielenkiintoisin syin ylläpidon puolesta poistettu eräs kommentti. Minulle ilmoitettiin, että se on rajatapaus mutta ei yli; varmuuden vuoksi poistetaan.

Mitenkäs silloin kun kun minun omalla nimelläni varustettu kommenttini poistettiin lausekkein;…. minun blogillani eivät kommunistit kirjoita… , eikös silloin ole menty henkilökohtaisuuksiin?

Tosin olen tottunut erilaisiin henkilööni ja nimeeni kohdistuviin lisukkeisiin; venäjämielinen, kommunisti, vasemmistosuuntautuminen, vihervassari… jne. Eivätkös ne olekkaan henkilöön ja henkilön nimeen, joka mainitaan, kohdistuvia ja kaikkia koskien?

En kapinoi avaajan poisto-oikeutta vastaan, kuten aiemminkin olen ilmoittanut, sopimattoman kommentin saa ja tuleekin poistaa mutta… ?

Myönnän kyllä, että ylläpidon ja moderaattorin ei liene maailman kiitollisimia mutta välttämätöntähän se on, muuten olemme tuossa Suomi24 laatutasossa.

7 vastausta artikkeliin “Avaus … kommentointi.”

  1. Kalle

    Edelleen kuulostaa omituiselta tuo kommenttiesi esto kolmea riviä pidemmälle. Kun saisit sen jotenkin dokumentoitua, niin varmaan ylläpito pystyisi jotain tekemään.

    Nyt en pysty näkemään näin kännykällä ja tutkimaan noita väittämiäsi poistettuja kommentteja. Teen sen myöhemmin, kun olen tietokoneen vieressä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suurin osa niistä on blogiavaajan toimesta poistettuja. Hänellähän on siihen täysi oikeus.

    Edelleen korostan sitä, että ei ole suotavaa, eikä luvallista tehdä blogiavausta toisesta kirjoittajasta ja vielä nimellä mainiten. Tässä esimerkkitapauksessa se on niin selkeä, että ei varmasti ole vaikea ymmärtää.

    Yritetään nyt vaan mennä eteenpäin ja muistetaan kunnioittaa toistemme yksityisyyttä, ei se taatusti ole vaikeaa.

    Kysy pois, jos edelleen on epäselvyyttä.

  2. Kommentin kokonaan poisto on avaajan oma asia mutta poistamalla vain osan se ei sitten enää olekkaan sallittua .
    Niin minua informoitiin kun poistin kirosnoja avaukseltani terv tepivaari

  3. Tämä sääntöjen tulkinta ei nyt kyllä mielestäni vastaa oikeudenmukaisuutta ja tasavertaisuutta, kuin ei myöskään toisen henkilön nimittely, mahdollisine sanktioineen. Siiskö, eikö ihan oikeasti, jos avaukseen sisältyy lainaus jonkun kommentista/avauksesta; eikö tarvitse tekstin laatijan nimeä/nimimerkkiä mainita? Ei minua haittaa jos joku lainaa avauksestani lauseen, pari mutta nimeni pitää mainita.
    Olen joskus maininnut joidenkin henkilöiden ”diplomaattisesta koskemattomuudesta”, pitänee siis paikkansa.

  4. Kumma tulkinta todellakin.
    Kun sääntö koskee kaikkia, niin sinun mielestäsi siinä on kyse ” joidenkin henkilöiden ”diplomaattisesta koskemattomuudesta””………………………………….

  5. Kyllähän säännöt tietenkin koskevat kaikkia,luonnollisesti. Toinen asia sitten on tämä säännösten tulkinta. Luetun ymmärtäminen on muuten hyvä taito.

  6. Eiköhän sitä ”tulkintaa” sovelleta vain niihin, jotka koittavat rajaa venyttää.
    Sikäli kuin olen huomannut, rajojen venyttämistä koitetaan nimenomaan paria henkilöä kohtaan ja venyttäjinä ovat aina samat henkilöt…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *