Muotokieli veneiden kohdalla

Sattui silmiini (jokamies.fi) että tunnettu artisti Cheek Tiihonen on ostanut paatin, kuvan mukaisen sähkömoottorilla kulkevan, sen nimi on Q30, Suomessa tehty, reilut 200 000 euroa maksaneen ”merten Teslan”. Ja mikäs siinä rahalla saa ja hevosella pääsee, en minä siksi että kadehtisin.

Itsekeseni ääneen vain pisti ajattelemaan tätä maailman menoa muotoilun kohdalla. Pakko on luokitella itsensä vanhaksi jääräksi, mielensä pahoittajan lailla katsovaksi. Ei istu minun kauneustajuuni sitten alkuunkaan tuo valkoinen vetten päällä kelluva kummajainen. Sadat vuodet on venhe rakennettu suunnilleen saman näköiseksi, sulavalinjaiseksi aaltojen menoa myötäileväksi kulkupeliksi.

Vaan mitähän tuumii tästä Pohjolan Kalle, edistyksellinen sähköisten kulkupelien harrastaja. Epäilen että verkkoveneeksi ei kuitenkaan tämä Q30 soveltune, tuskin nuotanvetoonkaan.

11 vastausta artikkeliin “Muotokieli veneiden kohdalla”

  1. Heititpä pahan Matti, kaiketi kalastusveneeni olet täällä nähnyt. Mielestäni tuo ei ole vene; futuristinen härpäke. Näin minun mielipiteeni.

  2. Se onkin muotoiltu monitoimiveneeksi. Varmaankin hyvät jäänsärkijän ominaisuudet, käytetään saaristossa kelirikkoveneenä.

  3. Minä olen ollut järkkymätön puuveneiden ihailija ja omistaja. ”Marinella” suippoperäinen tamminen huvivene 2-pyttyisellä Wickstömillä. Sitten ” Vibortette” tamminen 12- metrinen tasaperäinen risteilijä Leyland-dieseleillä. Sitten ainoa lasikuituinen ” Albertta Ross – albatrossi Volvo Penta marinoidulla koneella. Kaverillani on pari upeaa historiallista kauniisti ylläpidettyä 40- luvun mahonkista huvivenettä Victoria 1 ja 2 Volvo Penta koneilla. Ne koneet minä tunnen ja olen häntä avustanut huolloissa. Puuveneen meriominaosuuksia ei mikään voita.

    Tuo Cheekin porukan paatti on kamala samoin kuin Presidentti Halosen hankkima valtakunnan edustuksessa oleva rumilus.

    Ostakaa puuvene Sipoon kalastsajien malliin, sillä pärjää kaikkialla.

  4. Keekin paattihan näyttää aivan Batmanin veneeltä, siis ihan hirveen näköinen.

  5. Merikalastukseni aloitin vanhalla pellinkiläisellä ja kun lopetin sisämaahan kun jouduin siirtymään; parempaa venettä en ole tavannut; enkä konetehoon nähden nopeampaa.

  6. Jos tuo ostos perustuu ”ympäristönsuojeluun”, sen olisi voinut tehdä tehokkaammin ostamalla puisen soutuveneen.
    Minusta tuo on lähinnä kerskailua ja paatti on todella ruma.

  7. Sipoolaisten meriläismalliset avoveneet edelleen löytää Hesan kauppatorilta.Niiden koneteho runkoon nähden on pitkän merikokemuksen tulos. Kulkevat ankarassa myrkyssäkin tukevan runkonsa ja tehokkaan koneensa kanssa turvallisesti.

  8. Kiitokset kommenteista ja kyllähän se lämmitti havaita että en ole yksin mielipiteitteni kanssa eli ruma ja öykkärimäinen se on. Toki aina muistettava että kauneus on katsojan silmässä mutta öykkärimäisyys on eri juttu.

  9. Olin tällä Viborrettella kalassa Sipoon Hangelbyn lahdessa kaverini kanssa. Meillä oli kalastuslupa paikalliselle alueelle.

    Mutta heittelimme aikamme kuluksi virvelillä saimme pari kuhaa. Salaman nopeasti parin kilometrin päästä vastarannalta tuli pellinkiläinen avovene hurjaa vauhtia. Olivat Hangelbyn kalastuksen valvojia- selvisi.

    ”Missä kala mine näin, mine otta kalat ja onki pois ”. Kalat olivat pilssissä emmekä tunnustaneet, vaan sanoimme, että meillä on paikallinen kalastuslupa.
    ”Ei se kelppa” ja samma på Sibbosvenkaksi.

    Vastasin sibbo- suomen ruotsilla sujuvasti, att ta bort si, men inte dig. Naama venähti ja tuli hymyn kare.

    ”Mine odotta sin sartamas.”

    Siellä oli kalastuksen valvoja ja leegio paikallisia, kun ankkuroimme paikallemme.

    Kalastuksenvalvoja näki lupamme, joka ei koskenut virvelöintiä, vaan verkkoja ja katiskoja. Naureskeli hieman ja sanoi että antaas nyt olla poikien kalat. Kiitin ja lahjoitin kalaseuralle erään lehden tilauspätkän.

    Meistä tuli hyviä kavereita jatkossa. Mutta siellä on tärkeää osata paikallista kielimurretta, joka suinkaan ei ole helppoa ruotsia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *