Sotaisten satujen sekaan.

Olen ollut aina kiinnostunut ruuanlaitosta ja erityisesti raaka-aineen käsittelystä. Tuohon raaka-aineiden käsittelyyn kuuluvat oleellisesti hyvät välineet.

Kun katsoo esim fileveitsien top 10 listaa (kannattaa katsoa useampikin vertailu), ei siellä vahingossakaan Fiskarsin veitsiä löydy.

Kun ottaa huomioon, että vertailujen tekijä on amerikkalainen, ei liene mikään ihme, että amerikkalainen veitsi pääasiassa rankataan ykköseksi. Kuitenkin yhtä merkittävää on Vicktorinoxin menestys. Toisaalta yllättävää myöskin on ruotsalaisen Frostin esiintyminen kärkilistoilla.

Miksi sitten japanilaisia huippuveitsiä ei esiinny; syy lienee selvä, vertailut tehdään käyttöveitsien, 50-100USD veitsillä, japanilaisten huippuveitsien hinnat alkavat sieltä 250USD ja esim minulle, kuten monelle muullekkin, saavuttamattomia.

Suomessa tuo Vicktorinoxin merkki on lähes dominoiva, eikä syyttä. 50€ ja saat huippuveitsen, helposti teroitettavan, teränsä pitävän….jne.

Tämän ei pitänyt olla tietyn veitsimerkin ylistyslaulu mutta sama pätee myöskin kasareihin, pannuihin, ets. Valurautapannuahan ei voita mikään, sama pätee valurautaisiin patoihin. Valuraudan kilpailijaksi, varsinkin ammattilaisten piireissä on tullut hiiliteräs, se on hyvä materiaali.

Kaikenlaiset muovipintaiset pannut, kasarit yms, ovat menneet meillä metallinkeräykseen.

Vanhan metsurin aforismi; tylsä kirves, saha ja puukko, ei mikään miestä masenna enempää.

6 vastausta artikkeliin “Sotaisten satujen sekaan.”

  1. Tuosta raaka-aineiden valmistuksesta vielä se leikkuulautakin. Lihan käsittelyssä käytän aina puulautaa ja kokkiveistä. Vihanneksia ja juureksia en samalla laudalla käsittele. Vihannekset käsittelen santoku-veitsellä, sitä varten on nylon lauta.
    Kalat käsittelen ulkona, alustana iso puulauta+kalankäsittelyveitset.
    Saattaa kuulostaa varmuuden maksimoinnilta mutta nykypäivän uutisointi kertoo aivan muuta.
    Toisaalta, broileria ei meillä syödä, syy, omat kanat + broilerituotanto ongelmineen. Se siitä.
    Riista (silloin kun saa), laidunkaritsa, kala, eri muodoissa ja kalalajeissa; siitä muodostuu meidän perheen proteiini.
    Esim raakapalotellun karitsan lisäkäsittely ei kunnon välineillä ole mikään ongelma. Tarvitaan vain kunnon välineet.

  2. Mulla on ikivanha fileeraus veitsi toimii kun unelma se on japanilainen .
    Sitten fiskarssin tukissa on vastaava mutta jäykkä kun sepän kartaani .
    Muut kuusi veistä on erittäin hyviä . terv tepivaari

  3. Saattaapi Tepi olla niinkin, että kyseinen veitsi on Fiskarsin valmistama poropuukko, tarkoitettu poron pistämiseen. Veitsi on malliltaan kuin fileerausveitsi mutta todellakin jäykkä.

    1. Saattaa olla mutta se ei ole Suomen fiskarssin kun siinä lukee japaniksi jotain ja made in japan .
      Olen tuon ostanut muualta kun Suomesta ja se on yksilö veitsi
      Ja se että se toimii on hyvä ihmettelen vaan suuresti kun kaikki tukissa olevat fiskarssin veitset toimii erittäin hyvin niin fileeraus veitsi on kankea kun sepän rattaan aisa terv tepivaari

  4. Niin tuo hyvin toimiva fileeraus veitsi ei ole fiskarssin tukista lainkkaan .
    Se jäykkä on fiskarssin tukista . terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *