Minulla on työn alla yli 400-sivuinen Conn Igguldenin teos; Kunnian kentät (2008 Otava).
Teos on samalla kertaa eräänlainen sotakirja, suurvaltapolitiikkaa, faktaa ja fiktiota yhdistellen ja kertoo Mongolitasavallan historiasta 1200 – 1400 vuosilta. Tsingis-Kaan.
Kirja kertoilee hyvinkin tarkkaan tunnettuun historiaan tukeutuen mongolien sotaisista valloitusretkistä yli Euroopan ja Lähi-idän. Lähimpänä mongolit näin suomalaisittain olivat tuolla Balttiassa. Venäjän osalta Kiovan Venäjä jäi mongolien valtaan, Novgorodin eteläosat samoin.
Mongolit olivat aikansa edelläkävijöitä silloisessa taistelutaktiikassa; uskomattoman taitavia ratsastajia, eivät metallihaarniskoista perustaneet vaan taistelun peruspilareina oli tehokas tiedustelu, nopea hyökkäys ratsain, hallitsivat jopa ”pihtiliikkeen, jota pidetään suomalaisen taktiikan osana, ei sen hallitsivat jo mongolit. Vastustajaan kohdistettiin kiilamainen hyökkäys keskelle ja sivustoille, jopa selustaankin. N 200m päästä tiheä nuolikuuro toinen toisensa jälkeen ja lähitaistelu miekkavarustuksella ja osittain keihäin.
Tämä taktiikka oli täysin mongoleille ominaista; nopeus, jousiasein isku ja sitten lähitaistelu.
Ei sinällään ihme tuo mongolien taistelumenestys, jo kolmivuotiaana (lampailla) alettiin ratsastuskoulutus ja jatkui taistelukoulutuksena ratsain koko miehen iän.
Kirja antaa muuten hyvän kuvan eri heimojen hallintokulttuurista, ruokaperinteistä, perhesuhteista ja sotilaiden ehdoton uskollisuus kaanilleen.
Tuota teosta lukiessani; tulipa väkisinkin mieleen muutamia seikkoja, Mongolivaltio oli ja on vieläkin liittovaltio, harjoitti silloin tämmöistä ”Lebensraum-politiikkaa”, pyrki koko tunnetun maailman herraksi, ainoastaan aseteknologia on muuttunut. Löytyykö nykypäiviin yhtäläisyyksiä?
Siinä suhteessa Mongolia nykypäivin, onkin mielenkiintoinen maa. 1920 lähtien Mongolia oli Neuvostotasavalta mutta irtaantui siitä 1990 ja tänä päivänä näyttäisi siltä, että ei tätä kolmemiljoonaista, kansaa näyttäisi, huolimatta sen runsaista luonnonrikkauksista, mm öljy, uhkaavan mikään suurvaltakaan.
Sinällään mielenkiintoista kirjoittajan mukaan on se, että mongoleilla olisi monenkin kansakunnan väestölliseen alkuperään (mm suomalaiset) vaikutuksia.
Kuten mainitsin, kirja ei ole mikään sotakirja, jos sitäkin, se on myöskin paljon muuta.
Lukusuosituksen antaisin.
Meillä väheksytään mongoleja; pidetään lähes eläimiin verrattuina. Jotenkin tähän suuntaan ajattelin minäkin aikanaan mutta lukiessani tätä kirjaa, panin kyllä merkille heidän yhteiskunta-, perhe-, sotilaiden hierarkiajärjestelmän, se kyllä minusta oli kehittynyt. Uskonto heillä ei ollut mikään johtotähti, tosin taivaantaattoa jossain määrin palvottiinkin.