Minulta tulee!?!?

Minulle tulee 2:en kom.liikkeen sanomalehti.

Tiedonantajaa ei tule, mutta vanhempani sen tuo, jotta saan lukea.

SKP sen päätti minulta evätä, tiedonantajan. siis.

Ei siis tule ei.

KTP:n lehti työkansan sanomat tulee.

STP:n Kansan ääni tuulee myös.

Porukat tuo tiekkarin, kuten sanoin.

Luen kolmea kommunistista lehteä.

Hyviä ovat kaikki.

Erilaisin painoin porvareita parjataan, kapitalismia arvostellaan, mutta samaa on sävy, kohde ja tavoite.

Eikös tämä sopisi samaan lehteen, ja puolueeseen?

Onko viha ja kauna niin syvällä?

Ei näissä lehdissä ole mitään, etteikö ne voisi olla samassa lehdessä ja puolueessa.

Hävetkää nyt perkeleet!!!!!

Mitä tämä hyödyttää?

Onko mieleen pätkähtänyt, että vain porvari hyötyy?

Eikö voisi ajatella mistä voisi olla samaa mieltä, eikä mistä eri mieltä?

Mitä helvetin hyötyä tästä on työväenluokalle, tai ylipäätään eteenpäinmenolle, tai sosialismillekaan?

Tiedän, että SKP:n pääsihteeri ei ole yhteiskykyinen ja –haluinen kehenkään ja mihinkään suuntaan.

En hänen teoriastaankaan ole tietoinen, kun sitä hän ei ole julki tuonut.

Sensuuri sitä vastoin on ollut aktiivista. Vuosia.

Puheenjohtaja ei hänkään ole mitenkään ollut aktiivinen ideologian saati linjan terävöittäjä ollut.

Keskuskomitea, miten sekään on ollut aktiivinen mihinkään suuntaan?

KTP, siitä en tiedä kuin sen, että tiukkaa on ollut linja.

STP: on mielenkiintoisempi.

Edustaa ehkäpä eniten Marxismi-Leninismiä. Mutta samaa kuin aina ennenkin, vanhaa on porukka. Lähinnä.

STP käsittää, että on koottava ei vain kommunistien kesken, vaan myös laajemmin suurpääomien vastaiseen taisteluun laajoja kansanjoukkoja.

Miten?

Siihen ei olekaan eväitä.

Mutta miten olisikaan, kun koko kommunistinen liike on eriseurainen.

On lähdettävä alhaalta ylös.

Kuten koko marxismi-lenisnismistä.

Eli alusta alkaen.

 

 

 

 

 

 

 

12 vastausta artikkeliin “Minulta tulee!?!?”

  1. ”On lähdettävä alhaalta ylös.

    Kuten koko marxismi-lenisnismistä.

    Eli alusta alkaen.”

    Aatamista ja Eevasta? Tulisi muistaa myös Lilitu eli Lilith, joka oli Kabbalan mukaan Aatamin ensimmäinen eukko, mutta Aatamille vähän liian rietas. Joten oli pakko tehdä yhteistyökykyisempi puoliso Aatamin DNA:ta hyväksi käyttäen. Juutalaisena Marx kyllä nämä asiat hallitsi kuin tyhjää vaan.

  2. Kommunismi on ollutta ja mennyttä. Kukaan ei moiseen enää lähde. Se kun ei toiminut missään maassa ikinä.

    1. Lisäys, Neuvostoliitto mikä sen keksi ei edes se maa sen johdossa eli Venäjä ole enää, tuhoon tuomittu aate.

  3. Joitain näitä lehtiä olen mielenkiinnolla lukenut taannoin. Veikkaan että jos joku SKP:n paikallisaktiivi kuulisi minun lukeneen heidän lehtiä, he varmaan vaatisivat oikeustoimia minua vastaan kun olen saastuttanut heidän pyhän aatteen.

    Niin kauan kuin sisäinen tappelu on voimista suurin, tässä tilassa pysymme.

  4. Tämä on sama kuin yrittäisi saada natseja tai rooman valtaa takaisin, ollutta ja mennyttä, ei tule, uskokaa hyvä ihme. Kommunismi ei toimi.

  5. Ei tiedä, mitä tapahtuu, jos koneet tekevät ihmistyön tarpeettomaksi. Alistuvatko kaikki koneiden omistajien mielivallalle? Ketkä nuo koneiden omistajat asettavat suosikkeisiinsa? Vai pannaanko resurssit tasan?

    Raamatun ilmestyskirjanko näyt toteutuvat? Jokainen saa otsaansa ja käteensä merkin, jotta voi ostaa ja myydä?

  6. Markun sanomasta tulee mieleen Cervantesin Don Quijote, yksi maailman luetuimmista kirjoista, monen suurmiehenkin oppikirja mm Urho Kekkosen.
    Siinäkin sankari taistelee ihanteidensa puolesta, ohimenneen ajan ihanteiden joihin on juuttunut, ei ymmärtänyt mikä on jo koettua ja taakse jäänyttä

  7. Jos et ole nuorena idealisti olet vätys, jos olet olet vanhana idealisti, olet typerys. – Tuntematon

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *