Monet tietävät, että olen kommunistiseen liikkeeseen tullut mukaan jo vuonna 1965.
SKP:n liityin 1980 kesäkuussa.
Sitä seurasi opiskelut Moskovassa 1985-87.
Neuvostoliitto hajotettiin joulukuussa 1991, josta syystä
minä erkaannuin kommunistisesta liikkeestä moneksi vuodeksi, ollen yrittäjänä, vuodesta -87 syyskuusta aina sairaseläkkeelle jäämiseeni 2012 elokuussa.
Palasin jo yrittäjänä ollessani SKP:n takaisin -90 luvun puolenvälin jälkeen.
Se on ensi episodi nyt tarinassani.
Tulin vappujuhlaan kirjastotalon puistoon Tampereella, vuotta en tarkkaan muista -90 luvun loppupuolella kuitenkin.
Sain käteeni Tiedonantajan (SKP:n pää-äänenkannattaja), jossa oli Hakasen Yrjön hyvä analyysi Neuvostoliiton hajottamisesta.
Se sai palaamaan takaisin puolueeseen.
Pitkä artikkeli oli hyvä ja avoin analyysi Neuvostoliiton hajottamisesta, vaikkakin sitä keskustelua olisi pitänyt käydä paljonkin enemmän, kuin sitä käytiin.
Erityisesti tärkeää olisi ollut käydä keskustelua siitä, miksi Neuvostoliiton kommunistinen puolue NKP oli niin heikko kuin se oli, jotta Neuvostoliitto pystyttiin hajottamaan niin helposti, kuin se tehtiin.
Neuvostoliiton hajottamista seurasi koko kommunistisen liikkeen hajottamistoimet kautta maailman, ja/tai se heikkeni nopeasti (toki ideologisia vieraita aatteita ja suuntia tuli liikkeeseen -60 luvulla ja sitä ennenkin, joten helppoa oli heinän teko).
Miksi se kävi varsin helposti kautta maailman, koko kommunistisen liikkeen hajoaminen?
Suomessa on 3 kommunistista puoluetta, Venäjällä peräti enemmän.
Tämäkö hyödyttää kommunistista liikettä?
Jokainen kommunistinen puolue on omasta mielestään kaikkein puhtain, ollen kuitenkin vain yksi virheitä tekevä inhimillinen puolue.
Leninismistä ollaan kaukana, hyvät toverit, Maxista/Engelsistä puhumattakaan.
Olisi ehdottoman tärkeää alkaa lopultakin keskustella kommunistisen liikkeen sisällä omista virheistä.
Olisi ehdottomasti havaittava omat virheet, keskusteltava niistä ja korjattava ne.
Toisten tekemiset ja virheet on vain malka omassa silmässä, jos saanen käyttää raamatullista vertausta?
Ei ole absoluuttista totuutta, ei ole yhtä tietä vuorelle.
Siitä puhui Leninkin. Lenin puhui siitä, että teoriamme ei ole joukko dogmeja vaan toimintaohjeita.
Se tarkoittaa sitä, että meidän on oltava luovia, toimittava tilanteen mukaan, jossa kaikessa toiminnassamme on tukenamme teoria.
Minulle yrittäjänä oleminen opetti luovaa ajattelua, toimintaa tilanteen mukaan, joka aina vaan muuttuu kapitalismissa. Ymmärsin yrittäjänä, että en ollut syyllinen ahdinkoon, joka aiheutui kapitalismin anarkistisesta tuotantomuodosta.
En koskaan tehnyt konkurssia, enkä ollut suoritustilassa, johtuen luovasta ajattelustani, ja Marxilais-Leninistisestä taustastani, osasin lukea yhteiskuntaa ja osasin laskea.
Sitä kaikkea kokemustani tarjosin SKP:lle, vaan ei kelvannut. Sain puhtaat paskat niskaani. Ja ensin tietysti sensuurin ja muuten vaan vaikenemisen.
Koskaan ei vastattu kysymykseen miksi. Ei tietenkään.
Kaikki kehitys tapahtuu ristiriitojen kautta, kaikki. Sitä on dialektiikka.
Totta kai pistän mutkia suoraksi, teoriassa ja käytännössä. Mutta siten mennään eteenpäin, ja joskus pari askelta taakse kunnes taas edetään.
Miksi en osaa antaa olla, jos ei minua tarvita?
Miksi en voi vain kiikkua keinustuolissa ja antaa yhteiskunnan vain mennä siten kuinka se menee?
Se johtuu aivoista. Minun aivoni ajattelevi.
Ne ajattelevi joka ainut päivä.
Ne ajattelevi yhteiskuntaa, meitä yhdessä, ihmisiä yhdessä, yhdessä toimivia, hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää.
SKP:ssä on ongelmia, suuria ongelmia, niin suuria ongelmia, että on siinä vaikea toimia.
Se on sääli, sillä SKP on hyvä puolue, sillä on ylevä historia ja kokemus.
Kokemus on ainaista oppimista ja toisinpäin. Sitä on dialektiikka.
Meillä on toki kaksi muutakin puoluetta jossa voi toimia.
En näe mitään mieltä toimia missään rinnakkain olemalla toisessa, toimimalla kolmannessa ja olemalla ensimmäisessä jäsenenä, sillä kaikki kolme puoluetta on ihan yksi yhteinen aate.
Olen nähnyt ja kokenut aivan tarpeeksi. Olen ollut aikoinaan delegaatiossa Arvo Aallon puheilla vetoamassa häneen, ettei hajoteta…turhaan.
Olemmeko nyt yhtään paremmassa asemassa? Olemmeko yhtään parempia?
Onko yhtään parempi olla?
Mitä kommunistinen liike on nyt? Suomessa? Maailmalla?
Olin iloinen Trumpin voitosta. Mitä teki SKP Suomessa arvostellessaan minua. Miten se ymmärsi iloni?
Täysin väärin.
Vaikka rautalangasta sen väänsin, mitä tarkoitin.
Nyt USA:ssa liikehditään rajusti, josta valtamediamme ei kirjoita sanakaan, eikä SKP.
Juuri siitä halusin iloita, että kun valtaan astuu todella oikeistolainen presidentti USA:ssa alkaa ihmisten aktiivisuus lisääntyä. Näin kävi USA:ssa
SKP:n muutamien jäsenten silmille tulo minuun oli hämmästyttävää.
Ei ymmärretä.
Väyrys jupakka on oma meidän pikku episodi Suomessa. SKP:ssä ei mitään eikä mitenkään ymmärretty miksi Väyrynen olisi hyvä eikä paha.
Puluissa (Suomen rauhanpuolustajat) meillä oli Tampereella kokous ja julkilausuma oli täysin käsittämätön puutaheinää. Jossa tietoa ja taitoa ei ollut edes nimeksi.
Eikö maailman tapahtumat ole vasemmistolle (SKP lukuunotettuna) vähääkään tuttuja, paitsi mitä USA syöttää?
Käymme media sotaa. USA on siinä johtava, ja antaa tietonsa Suomen porvaristolle, ja porvaristomme syöttää omille, myös vasemmistolle.
Onko siinä SKP mukana? Herra näköjään yksin tietää…
Putin on Neuvostokasvatti, joka on porvari, entinen kommunisti.
Porvari, mutta ainut vastavoima USA:n mielivallalle maailmalla.
Emme voi, hyvät kommunistit, olla samassa kuorossa porvareiden kanssa, että Venäjä on paha, kun Venäjä voi olla ainut vastavoima, jopa sodan syttymiselle koko maailmassa.
Toivo on aika vähissä. Venäjä voi olla ainut toivo, vastavoima, että maailmanrauha säilyisi.
Syyrian sota on sijaissotaa kahden maailman vallan välillä.
Kapitalistista, imperialistista valtataistelua on osattava lukea, hyvä vasemmisto.
Osalla vasemmistoa se ei luonnistu, kun ei osata lukea kuin aku ankkaa, ja sitäkin väärinpäin.
Tässä tätä sirpaletietoa, jota en lähde pahemmin perustelemaan.
Miettimisen aihetta sitäkin enemmän.
Toisen maailman sodan kokemukset ovat meillä tiedossa, ensimmäisestä maailmansodasta puhumattakaan.
Kumpikaan sodista ei ollut sattumaa, eikä yksittäisiä tapahtumia, vaan olivat toistensa seurauksia.
Kumpikin sota oli imperialistisia, jotka eivät syttyneet jonkun yksittäisen oikusta.
Sodat ovat aina politiikan jatkeita. AINA!!!!!!
Sodalle on nytkin suuret aiheet, joiden syyt ovat kapitalistiset.
Ensikerran vain on niin, että kapitalistiset joukkotuhoaseet ovat niin tehokkaita, että ihmiskunta lähtee ja sen tietoisuus…
Pyydän jo etukäteen anteeksi pitkää artikkeliani. Artikkelissa on paljon asiaa, ja historiaakin on tunnettava aika hyvin.
Asiat etenee hyvin hektisesti, ja hyvinkin lyhyt aisa kun hautuu päässä, viikonkin, tulee jutuista pitkiä.
On se mutkien takana että kommunismi ottaisi sellaisen muodon mitä teoreetikot ja filosofit Marx ja Engels hyvässä uskossaan varmaan takaa ajoivat. Saattaisivat herrat pyörähdellä haudoissaan jos tietäisivät kuinka monet miljoonat ihmiset ovat menettäneet henkensä ja sadat miljoonat kurjuudessa eläneet aatteen toteuttamisen kasvukivuissa. Ehkä olisivat herrat pitäneet teoriansa omana tietonaan jos olisivat tietäneet mitä tulossa on, eivät tajunneet riskejä jotka aatteillaan loivat.
Sinisilmäisyydessään ja hyvässä uskossa kai arvioivat ihmisen olevan paljon korkeammalla kehitystasolla kuin osoittautunut on, sillä ei edes puhdasoppisen aatteen sisäistäminen näytä pystyvän ”neutraloimaan” ihmisen radollista vallanhimoa ja itsekkyyttä.
Olen täysin eri mieltä Markun kanssa koko aiheesta mutta tämä onkin hänen blogi ja alustus hänen tekemä, nostan hattua että pidät mielipiteesi.
Myllymatti: Marx ja Engels eivät keksineet vaan veivät eteepäin
Maailmassa on ollut kapinoita, ideologeja.
Yksityiseen omistukseen perustuvia yhteiskuntia on ollut tuhansia vuosia, ja jokainen niistä on vakaasti ollut sitä mieltä, että on oleva ikuinen.
Jokainen yksityiseen omistukseen perustuva yhteiskunta on vaihtunut edistyksellisempään.
Mitäpä jos yksityistä omistusta ei enää tarvita?
Sitä kysyi Marx, Engels ja Lenin.
Mitäpä jos yhteiskunta ja sen kehitys onkin spiraalin omainen?
Alhaalta ylös. Palataan aina kehityksessä alkuun mutta kehittyneemmin?
Mitäpä jos kapitalismi ei olekaan viimeinen?
Entäpä jos alkukommunismi onkin kehityksemme alku ja loppu ja sen uusi alku? Ja yksityinen omistus vain ihmiskunnan välivaiheita?
En tosiaan tunne kommunismin historiaa mutta sanomani voisin muuttaa muotoon että jos Marx ja Engels olisivat ymmärtäneet mitä tuhoa aatteen eteenpäinvieminen aiheuttaa niin olisivatko filosofoineet ihan jostain muusta aiheesta.
”Ensikerran vain on niin, että kapitalistiset joukkotuhoaseet ovat niin tehokkaita, että ihmiskunta lähtee ja sen tietoisuus…”
Jaa, mitäs sitten ovat neukkulan ja Kiinan aseet?
Entä Pakistanin, Intian ja P-Korean?
Yksi maailman tehokkaimmista joukkotuhoaseista oli NKP:n pääsihteeri (pääjohtaja) Josef Stalin, joka tapatti miljoonia ihmisiä. Siinä kommunismin saldo. Markku Huhtala voisi julistaa kommunismiansa jossain muualla, mutta ei täällä. Tämä ei ole jo maailmassa käytännössä kuolleen kommunismin propagandafoorumi.
No mutta Väinö! Huhtalan blogi on mitä asiallisin ja asiapitoisin, kiihkoton ja ketään vastaan hyökkäämätön. Radikaali Markokin tavoittelee vallan voltairemaisia äänenpainoja siitä puhuessaan. Ensimmäinen ja ehkä viimeinenkin kerta kun olen Markon kanssa samalla kannalla.
Väinö Okaruusuhan myös on harrastanut poliittisia aiheita. Huhtala tekee sen paljon paremmin ottamatta tässä nyt kantaa itse aiheeseen. Siitäkö yllättävät vihat ja vaientamishalut?
Väinö, anna kaikkien kukkien kukkia.
Juhak: Aina ensin kuka hyökkää? Ja miksi? Sitten faktat.
Meillä vasemmistolla on näköjään aina todistustaakka.
Niinkö?
Raha tarvitsee laajenemista.
Ei sen supistaminen?
Jos rahaa ei olisi, ei laajenemisen tarvetta olisi.
Kuka tai mikä rahaa tarvitsee?
Voi, voi…
Kuka hyökkää ensin?
Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Afganistan, Georgia, Ukraina…
Stalinilla oli suunnitelma hyökätä Saksaan, mutta Saksa ehti ensin.
Stalin tapatti kymmeniä miljoonia kansalaisiaan oma suku mukaan lukien.
Kommunismin nimissä on tapettu moninkertainen määrä ihmisiä kapitalismiin verrattuna.
Eivät nuo seikat mitään todistamistaakkaa teille tuo, koska ne on jo todistettu.
Kommunistinen ideologia vaatii koko ajan laajentamista – kansanmurhiakin käyttäen.
Ei sen tietäminen enää teiltä mitään todistamista vaadi – lähinnä valehtelemisen lopettamista.
Kommunistikin voisivat lopultakin tehdä tiliä keskuudessaan verisen ja kalmantuoksuisen historiansa kanssa.
Venäläiset eivät sitä näköjään halua tehdä, ja he ovatkin nykyään äärioikeistolaisia. Samaa porukkaa tietenkin kommunistien kanssa.
Stalinin keskitysleirejä, joissa tapettiin miljoonia ihmisiä, ollaan uudelleen nimittämässä ”työleireiksi”.
Valehtelu ei lopu ennen kuin on tehty tilit selviksi menneisyyden kanssa. Koskahan suomalainen kommunisti tekee tilinsä selväksi historian kanssa?
Kuka ensimmäisenä myöntää että aate oli täysin mätä ja täynnä väkivaltaa?
Analysoipas sitten tämä, ja sano konkreettisesti, mikä siinä on ”pielessä”. Tässä on nyt kysymys logiikasta ja tieteellisestä metodista, ei yksittäisistä faktakäsityksistä, sillä valitettavasti jopa tuo suuri Aristoteleskin, Aleksanteri Suuren kotiopettaja, väitti ”orjanomituksen kuuluvan ihmisluontoon ja olevan ikuista”… Tuo sitten taas oli suurin piirtein ainoata, mitä makedonialinen (silloin albanialainen)Aleksanteri ”ymmärsi” Aristoteleen opista, muutenhän kannatti aina muuta kreikkalaista vanhaa oppia, johon voidaan erikseen palta, jos joku on kiinnostunut…
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/10/leninin-oppi-objektiivisesta-ja-konkreettisesta-tieteellisesta-totuudesta-1
” keskiviikko, 21. lokakuu 2015
LENININ OPPI OBJEKTIIVISESTA JA KONKREETTISESTA TIETEELLISESTÄ TOTUUDESTA
Jokaisen tieteenfilosofisen oppijärjestelmän ydin on sen totuuskäsitys. Totuuskäsitys ja totuus toiminnan päämääränä erottaa tieteen muista yhteiskunnan, erityisesti sen päällysrakenteen ilmiöistä, kuten ideologiasta, joka sekin määräytyy totuudesta, mutta subjektiivisen ”totena pitämisen” mielessä, taiteesta, moraalista, laeista ja uskonnosta.
Ensimmäinen tieteelliseksi katsottava totuuskäsitys on peräisin Aristoteleelta, jonka yhä pätevän määritelmän mukaan ’totuus’ on ”ajatuksen vastaavuus kohteensa kanssa”. Tämä ns. aristoteelinen eli korrepondenssiteoreettinen totuuskäsitys ei ole vain tieteellisen vaan kaiken totuuden,esimerkiksi taiteel- lisen ja moraalisen määritelmä niille filosofioille ja ideologioille, jotka sen tunnustavat. Nuo muut yhteiskunnan ilmiöt eivät kuitenkaan ilmiöinä määräydy totuuskäsityksestään, mutta ’tiede’ toden tiedon etsimisenä ja tuottamisena määritellään käsitteenä siitä,ainakin objektiivisen totuuden eli nykyaikaisessa korrespondenssiteoriassa.
Aristoteleelle kaikki totuus oli väittämän totuutta, eli sellaisen lauseen, joka oli muotoiltu niin, että sillä oli ominaisuus olla joko tosi tai epätosi. Aristoteles erotti toisis-taan ajattelun ja objektiivisen todellisuuden, ja hän liitti ajattelun, puheen ja muunkin kuvaamisen muodon välittymiseen erottaen näin muodon ja substanssin eli ”perustana olevan materian”, joiden yhdistelmiä oliot olivat, mutta ei ollut tässä johdonmukainen.
Vaikka hän oli jo muodollisen logiikan aksioomat eriyttäessään havainnut, että ainakin ’mahdollisuus ja todellisuus’ ovat erityisenlaisia dialektisia vastakohtia, joiden vastakkaisuus ei ”istunut” hänen eriyttämänsä muodollisen logiikan kaavoihin, hän ei tullut vielä havainneeksi, että myös muoto (muotti) ja ”materia” (sisältö) ovat nekin sellaisia, vaan hän piti niitä kokonaan eri asioina, jotka voisivat joissakin ääripäissä olla olemassa myös toisistaan riippumatta: ”muodottomana alkumateriana” sekä ”Muotojen Muotona” eli ”Jumalana”.
Aristoteles piti muodollisen logiikan ehtoja ja rajoituksia tutkivan, sen rinnalla välttä- mättömän dialektiikan isänä aporiaparadokseistaan tunnettua Zenon Elealaista. Aristoteles käytti siis termiä dialektiikka ja vieläpä sen nykyiaisessa merkityksessä dialektinen logiikka (eikä skolastisessa mielessä keskustelutaitona, jonka pitäisi ”automaattisesti” johtaa ”totuuksien kiteytymiseen”; hän ei käyttänyt koskaan itse termiä metafysiikka, vaan se on erään aleksandrialaisen kirjastonhoitajan antama nimi hänen ontologisille tutkimuksilleen sksolastisesti tulkittuna).
Hänellä olisi ollut jo tiedolliset eväät silloisessa tieteessä ratkaista tuokin kysymys oikein, mutta se olisi edellyttänyt sitä, että hän olisi asettunut opettajaansa Platonia vastaan tämän ”verivihollisen” atomisti Demokritoksen, antiikin suurimman filosofin puolelle näiden sovittamattomassa oppiriidassa idealismin ja materalismin välillä. Tuon virheen korjasi vasta 1600 vuotta myöhemmin sir Francis Bacon olio-opissaan ottaen tässä yhteydessä myös englannin kieleen filosofiset termit ’content and form’, jotka ovat eri asia kuin erityistieteelliset ’shape’ ja ’matter’. Opissaan Bacon etsi nimenomaan logiikan huomattavan laajan pätevyyden selitystä luonnon ominaisuuksissa, sen ilmiöiden ennustamisessa ja mahdollisuuksia sen kehittämiseksi palvelemaan entistä paremmin tieteen tarpeita (induktiivinen logiikka). Bacon ja hänen oppinsa systematisoija John Stuart Mill, joka tutki erityisesti ’syyn ja seurauksen’ kategoriaparia ontologiassa havaiten nekin erottamattomiksi dialektisiksi vastakohdiksi, perustelivat loistavasti aristoteelista logiikkaa, sen ”pätevyyttä luonnossa”, mutta induktiivisella logiikallaan korkeintaan täydensivät sitä.
Samaa voidaan sanoa ”vastakkaisen” deduktiivisen tieteenihanteen esitaistelijasta G. W. Leibnizista. Hänen mukaansa ”totuudet ovat hierarkkisia siten, että matalammat sellaiset on deduktiivisesti pääteltävissä korkeammista”, ja huomio pitäisi tieteessä keskittää niiden korkeimpien oivaltamiseen,vaikka arvaamalla. Leibnizinkin totuuskäsitys on täysin aristoteelinen, kun tämä vain luetaan niin kuin se on lisäilemättä siihen omiaan kuten ”todistettuutta” (verifikationismi), jota siihen ei sisälly: Lause on tosi jos se täyttää vastaavuusehdon, vaikka tätä ei vielä olisikaan todistettu!
Leibnitzin paha puoli oli, että hän oli pesunkestävä idealisti, mutta hän oli sitä myös korkeimman julkisesti ja arvosteltavissa olevasti monadologian ideologiassaan, jossa hän nimenomaan avoimesti kirjoitteli muodollisen logiikan ”maailmankaikkeuden (keskeisimmäksi) rakenne-elementiksi”, eli teki julkisesti sitä, mitä ”fysikalisti” -vale-materialistit tekevät salaa ja vilpillisesti!” Aristoteleen lisäksi monadologian taustalla oli antiikista erityisesti Pythagoraan filosofia.
Se, joka tuli muotoilemaan todella uuden ja entistä konkreettisemman ja kattavam- man nykyaikaisen aristoteelisen totuuskäsityksen tieteeseen, erityisesti erityistietei- den teorianmuodostukseen, oli V.I. Lenin.
Siihen saavat porvaritkin tyytyä, vaikka se koville näyttääkin ottavan.
Vuoden 1979 Sovjetskaja entsiklopedija totuuden käsitteestä
Kyseinen Neuvostoliiton Tiedeakatemian julkaisu määrittelee:
http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Truth
”Totuus on objektiivisen todellisuuden paikkansa pitävää heijastusta ihmisen tajunnassa; todellisuuden reproduktiota sellaisena kuin se itsessään on olemassa ihmisen ja hänen tietoisuutensa ulkopuolella ja niistä riippumatta.
Totuuden käsite tiedon ja olioiden vastaavuussuhteena juontaa juurensa antiikin ajan ajattelijoihin. Aristoteles kirjoitti:”Hänellä,joka ajattelee erotetun [objektiivisessa todellisuudessa] erotetuksi ja yhdistetyn yhdistetyksi, on totuus.” Tätä totuuden tul-kinnan perinnettä jatkettiin modernin ajan filosofiassa, jota edustivat mm. F. Bacon, B. Spinoza, C. Helvétius, D. Diderot, P. Holbach, M.V. Lomonosov, A.I. Herzen, N.G. Chernyshevski ja L. Feuerbach. ”
(On huomattava, että myöhemmillä feuerbachilaisilla eli ns. frankfurtisteilla ja ylipäätään sosiobiologisteilla on muita totuuskäsityksiä, kuten koherenssiteoria (mm. S. Freud), ja konsensus(/nonsensus)”teoria” (mm. J. Habermas), joita ei voida pitää materialisteina kuten Feuerbachia,sekä instrumentalistinen (mm. W. James).
On edelleen huomattava, että tiedon objektiivisuus eli objektinmukaisuus, määräytyneisyys sen kohteesta ja viime kädessä vai siitä suoraan tai välillisesti, ei edellytä, että tuo totuus olisi ehdottomasti todistettua ja sen totuusluonteesta olisi jo varma tieto (verifikationismi). Tällä seikalla on tärkeä merkitys aksiomaattis-deduktiivisessa teorianmuodostuksellisessa tieteellisessä menetelmässä. HM)
” Idealistisissa järjestelmissä totuus nähdään joko ideaalisten objektien ikuisesti muuttumattomana ja absoluuttisena ominaisuutena (Platon, Pyhä Augustinus) tai ajattelun itsensä yhtäpitävyytenä, yhdessä sen a priori -muotojen kanssa (I. Kant). J. Fichten aloittamana saksalainen klassinen idealismi esitteli dialektisen lähestymistavan totuuden tulkintaan. G. Hegelin mukaan totuus on tiedon kehittymisen prosessi. ”
(Totuus on myös Marxin ja Leninin mukaan tiedon kehittymisen prosessi.
Hegelille totuus on koko materiaalisen todellisuudenkin kehittymisen prosessi, sillä Hegelin mukaan totuus on kohteen sellainen ominaisuus, että se on itsenäisesti ”maailmanhengen” mukana dialektisesti kehittyvän ”absoluuttisen ideansa” mukainen. Hegelin totuuskäsitys ei ole aristoteelinen, eikä se ole tiedettä ainakaan filosofian ulkopuolella erityistieteissä, mutta hänen (ikioma idealistinen) dialektiikkansa ei sekään ole pelkkää humpuukiakaan, vaan usein kuvaa, miten jotkin muut elämänalueet, esimerkiksi uskonto, kehittyvät ns. meemievoluutiona. Niihinkin kuitenkin aina vaikuttaa tiede. HM)
” Eksistentialismin kannattajat seuraten tanskalaista ajattelijaa S. Kierkegaardia tulkitsivat totuuden subjektiivis-idealistiseen tapaan yksilön psykologisen tilan muodoksi (varmuudeksi, aivan eri asia, vaikkakin tärkeä, välttämätön toiminnalle sekin, HM).
Subjektiivis-idealistisen empirismin kannattajat pitivät totuutta vastaavuussuh- teena joko ajattelun ja subjektin aistimusten välillä (D. Hume, B. Russell), ideoiden ja yksilön yrityksinä saavuttaa menestystä (pragmatismi) tai yksinkertaisimmillaan aistimusten kaikkein ”ekonomisimpana” molemminpuolisena säätelynä (E. Mach, R. Avenarius).
Uuspositivistit määrittelevät totuuden yhteensopivuudeksi tieteellisten väitteiden ja aistimuskokemusten välillä.
Konventionalismi (J.H. Poincaré, R. Carnap) ottaa lähtökohdakseen oletuksen, että totuuden määritelmä ja sisältö ovat luonteeltaan sopimuksia.
(Jules Henry Poincaré (1854-1912) toi ensimmäisten joukossa esiin, että tutkittaessa kokeellisesti fysiikan teorioita tutkitaan aina samalla kokeellisesti myös niissä käytettyjä matematiikkaa ja logiikkaa HM)
Dialektisen materialismin mukaan sellaiset representaatiot, käsitteet, ideat ja teoriat [ja tietysti lauseet eli väittämät, HM] ovat tosia, jotka heijastavat riittävästi ja tarkasti sitä, mikä on olemassa objektiivisessa todellisuudessa.
V. I. Lenin identifioi objektiiviseksi totuudeksi sellaisen ihmisten ideoiden sisällön, ”joka ei riipu subjektista, eikä myöskään ihmisestä tai ihmiskunnasta”.
Tiede ei ole varasto valmiiksi tehdyille ja tyhjentäville totuuksille, vaan se on niiden saavuttamisen prosessi, siirtyminen rajoitetusta approksimatiivisesta tiedosta universaalimpaan, perusteellisempaan ja eksaktimpaan tietoon. Tämä prosessi on (luonteeltaan) loputon.
(Lenin kyllä sanoo prosessiksi selkeästi itse totuutta, eikä triviaalisti pelkästään tiedettä. HM)
” ”Totuus on suhteellista siinä määrin kuin se ei heijasta objektia täysin, vaan tiettyjen rajojen,ehtojen ja suhteiden sisällä, jotka ovat jatkuvassa muutoksessa ja kehityksessä. Jokaista tiedostuksen askelta rajoittaa yhteiskunnan historialliset olosuhteet ja käytännön (taito)taso (kuten kulloinenkin teknologia, HM). Tässä mielessä totuus on ”aikakausien lapsi”. Verrattuna aikaisempaan teoriaan jokainen sitä (ja seuraava (tosi) tieteellinen teoria edustaa täydellisempää ja perusteellisempaa tietoa. Aiempi teoria tulkitaan uuden teorian sisällä suhteelliseksi totuudeksi ja siten erikoistapaukseksi kattavammasta ja tarkemmasta teoriasta, esimerkiksi I. Newtonin klassinen mekaniikka suhteessa A. Einsteinin suhteellisuusteoriaan.
Tällaista teorioiden välistä suhdetta niiden historiallisessa kehityksessä on kutsuttu tieteessä vastaavuusperiaatteeksi.
Dialektinen materialismi ”tunnustaa kaiken tietomme suhteellisuuden, ei kuitenkaan kiistämällä objektiivisen totuuden, vaan siinä mielessä, että tietomme approksimaatiorajat suhteessa tähän totuuteen ovat historiallisesti ehdollisia”. Suhteellisen totuuden absolutisoiminen samoin kuin totuuden ikuistaminen synnyttävät virheitä ja joustamatonta (dogmaattista) ajattelua.
Yksi tiedostuksen perustavanlaatuisista periaatteista dialektisessa lähestymistavassa on totuuden konkreettisen luonteen tunnistaminen. Tämä edellyttää ensinnäkin kaikkien sellaisten olosuhteiden, jossa tiedostuksen kohteena oleva objekti löydetään, ja sen ensisijaiset ja olennaiset ominaisuudet, yhteydet ja kehitystaipumukset tunnistetaan, tarkkaa huomioon ottamista. Totuuden konkreettisen luonteen periaate edellyttää faktojen lähestymistä,mutta ei yleisten kaavojen ja kaavioiden avulla vaan ottaen huomioon todelliset olosuhteet ja konkreettiset tilanteet.Lenin huomautti, että ”jokainen totuus, jonka kanssa ’mennään liian pitkälle’…, tai jota liioitellaan, tai joka viedään sen aktuaalisen soveltuvuusalueen ulkopuolelle,voidaan redusoida järjettömyydeksi ja on jopa sidottu muuttumaan järjettömyydeksi tällaisten ehtojen vallitessa. ”
Totuuden kriteeri ei löydy ajattelusta itsestään eikä myöskään todellisuudesta subjektin (laajasti) ulkopuolelta. K. Marx kirjoitti, että ”kysymys siitä, voidaanko objektii- vinen ajatus (totuus, RK) katsoa inhimillisen ajattelun tuntomerkiksi, ei ole teorian vaan käytännön kysymys.
Käytännön piirissä ihmisen pitää todistaa ajattelunsa totuus, eli sen todellisuudenmukaisuus ja voima, sen maa(ilma)llisuus (this-sided-ness). Väittely ajattelun todenmukaisuudesta tai epätodenmukaisuudesta silloin, kun se eristetään käytännöstä, on puhtaasti skolastinen kysymys. ”
Tietoisuudessamme sellainen,mikä on suoraan tai epäsuorasti vahvistettua käytännössä tai sellainen, mikä voidaan käytännössä toteuttaa, on korrektia ja objektiivista. Kun ihminen vertaa omia käsitteitään asioista toisiin käsitteisiin, jotka on jo vahvistettu käytännössä, hän oikeastaan vertaa välillisesti omia käsitteitään itse objektien kanssa. Käsitteen ja objektin välinen vastaavuussuhde on täydellisesti todistettu vasta, jos ihminen onnistuu löytämään, jäljentämään, tai luomaan objektin, joka vastaa käsitettä, jonka hän on muodostanut.
Ongelmia, jotka liittyvät totuuden teoreettisiin ja yhteiskunnallisiin olosuhteisiin, työstetään tietoteoriassa sekä tiedon sosiologiassa.”
Näin siis netti-Sovjetskaja vuodelta 1979, uusi amerikkalainen käännös.
… ”
”Dialektinen materialismi ”tunnustaa kaiken tietomme suhteellisuuden, ei kuitenkaan kiistämällä objektiivisen totuuden, vaan siinä mielessä, että tietomme approksimaatiorajat suhteessa tähän totuuteen ovat historiallisesti ehdollisia”. Suhteellisen totuuden absolutisoiminen samoin kuin totuuden ikuistaminen synnyttävät virheitä ja joustamatonta (dogmaattista) ajattelua.”
———————–
Myös uskonnoissa pitäisi tunnustaa tämä tiedon suhteellisuus ja välttää dogmeja. Kristinuskossa dogmit menevät helposti VT:n ja UT:n kertomusten yli.
Luomiskertomusta, tuota muinaista evoluutiotarinaa, ei pitäisi antaa niiden luettavaksi, joilla ei ole kykyä tai halua suhteistamiseen.
UT:n perusteella tehtyjen dogmien sijaan olisi parempi ymmärtää, mitä kirjoituksissa sanotaan.
Huhtala puhuu Marxista ja Engelsistä, ei niinkään Leninistä, Trotskista, Stalinista, Maosta, Pol Potista kuten puhuvat blogia kommentoineet. Ensin mainituille on taas pöytä puhdas ja kenttä vapaa kun viimeksi mainitut ovat poistuneet näyttämöltä punnittuina ja kevyeiksi havaittuina.
” Erityisesti tärkeää olisi ollut käydä keskustelua siitä, miksi Neuvostoliiton kommunistinen puolue NKP oli niin heikko kuin se oli, jotta Neuvostoliitto pystyttiin hajottamaan niin helposti, kuin se tehtiin. ”
Neuvostoliitto oli perustuslaissaan vapaaehtoisesti liittyneiden kansallis- ja monikansallisten tasavaltojen liittovaltio, jonka tasavalloilla oli myös perustuslaillinen oikeus erota liitosta.
Siinä mielessä se NL:n valtiollinen hajaantuminen ei ollut se se varsinainen takapakki. Minä olin jopa jossakin määrin mukanakin 80-luvulla presidentti Algirdas Brazauskasin johtamassa Liettuan itsenäistymislikkeessä, jossa se oli laillisesti eronnut, ainakin toistaiseksi edelleen sosialistisena valtiona, Gorban NL:sta. Juuri sillä liikkeellä oli laaja kannatus, mutta äärioikeiston piti päästä sorkkimaan ja provosoimaan ja lietsomaan väkivaltaisuuksia ja sekoittamaan asia. Nyt huomataan, että sen porukan touhussa ei ole mitään äärtä eikä protia eikä tolkkua.
Brazauskasin liike, TYön puolue eli Darbo partija toimii edelleen ja ajaa mm. Liettuan eroa EU:sta. Viime presidentinvaaleissa sen ehdokas jäi nipin napin kolmanneksi ja toiselta kierrokselta euronoskelaisen Sosialidemokraattisen puolueen ehdokkaan, nykyisen eurokomissaarin pudottamana.
Mielestäni Brezhnevin perustuslain perustuslaissa määrätty yksipuoluejärjestelmä, ensimmäinen tuota lajia NL:n historiassa, oli virhe. Sitä perusteltiin Otto-Ville Kuusisen koko kansan valtion teorialla (joka kai siellä mainittiinkin), mutta NL ei todellisuudessa ollut sen teorian mukainen valtio.
Monipuoluejärjetelmään olisi pitänyt siirtyä hajottamalla Kommunistinen puolue sitten. kun se johto oli päässyt lipsahtamaan täysin muita oppeja kannattaneiden käsiin (joita ainakin jossakin vaiheessa johti mielisairas filosofi, taitava esiintyjä Raisa Gorbatshova).
Siin presidentti Brazauskasin, joka sitten lännen suurekisi yllätykseksi valittiin myös porvari-Liettuan presidentiksi, johtama Liettua olisi eronnut (eikä ”oli eronnut”) NL:sta edelleen sosialistisena.
”Miksi en voi vain kiikkua keinustuolissa ja antaa yhteiskunnan vain mennä siten kuinka se menee?
Se johtuu aivoista. Minun aivoni ajattelevi.
Ne ajattelevi joka ainut päivä.”
————————–
Näyttää pitävän paikkansa ja ajatukset on tuotu selkeästi esiin. Noita pitäisi muidenkin ajatella huolimatta kunkin omista johtopäätöksistä.
Jotkut ajattelevat sitä, miten päästäisiin juoheimmin kohden maailmanloppua. Minä mietiskelen, miten tässä tulisi koettaa loppuelämääsä juoheimmin järjestellä.
Vasemmistoaate sinällään hyvä, mutta johtajuus on niissä muodostunut yksinvaltaiseksi pilaamaan itse ajatuksen tasa-arvosta.
Kyllä kommunisteissa on, ja on ollut äärimmäisen fiksua väkeä ja on tänäänkin.
Viimeisimpiä johtajia kunnioitan valtavasti mm. Kalevi Kivistö, Ele Alenius ja edesmennyt Aarne Saarinen.
Myös Kansan Uutiset Yrjö Raution johtamana oli kova sana ja vastavoima lehdistössä. Yrjö on edelleen kolumnisti Apu-lehdessä.
Juhani jos joku kommuniti on äärimmäisen fiksu niin miksi hän on kommunisti? Mielestäni väittämä on hieman ristiriitainen. Toki kommunisteissa joidenkin asioiden suhteen on fiksuja niinkuin minkä hyvänsä puolueen poliitikoissa, koen että fiksu ihminen olisi fiksu ihan melkein kaikessa.
Kai juuri siksi, että ei ole tavallinen, vaan idealisti. Heitäkin tarvitaan vastavoimaksi- ei entiseen malliin !
PolPotia tuki USA, ELI PUNAISIA KHMEREJÄ.
Stalin oli kyllä tehnyt ylilyöntejä, vaan se propaganda jota porvaristo syöttää on puuta heinää.
Mutta tosiaasia oli se, että Stalinini kova telaketjukuri kommunismi pelasti sosialismin Neuvostoliitossa.
Ympäröivä kapitalismi toden teolla joka ainut päivä häiristi kaikin mahdollisian keinoin sosialismin rakennustyötä.
Suomen porvaristo oli niistä monista maista yksi.
Ei tässä pitäisi olla mitään uutta.
Porvaristo ei koskaan, EI KOSKAAN anna rauhassa rakentaa minkään maan, ellei se miellytä, yhteiskuntaa.
Venetsuela on vain yksi nykyisistä esimeerkeistä kuinka esim. USA puuttuu toisen maan sisäisiin asioihin.
Porvaristo koettaa betonoida oman yhteiskuntamallinsa, kapitalismin, ikuiseksi.
Ja kaikki keinot ovat salliittuja.
Tiedotus, eli porvariston omistamat valtamediat ovat vain yksi väline porvriston sodan käynnissä edistystä vastaan.
Suomalainen valtamedian tiedonvälitys ei ole vastuullista vaan täyttä propagandaa joka päivä.
Vaikka Neuvostoliitto ja sosialistinen leiri on hajotettu, porvariston sotakoneistot jyllää täydellä teholla.
Sodat ja väkivalta on kapitalismiin sisäänrakennettu yksityiseen omistukseen perustuvassa tuotantotavassa.
Sodat eikä väkivalta tule loppumaan ennenkuin maailman tuotantotapa muuttuu yhteiskunnalliseksi.
Porvaristo on kääntänyt klaiken täysin päälaelleen, ja ovat kuin rosvo joka huutaa ottakaa rosvo kiinni.
”Stalinin malli” ei ollut tarkoitettu pysyväksi, eikä sen piirteitäö kuten yksipuoluejärjetelmää ja yhden ehdokkaan vaaleja pistetty lakeihinkaan, vaan se oli sotaan valmistautumisen tarpeisiin toimivaa sotakommunismia. Esimerkiksi marsalkka Zhukov sanoi, että millään muulla systeemillä ei olisi pystytty silloin siten valmistautumaan kuin tehtiin.
Kun puhutaan väkivallasta, Suomen porvaristo vaikenee omasta väkivallastaan ja historiastaan.
Suomen luokkasota, varsinkin sen jälkeen Suomen porvaristo aloitti silmittömän kansan murhan, joka on yksi maailman verisimmistä.
Stalinkin on pelkkä oppipoika Suomen lahtarikenraali Mannerheimin väkivaltaan Suomen työväen massamurhaajana.
Suomi oli toisessa maailmansodassa edelleen Saksan rinnalla massamurhaamassa, kun Saksa oli ottanut oppia Suomen keskitysleireistä, ja kehitti vieläkin tehokkaammaksi.
Virossa viron porvariston toimesta on surullinen maailmanennätys 33 keskitysleiriä, on maan mittasuhteisiin valtava määrä.
Toisessa maailmansodassa, jonka Neuvostoliitto pelasti koko maailman kärsimykseltä, antoi mielettömän uhrin, noin 27 miljoonaa henkeä.
Neuvostoliitto pelasti maailman fasismilta, myös Suomessa.
Keskitysleirit tyhjennettiin ja lopetettiin Suomessa vasta 1944.
Ne oli olemassa vuodesta 1918 lähtien.
Eikä nyt ole kyse propagandasta vaan faktoista.
Fasismi on kapitalismin väkivaltainen vallanmuoto.
Ja se nousee aina, kun kapitalismin olemassaolo vaarantuu.
Neuvostoliiton hajottua joulukuussa 1991, jälkeen on porvaristo nopeasti Suomessa alkanut purkaa Suomalaista hyvinvointivaltiota, jonka työväenliike on taistelulla saavuttanut.
Maailmassa levottomuudet, ja sodat ovat lisääntyneet voimakkaasti, ja erityisesti USA sotaisan aktiivisuuden takia.
Pakolaisvirrat, joista Suomikin on saanut osansa on nimenomaan USA sotatoimien seurausta maailmalla.
Venäjä on käytännössä ainut vastavoima USA:n aggressioihin maailmalla.
Ukrainan vallankaappauksesta ei porvaristo puhu sanaakaan, eli mitä Ukrainassa todella tapahtui.
Krimin niemimaalle suunniteltu NATO:n komentokeskus olisi toteutunut ellei Venäjä olisi siihenkin puuttunut.
Venäjä on USA:n lupauksista huolimatta ympäröity NATOn sotatukikohdilla.
Venäjällä ei ole kuin omassa maassaan tukikohdat.
Silti Suomen porvarit parkuvat vain Venäjän mukamas aggressioista, eikä sanaakaan USA:n touhuista, ei Clintonin eikä Obaman aikana.
Trump on vain suorempi ja mutkattomampi, ja uusliberaalit porvarit parkuvat krokotiilin kyyneleitä.
”PolPotia tuki USA, ELI PUNAISIA KHMEREJÄ.”
Noinhan siinä kävi.
Suomen nykyvasemmisto tukee natseja lähi-idässä.
Noilla osaamattomilla copy paste , liian pitkillä loruilla, tuhotaan koko asian kiinnostavuus.
Porvareilta meni varmaan mielenkiinto, kun kommunistit vain kopsasivat Kalma-Kallen ja Valle-Vainolaisen kirjoituksia.
”Fasismi on kapitalismin väkivaltainen vallanmuoto.
Ja se nousee aina, kun kapitalismin olemassaolo vaarantuu.”
Fasismi on yleisimmin käsitettynä vitsan käyttöä. Mussolini antoi vitsaa, jos junat myöhästelivät, eikä tällä ollut kapitalismin kanssa tekemistä. Tässä mielessä myös Venäjän sosialismilla on omat fasistiset vaiheensa.
Jos yhteískunnassa menee järjestys, eikä kansa saa ruokaa, niin syntyy sosiaalinen tilaus fasistisille otteille järjestyksen palauttamiseksi.
Anarkisteilla on omituinen himo. Heidän himoilunsa johtaa sosialiseen tilaukseen fasismille, jotta anarkismin uhrit saisivat syötävää.
Neukkulassa anarkistien arvo tajuttiin nopeasti ja pantiin heidät vitsalla kuriin.