Yle järjesti tänään kansainvälisen politiikan pikakurssin

Kaikki ne, jota katsoivat Ylen ykköstä tänään saivat rautaisannoksen tietoa kansainvälisestä politiikasta. Ei tarvinnut katsoa edes koko päivää herkeämättä silmät killillään riitti, kun katsoi ns. toisella silmällään.

Yle marssitti kameroiden eteen  toinen toistaan pätevämpiä  ulkopolitiikan osaajia. Oli ent. pääministeri, ministereitä, kansanedustajia, jotka ovat erikoistuneet ulkopolitiikkaan, suurlähettiläitä, ulkopolitiikan tutkijoita ja muita asiantuntijoita, jotka selvittelivät kansainvälisen politiikan kiemuroita.

Se oli kuin peruskurssi kansainvälisessä politiikassa tarkkaavaiselle katsojalle yhteiskuntatieteissä.

Kiitos Ylelle kerrankin. Tosin se ohjelma oli hieman puuduttava ja helle vaikutti myös osaltaan tarkkaavaisuuteen.

Kun vielä ”Helsinki 2018” oli kaikin puolin erittäin hyvin onnistunut tapahtuma kaikilta osiltaan, niin tyytyväisinä voimme sanoa olevamme suomalaisia.

Paavo Nurmi juoksi aikanaan Suomen maailman kartalle. Nyt Suomi puhuttiin maailman kartalle.

Presidentti Niinistö ansaitsee ei enempää eikä vähempää, kuin Nobelin rauhanpalkinnon

Yksi vastaus artikkeliin “Yle järjesti tänään kansainvälisen politiikan pikakurssin”

  1. Yle ja Niinistö näyttivät miten hommat hoidetaan korkealla kansainvälisellä tasolla. Hyvä Suomi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *