”Helsingin henki”.

Siinä se sitten meni, eilispäivänä tuo ”suurtapahtuma”. Taisi vaan käydä niin, että voittajaa ei oikeastaan löytynytkään, jollei lukuun oteta Helsingin liike-elämää.

Kaksintaistelun voittaja kieltämättä Putin; 3 – 0, tekninen tyrmäys, nyrkkeilytermein. Ei taida Trumpilla kotiin palattuaan triumfiraattia olla.

Putin tosin Helsingissä näytti kiistatta shakkitaitonsa mutta ei se Putinillakaan välttämättä riemuvoitto liene. Saattaapa olla vähän saman tyyppisiä ongelmia kotiin palattuaan kuin Trumpilla ilmiselvästi tulee olemaan. RT-kanava kyllä hehkutti Putinin saavutuksia mutta sehän onkin Putin-kanava.

8 vastausta artikkeliin “”Helsingin henki”.”

  1. Tätä kirjoittaessani kuriositeetti. Syntyvaiheesta saakka tätä sivustoa lukeneena ja kirjoittaneena pitää todeta; aamu-unista porukka on, meitä ihan oikeasti aamulla kirjoittavia lienee vain kourallinen muiden nukkuessa. Kuitenkin eilisen uutisanti oli jo herätessäni (03.30), analyyseineen kaikkineen luettavissa.
    Se muuten kesäinen aamu; ei sitä voita mikään kun aamulehteä hakiessaan haistelee yön väistymisen raikkaita tuulahduksia, lintujen konserttia ilman yhtään soraääntä, ympäristön ihmisen aiheuttamasta hälystä vapaata miljöötä. Se on aamun onnea se.

  2. Minulle sattui se poikkeusaamu tänään, se tapahtuu pari kertaa vuodessa. Normaalisti herään, kuten eilenkin noin kello neljän molemmin puolin.

    Eilispäivän voittaja oli ihan selkeästi Suomi ja Niinistö.

  3. Minun aamuohjelmani on melko yksinkertainen. Kun herään, lehti laatikosta, netistä uutiset, sitten järvelle, kuten tänäkin aamuna. Muikkuverkot ylös ja verkkoineen jäiden kera kylmäboksiin.
    Sitten kotiin, aamupuuro ja kahvit, lehden luen. Sitten tämä netti, jos aihetta mutta kylläkin luen.
    Siinä seitsemän maissa kalat ovat verkoista poistettavia ja perattavissa. Peratut kalat takaisin jäähileeseen, osa kaloista pakastukseen, keittämiseen ja muikut savustukseen. Särkikaloja myöskin kuivaan.
    Taas joku aika sitten istua täällä netin ääressä, tänään ensin muikut savustukseen. Myöhemmin päivällä teen hiilisärkeä.
    Mutta ne uutiset netistä ja mahdollisesti niiden pohjalta avaus/kommentointi, se on osa aamuohjelmaa.
    Ken aamulla herää ehtii päivän mittaan paljonkin.

  4. Pakenin sisälle päälle vyöryvää hellettä. Lohduttelin itseäni, että noilla muikuilla tuolla savustusuunissa on vielä lämpimämpää.
    Katselin uutisia; ei nyt näytä Trumpille kotiin tullessa ruusuja riittävän.
    Toisaalta luin tuolta US:n Puheenvuorosta erään avauksen; Puutinilla meni liian hyvin. Saattaa olla tottakin, näin ainakin uutisoinnin valossa itsekkin päättelin vähän saman suuntaista.

  5. Tiedä sitten tuosta Helsingin hengestä, asiantuntijoita ainakin riitti eiliselle ja taitaa riittä vielä muutamalle päivälle jatkossakin, siis mediassa.

    Kyllä täälläkin hereillä ollaan aamusella. Tavallisesti siinä viiden aikaan käyn koiran kanssa kävelemässä rannassa ja näin kun on lämmintä niin istuskelemme siellä tovin ja saatamme käydä uimassa samalla.

    Nyt on kyllä niin lämmin,että kaikki mitä piti tänään tehdä saa odottaa viileempiä ilmoja.

  6. Sikäli kuin se edes oli kaksintaistelu.

    Oli loistoveto, että Putin veti esiin hölynpölyguru George Sorosin ja hänen tuholaistoimintansa. Siinä hän teki myös palveluksen Trumpille. Mitäen tämä sitä käyttää, jää nähtäväksi, mutta uskon parasta.

    https://www.pirkanblogit.fi/2017/risto_koivula/unkarin-paaministeri-viktor-orban-on-oikeassa-hallituksilla-on-oikeus-ja-velvollisuuskin-kieltaa-haistapaskantiedeyliopistot/

    24.7.2017 kirjoittanut Risto Koivula

    UNKARIN PÄÄMINISTERI VIKTOR ORBAN ON OIKEASSA: HALLITUKSILLA ON OIKEUS – JA VELVOLLISUUSKIN – KIELTÄÄ HAISTAPASKANTIEDE”YLIOPISTOT”!

    Näin on, vaikka jotkut ”kollega”-yliopistot, joukossa ”oikeitakin”, maailmalta protestoisivat.

    Hallitukset myöntävät – tai on myöntämättä – tiedeyliopiston statuksen.

    Näin on niin kauan kuin YK:n tieteellisesti hallinnoimaa, tieteellisin periaattein toimivaa Maailman Tiedeakatemiaa, jolla tuollaiset ongelmat voitaisiin konsultoida ”ylöspäin”, ei ole olemassa.

    Tämä johtuu siitä, että TIEDE ON MYÖS OIKEUSLÄHDE: tiede vaikuttaa tieteellisillä todistuksillaan siihen, mikä teknologia, hoito, tuomio jne. ON LAILLISTA JA MIKÄ EI.

    Lainsäädäntövaltaa EI SAA LUOVUTTAA YKSITYISHENKILÖILLE TAI YKSITYISILLE YRITYKSILLE.

    Juuri sitä kuitenkin ”yksityiset, mm. säätiö-yliopistot” tarkoittavat!

    http://www.ts.fi/uutiset/maailma/3489264/EU+otti+ensiaskeleen+kohti+oikeustoimia+Unkaria+vastaan

    TURUN SANOMAT

    Keskiviikko 26.4.2017

    EU otti ensiaskeleen kohti oikeustoimia Unkaria vastaan

    Pääministeri Orban puolusti linjaansa ja syytti EU:ta ennakkoluuloista

    Unkarin pääministeri Viktor Orban.
    Maailma STT 20:13 10

    Niilo Simojoki, Anniina Luotonen

    Euroopan komission ja Unkarin kiistelyssä siirryttiin keskiviikkona askel vakavampaan suuntaan.

    Komissio kertoi antaneensa Unkarille virallisen ilmoituksen rikkomus-menettelyn aloittamisesta. Unkarilla on kuukausi aikaa vastata ilmoitukseen, minkä jälkeen EU päättää jatkotoimista.

    Rikkomusmenettelyn aloittamisen taustalla on Unkarin lakiuudistus, joka on EU:n mukaan johtamassa Keski-Euroopan yliopiston (CEU) sulkemiseen Budapestissa. Yliopiston on perustanut unkarilais-amerikkalainen suursijoittaja George Soros. EU-komission mukaan uusi laki rikkoo sisämarkkinoiden periaatteita.

    Jos Unkarin vastaus ei tyydytä, kiista on mahdollista viedä EU:n tuomioistuimeen, joka voi määrätä jäsenvaltiolle rangaistuksia.

    Kiistaa tuuletettiin Euroopan parlamentissa, missä Unkarin pääminis- teri Viktor Orban syytti Sorosia ”hyökkäämisestä Unkaria vastaan”.

    Samalla hän ihmetteli, miksi ”miljoonien eurooppalaisten elämän” keinottelullaan tuhonnutta Sorosia pidetään EU:ssa niin suuressa arvossa. Komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin on määrä tavata Soros torstaina.

    Orbanin mukaan uusi korkeakoululaki koskee yhtä lailla useita muita yliopistoja. Hän piti absurdeina syytteitä yhä toimivan CEU-yliopiston sulkemisesta.

    – Aivan kuin jotain syytettäisiin murhasta samalla kun väitetty uhri on vielä elossa, Orban sanoi.

    Komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans kuvasi CEU-yliopis- toa kruununjalo- kiveksi kommunismin jälkeisessä Euroopassa. Uhka opinahjon sulkemisesta on synnyttänyt laajoja mielenosoituksia Unkarissa.

    Akateemisen vapauden lisäksi EU:ta ovat huolestuttaneet Unkarissa pyrkimykset rajoittaa kansalaisjärjestöjen ja median toimintaa.

    Unkari julkisti viime kuussa kansalaiskyselyn, jossa hallitus tiedustelee unkarilaisilta, miten toimia, kun EU uhkaa maan itsenäisyyttä. Stop Bryssel -kyselyn kuusi aihepiiriä liittyvät muun muassa laittomaan maahanmuuttoon ja oikeuteen tehdä omia päätöksiä verotuksesta.

    Timmermans kävi parlamentissa läpi komission vastausta, jossa Unkarin kansalaisilleen tarjoamia käsityksiä EU:sta kumotaan yksi toisensa jälkeen. Hän muun muassa totesi, ettei EU ole pakottamassa Unkaria päästämään maahan laittomasti tulleita siirtolaisia vaan pyytää sitä vastaanottamaan hyvin rajallisen määrä rekisteröityneitä turvapaikanhakijoita Kreikasta ja Italiasta.

    – Kaikilla on oikeus omiin mielipiteisiin, mutta ei omiin tosiasioihin. Toivon Unkarin hallituksen ottavan tämän huomioon, Timmermans sanoi. ”

    JUURI SIKSI, PÖLKKYPÄÄM TIMMERMANS (NOSKE…), JUURI SIKSI!

    1. Eipä tuollaiseen sekoilevaan vuodatukseen mitään järkevää voi vastatakaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *