Presidenttiehdokkaat pihalla terrorimin syistä

Kysyttäessä terrorimin torjunnasta kaikki presidenttiehdokkaat osoittivat tietämättömyytensä. Ensiksi Torwalds nosti esille aivan oikein, että terrorismiin ovat syyllistyneet usein toisen polven maahanmuuttajat eli varsinaisten maahanmuuttajien lapset. Mutta sitten hän alkoi kertoa, miten nuo maahan muuttajat menettivät työnsä teollisuudessa ja syrjäytyivät ja niin heidän lapsistaan sitten tuli terroristeja.  Kun olen lukenut terrori-iskujen tekijöiden taustoja, en ole sieltä vielä yhtään työtöntä huomannut. Joukossa on rikkaiden perheiden lapsia ja  yliopistossa opiskelleita (syrjäytyneitä?). Myös terrorimin tutkija Leena Malkki on sanonut, ettei syrjäytyminen ole mikään selitys, terroristien tausta on hyvin sekalainen, yhdistävänä tekijänä on lähinnä se että tekijät ovat olleet nuoria islaminuskoisia miehiä. Kyllönen erityisesti tarjosi koulutusta ja työtä lääkkeeksi,  samoin Vanhanen ja tietysti Haavisto.

Entäs kun islamisti ei halua jotain kivaa opiskelupaikkaa ja rahakasta työtä? Malkin mukaan keskittyminen syrjäytymiseen terrorismin syynä on huono asia koska silloin emme löydä todellisia syitä. Olen samaa mieltä, mutta noilla presidenttikandidaateilla ei joko ole tietoa tai sitten rohkeutta esittää mitään muuta kuin samaa jargonia syrjäytymisestä, ehkä pelätään leimautumista rasistiksi jos ei toisteta virallista ja virheellistä liturgiaa.  Huhtasaari taas jankutti rajoja kiinni, mutta ei se maassa olevia auta kotiutumaan.

Itse veikkaan syyksi jonkinlaista nuoren ihmisen identiteettikriisiä. Paluu ”tosiuskovaiseksi muslimiksi” on ehkä yritys palata juurille. Kotoutuminen ei onnistu pelkästään tyrkyttämällä etuisuuksia.

9 vastausta artikkeliin “Presidenttiehdokkaat pihalla terrorimin syistä”

  1. YLEn päivystäviin dosentteihin kuuluva Malkki (joka ei ole ruudinkeksijä kuten ei kukaan siellä) tarkoitti rivimiehiä eikä niinkään johtajia. Johonkin sellaiseen organisaatioon kuuluminen on jo sellaisenaan ”mukanaoloa yhteiskunnassa” -ainakin olevinaan. Organisaatiot jakautuvat edelleen pienempiin klikkeihin, joissa voi olla oikeitakin kavereita. Varsinkin uskonnollisissa organisaatioissa, joissa ei ole demokratiaa, perustaso ei tiedä aina mitään, mitä johto puuhaa, esimerkiksi terrorista (kts. vaikka Pentti Maljanen: Pääsin irti mormoneista), ennen kuin on tullut rikollisesti toiminallisesti kytketyksi siihen . Terroristisen uskonnollisen johdon intressiksi muodostuu rivijäsenten syrjäytymisen ylläpitäminen.

  2. Norppa, rajojen kiinnipistäminen ei toki integroi maassa jo olevia terroristeja, mutta vähentää terroristien määrää Suomessa tulevaisuudessa.

    En usko mamujen integroimiseen. Sellaiset jotka haluavat integroitua integroituvat ilman mitään integrointia. Sellaiset jotka eivät halua integroitua eivät integroidu vaikka kuinka integroitaisiin.

    Potentiaaliset terroristit pitää kammata tiheällä kammalla lukkojen taakse ja se porukka pitää poistaa maasta tehokkaasti.

  3. Kuka sitten osaa erotella potentiaaliset terroristit on viisauen alkulähteillä ja suorastaan sanoen nero .
    Monasti se asia tulee yllätyksenä kun joku terroriteko on jo tehty esim vaikka turussa ollut tapus .
    Norjassa tuolla saarella tehty sarja murha joka sekin oli jonkun asteen terroriteko
    Ja monet muut teot joilla on terroristi tekoja . vaikka niitä muuksi sanotaan terv tepivaari

  4. Melkoista määrää potentiaalisia terroristeja (yleensä islamisteja) seurataan nykyisin Suojelupoliisin toimesta. Pitää seurata vieläkin tehokkaammin ja tarvittaessa …

  5. Niin kauan kun uskonto – mikään uskonto – saa erivapauksia toimia lain ohi ja saarnata väkivaltaan, meillä on oikein hyvä kasvupohje pahuudelle.

    Norppa lienee identiteettikriisistä oikeassa. Se on laajempi ongelma, mutta meidän olisi tärkeää huolehtia ettemme tarjoa (ja rahoita) näille tahoille väkivaltaista ratkaisua ongelmaansa.

  6. Torvalds on ainoa presidenttiehdokkaistamme erittäin laajan sivistyksen, toimittaja-kirjeenvaihtaja taustansa ja nykypäivän tietämyksensä osalta kansainvälisesti kielellä kuin kielellä.

  7. Itse rajoittaisin maahanmuuttoa sellaisista maista jossa terrorismi on arkipäivää. Ja omat rajat kiinni niiltä joilla ei ole voimassa olevaa passia ja/tai viisumia näyttää rajalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *