Talviolympialaiset.

Ylipäätään minua ovat vaivanneet noiden urheilu-uutisten tunkeminen sinne uutisotsikoiden sekaan. Ylellähän on erikseen urheilu.

Kuitenkin tuo ampumahiihto (naisten, miehistä kun ei mihinkään) on mielenkiintoni kohde ja nimenomaan se ammunta.

Tänäänkin ”ykköstykkimme” Mäkäräisen kohdalla, masentava tunne, ei osaa ampua. ”pyydystää” osumia.

Ampumahiihtohan perustuu vanhaa sotilaspartiohiihtoon; hiihdosta väsyneenä pystyttävä ampumaan tarkasti (ei mitään tilanteenmukaista roiskinta-ammuntaa). Nykyampumahiihto on ruotsalaista perua.

Monien kärkipään ampujien lähikuvassa tuli näkymiin varsinkin  ammunnan rytmi, kehon, so hengityksen hallinta ja ohilaukauksenkin jälkeen ampumarytmin säilyttäminen. Iskemäkeskeispisteen hallinta yms. Nämä ovat tänä päivänä suomalaisten heikkouksia.

No, ne naisten ampumahiihdot nyt olivat siinä, toivottavasti jatkossa parempaa.

13 vastausta artikkeliin “Talviolympialaiset.”

  1. Hyvä Kalle ! En ole katsonut yhtäkään ohjelmaa olympialaista, koska minulla on aivan omat olympialaiset menossa luonnossa kauneuden keskellä ja järvimaisemissa. Ja, kun tuloksiin ei voi mitenkään vaikuttaa täältä telkkarin äärestä, vaikka kuinka huutaisit. Huvinsa kullakin.

  2. Katos Heikki, edelleenkin vanhana ampujana, ampumaurheilu on lempilapseni. Sain aikanaan oppeja mm Väinö Markkaselta, Pentti Linnosvuolta ja monilta huipuilta kun oikein kyselin. Arvostan vanhoja mestareita.
    On itse tullut ammuttua haulikkolajeja, ratahirveä, vapaapistoolia, isopistoolia (M-luokan merkki), pienoispistoolia, ilma-aseita ja monia muita virallisia ampumalajeja; kaikista jotain olen oppinut, mestariluokan merkistänikään huolimatta en tunne olevani täysin oppinut saatikka mestari.

  3. No en minäkään yöllä tuijota katson aamulla ja päivällä . terv tepivaari

  4. Kaisa Mäkäräinen on maailman cup – ampumahiihtäjä. Olympialaisissa ei tahdo pärjätä.
    Mutta kuten Vogoni sanoo, vielä on jäljellä naisten yhteislähtö. Eli joko tai….

  5. Meitä urheiluhulluja penkkiurheilijoita nyt vaan sattuu olemaan melkoinen joukko. Aika moni nytkin istuu nenä ruudussa kiinni ja kiittää Ylen monipuolista valikoimaa Korean Olympialisista.. Minäkin olen aika ”kaikkiruokainen” urheilun suhteen ja pidän jopa ampumahiihdosta, ilman mitään meriittejä ja prenikoita. Se taitaa olla Kaisan ja hänen menestyksensä ansiota ja varmaan katoaa sen loputtua.

    Onneksi me kaikki emme ole samanlaisia edes harrastusten suhteen.

  6. Enpä tuota urheilutarjontaa kritisoinutkaan, vaan sitä, että nämä uutiset eivät ole siellä urheilu-ryhmässä vaan normaaliuutistarjonnankin seassa.
    Kaisa Mäkäräisen mahdollisuudet lienevät yhteislähdön osalta melko pienet.
    Kyllä Kaisa Mäkäräinen aivan loistava hiihtäjä on, mutta…

  7. Kallista pronssia hakemassa yli 200 henkilöä osin kustannuksellamme.
    Televisiointia aivan liian kanssa pohtimassa menestyksettömyyden saloja kakkoskanava täynnä ja uutiset päälle ruutuineen.
    Ollaan me urheiluhullua kansaa ainakin telkkarilähetysten perusteella.

  8. Jos kansalainen ei satu tykkäämään urheilusta ja ulkolaisista pääosin poliisi, väkivalta ja aktion sarjoista saattaa hän olla sangen katkera maksaessa YLE veroa.

  9. Näinhän se menee, että tasan ei käy onnen lahjat. Meillä vaan ei tuo Areena, eikä mikään muukaan tietokoneohjelma toimi. Katsotaan sitten ainoastaan televisiota ja kiroillaan, kun uutisissa luetellaan otsikoita ja lisää löytyy Areenasta, kuulemma.

    Parhaani olen operaattorin kanssa yrittänyt tehdä, se vaan on niin kuin tuuleen huutaisi, mitään kehiystä ei tapahdu.

  10. Tuo skeleton on hurjannäköinen laji. Pää edellä mennään jäistä ränniä vauhdin ollessa yli 100 kilometria tunnissa.

  11. Mahtaa Lipposta, Elisabeth Rehniä ja svekomaaneja erkoopeessä, Höbelössä ja Hoopoakatemiassa viiksettää, kun Suomen keltaista rotua edustavat ”ali-ihmiset” tiputtivat Ruotsin germaanista valtiasrotua edustavat naiset jääkiekossa.

    Isäni äiskä taisi syntyä Hiirikoskena Kihniän kylässä. Olisikohan sukua tuolle kiekkoilija Hiirikoskelle?
    ———————-
    On se kumma, kun erkoopeen profeetan kanssa samoilla linjoilla olevan pohjoismaisen vastarintaliikkeen toiminta kiellettiin raastuvassa, mutta svekomaaninen esi- ja jälkihitleriläinen erkoopee saa jatkaa niin kuin ei mitään. Mielipuolista politiikkaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *