Pelvoton johtajamme

MTV:n eläkkeelle jäänyt kunniotettu kirjeenvaihtaja Helena Petäistö loihe lausumaan:
Ei Juncker mikään juoppo ole. Hän on erittäin tarkka alkoholin kanssa ja kontrolloi itsensä. Koko lokakampanja on Puolan kostona käynnistämä. Juncker kun halusi EU:n puuttuvan Puolan sisäisiin asioihin.
Katso oheinen video ja aattelepa ite:

6 vastausta artikkeliin “Pelvoton johtajamme”

  1. Selvä tapaus, takatuupparissahan se Juncker siinä vie¨deoklipissä on selvästi, mutta ei selvänä. Siitä on puhuttu jo kauan, että Junckerin työhuoneen baarikaappi on ahkerassa käytössä. Alkpholismin tunnusmerkkä ovaat mm. se, että holisti on kyvytön kontroloimaan itseään. Kuka nyt joisi itsensä siihen kuntoon, kun Juncer oli tärkeässä kokouksessa?
    Kysyä sopinee, kuinkahan monta direktiiviä on lähtenyt EU:n komissiolta viinanhuuruisilla päätöksillä?

  2. Lukihan tuo ihan kotimaisissa uutisissa, Itse muuten poden, olen potenut iskiasvaivoja parisen viikkoja. En kaiketi vaikuta känniseltä.

  3. https://www.youtube.com/watch?v=zTv3OjsmNFk

    EU:n pakittaminen kohden itsenäisten valtioiden yhteisöä saattaa pelastaa EU:n pakkovallalta ja sisällissodilta.

    Mitään itselleen ja ympäristölleen vaarallista ”superpoweria” ei siis taida muodostuakaan.
    Euroopan jakokin kahteen keskenään vihamieliseen leiriin saattaa purkautua ja Venäjäkin ehkä voi liittyä mukaan uuteen itsenäisten valtioiden yhteisöön, kuten Le Pen ja muut itsenäisiä valtioita kannattavat henkilöt ovat kaavailleet. Itsenäiset valtiot ovat voitto taistelussa Telluksen monikulttuurisuuden säilyttämiseksi. Multikulturistien katala juoni Telluksen monikulttuurisuuden hävittämiseksi kokisi näin tappion.

  4. Kyseessä lienee kokovartaloiskias. Katsomalla ympärillä olevien vaivautuneita reaktioita, asia käy entistä paremmin selville. Niinistön ja Tsiprasin kyllästynyt ilme, Theresa Mayn huvittunut naureskelu, jne.

    Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että olen joskus itsekin kärsinyt kokovartaloiskiaksesta ja tuolta se juuri ulkopuolisen silmissä näyttää.

    Ei oikein ole kontrollissa mikään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *