Suomalainen sauna Prahassa 70-luvulta kerrottua.

Olin moottoripyörällä menossa kohti etelää.. ei tiukaa määränpäätä, ainakin Unkari. Niin se siihen aikaan toimi retkilläni. Päätin yöpyä Prahassa.

Ajelin Prahan keskustaan, Olympijskaja camping kohteena, siis leirintäalue. Helposti löytyi. Asetuin leiriasentoon ja sitten päätin lähteä käväisemään kaupungilla. Kysäisin, millä ratikalla pääsen Kaarlen sillalle ja sain neuvon. Sinne sitten historian havinaan.

Ilta ei ollut ihan rutikuiva, olutvaahtojen kotomaassa kun oltiin. Kokeilla piti ja kokeiltiin. Saman numeroisella ratikalla sitten puolen yön maissa kämppärille.

Aamulla totesin; enpä taidakkaan lähteä vielä tänään. Samalla teltalleni marssi selkeästi paikallisen oloinen mieshenkilö ja kysyi saksaksi; olenko suomalainen? Myönsin syyllisyyteni. Kertoili heillä olevan suomalainen sauna, halusinko tulla tutustumaan? Minäpä myönsin haluavani nähdä saunan tsekkiversion.

Komea hirsistä veistetty uusi rakennus; menimme sisään. Heti ovella jo tuulahti saksalaistyyppinen järjestelmällisyys. Huoneentaulu, jossa kerrottiin enin löylyhuoneessa oleskeluaika  (10 min), sen jälkeen puoli tuntia toipumista lepohuoneessa, sitten pesuhuoneeseen peseytymään.

Menimme viimeiseksi löylyhuoneeseen. Se oli sähkökiukaalla lämmitettävä huone. Kiuas keskeisellä paikalla, ihan suomalaisen kiukaan näköinen mutta kiukaassa vain vähän kiviä, kiukaan pohjalla paljaat vastuslangat.

Kysäisin löylynheitosta johon mies silmät pyöreinä vastasi, ettei sellaista saa tehdä, vastukset palavat.

Seurasi omalta kohdaltani perusteellinen esitelmä sähkökiukaan rakenteesta, käytöstä (minä en muuten perusta sähkökiukaalle), toisena mahdollisuutena puukiuas. Mies kuunteli silmät pyöreinä ja alkoi tehdä muistiinpanoja, kysäisi mistä olisi mahdollisuus ostaa kiuas? Selitin, että tuostakin osaava sähkömies kyllä kiukaan rakentaisi; taas työselvitys, miten ja muistiinpanoja.

Kiittelin tutustumiskäynnistä ja samalla sain lupauksen ja kutsun saunan avajaisiin. Kyllä meillä suomalainen sauna tehdään, vakuutteli mies.

Loppukaneettina vielä, Eestissä varsin lähellä majapaikkaani sijaitsee KALMA, Kalamajan sauna. Puilla kertalämmitteinen iso yleinen sauna. Erikoisuutena eestiläisessä saunassa on tämä saunamyssy; löylyyn mennessä päähän laitettava esim puuvillasta tai villasta kudottu lierihattu, -myssy. Usein KALMA:ssa kylpenyt olen mutta myssy on jäänyt hankkimatta. Eestissä saunavarustukseen pesuvälineiden lisäksi kuuluuvat saunatossut, ”pefletti” ( minulla haapapäreestä tehty kestopefletti), pyyhe ja tietenkin se myssy. Muuten monet KALMA:n vieressä asuvat tulevat saunaan pelkkä kylpytakki päällään… kätevää.

Aika monessa maassa olen saunoskellut ja pannut merkille näitä maa- ja kulttuurikohtaisia erikoisuuksia. Venäläisessä banjassakin olen saunonut, tosin Eestissä, Narvassa.

5 vastausta artikkeliin “Suomalainen sauna Prahassa 70-luvulta kerrottua.”

  1. Onhan se näin… mutta, vapaudellakin on rajansa, kaikki sen tietänevät. Kuitenkin, reissuillani on tapanani ollut saunoa paikallisen kulttuurin mukaisesti; ehdottomasti julistaudun aatteelliseksikin saunojaksi. Siis tahtoo sanoa tapauksessani; saunassa puhdistuu niin keho kuin henkikin.
    Turkkilaisessa saunassa en ole käynyt mutta eksoottisin saunakokemukseni lienee unkarilainen lähinnä rinteeseen rakennettu savusaunaksikin voisi kutsua, Matra-vuoristossa sijannut; vieressä puro, jossa aivan pirun kylmää vettä, sauna oli sisäänlämpiävä, siis eräänlainen savusauna, kiukaan päällä iso pata, jossa vesi lämpisi (kuulostaako tutulta?). Saunaa ei omistanut tiettävästi kukaan, lähinnä paimenia ja metsästäjiä palveleva. Voisi rinnastaa venäläiseen banjaan perusmuodossaan, tai sitten suomalainen turvekammisauna, savusauna.
    Joillekkin ehkä eksoottinen on ”telttasauna” ei minulle merkitse eksotiikkaa, onpahan vain sellainen tilapäisratkaisu, joskin toimiva.

  2. Kaikenlaisia saunoja. Suomessahan on montakin tehdasta, joka tekee niitä. Tehdään kasausvalmiiksi ja viedään palasina ulkomaille, siellä kasattaviksi palasina ohjeiden mukaan. Tahtoo vaan olla niin, ettei siitäkään tule mitään, kun ei tunne, eikä tiedä sitä saunakulttuuria.

    Erään tehtaan edustajan kertomaa. Heillä kerrankin toimitettiin saunan osat lähelle Lontoon esikaupunkialueita. Mukaan laitettiin selvät ohkeet, miten se sauna pitää kasata, vaikka sen kyllä hyvin kasaa osaava ilman ohjeitakin.

    Ei kuitenkaan mennyt pitkään, kun alkoi tulla palautetta. Kuulemma nurkista vetää ja niissä on sentin rakoja, eikä muutenkaan toimi niin miten heidän mielestään pitäisi.

    Asiat eivät edenneet puhelimitse, heidän piti lähettää asentaja paikalle. Siellä oli todellakin nurkissa rakoja, koska seinäelementit oli asennettu väärinpäin. Saunassa oli myös kylmä, koska lauteet oli levitetty lattialle ja lauteiksi oli kannettu tavallisia puutarhatuoleja. Kiukaan lämmitystä, eikä termostaatin toimintaa ei oltu ymmärretty.

    Ei saunoja ole joka maassa, eikä joka paikassa.

  3. Sauna sinällään on ikivanha rakennelma. Pohjoiskalotilla saunoja ja saunakulttuuria löytyy miltei joka maasta. ”Saunattomia” alueita löytyy aivan välimeren rannikon maista; pohjoisempana sauna on itsestään selvyys, tai ainakin saunan historia on ikivanhaa.
    Turkkilaiset saunat eivät oikeastaan liene saunoja vaan kylpyläkulttuurin erilaisia ilmentymiä.
    Keski- ja pohjois-Euroopan saunakulttuuri, samoin kuin Venäjän ja pohjoisen Aasian erilaiset saunakulttuurit. Väitetään muuten, että mongolit toivat saunakulttuurin Unkariin ja Balkkanin maihin. Pohjois-Amerikan intiaaneillakin oli oma ja erityinen saunakulttuurinsa.

  4. Kieltämättä eksottisin kokemus oli Vilnassa jossa menimme työ kavereiden kanssa sanunomaan .
    Teimme varmaan lähtemättömän vaikutuksen siellä lauteilla istui ukkoja hiippa lakit päässä kun sinne rynni kolme Suomi poikaa heitimme vettä kiukaalle .
    No aikamme saunoimme mutta kun sitten menimme ulos löylypuolelta sanoi saunan pitäjä ootte te varmaan Suomesta .
    Niin ja sanoi sen vielä selvällä Suomen kielellä no selvis että sälli olikin Suomesta ja aviossa paikallisen kanssa .
    Nuot hiippa lakit vaan teki saunomisesta eksoottisen kokemuksen tosin löylyjä ne ukot ei kestäneet oikeasti lainkaan terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *