Ajokortin uusiminen

Eilen olin lääkärin tarkastuksessa, joka on pakollinen 70 vuotisille ja yli sen oleville.  Sen ilmeinen tarkoitus on uusien sääntöjen mukaan karsia täysin vanhempi väestö pois liikenteestä. Sillä ei ole mitään tekemistä suoraan autolla ajamisen kanssa, tietysti välillisesti. Lääkäri, joka orjallisesti ja hiukan vielä virkaintoisesti haluaa noudattaa annettuja määräyksiä pystyy helposti hylkäämään ajoluvan.

Siihen kuuluu fyysisesti verenpaineen mittaus, sydänäänien kuuntelu, tietysti myös näön ja kuulon tarkastus. Sitten se vaikeampi osa on muistin tarkastus. Siinä lääkäri tekee konekiväärimäisesti kysymyksiä, joita pitää muistaa hänen sanomiaan lauseita joku hetki takaperin, täytyy osata laskea takaperin vähentämällä tietyllä luvulla. Sitten pitää osata hätäisesti piirtää erilaisia graafisia kuviota, kello mukaanlukien.

Kuulostaa helpolta, mutta sitä se ei todellakaan ole. Pieni jännitys ja käsien tärinä ei taatusti helpota asiaa. No, lääkäri antoi vielä luvan ja taas viiden vuoden päästä, jos ei uutta keksitä.

6 vastausta artikkeliin “Ajokortin uusiminen”

  1. Ylläolevat tarkastukset olivat vain esimerkkejä. Tarkastus kesti lähes tunnin ja siihen olisi pitänyt varata kaksi aikaa.

  2. Eilispäivänä sattui korkean 70 vuodn iän pian täyttävä emäntäni käymään ajokorttitarkastuksessa. Luin hänelle Pentin kertomuksen. Hän ihmettrli ja kertoi että kohdallaan tarkastus kesti vajaan vartin ja lääkäri tarkisti vain näön ja piirrätti kellon ja lisäksi täytätti kaavakken jossa oli lähinnä terveysaiheisia kysymyksiä.

    Erikoinen kuva jää näiden kahden tapauksen perusteella asiasta.

  3. Matti
    Tuolla yritin ja sanoinkin, erä se on lääkäristä kiinni. Tämä minun lääkärini katseli koko ajan tietokoneeltaTrafin tekemää ohjelmaa, jota pitäisi noudattaa. Se on ymmärtääkseni nyt heinäkuun alussa osa tulevaa ajokorttiuudistusta. Kyllähän se sitten maksoikin, hiukan yli satasen plus toimistomaksu. Meillä ei terveyskeskus suostu näitä tekemään, tai ainakin lykkäävät 3kk jonoon.

  4. En uusi enää viiden vuoden aikanaa olen ajanut n 200 km autolla ja maalle en enää muuta asuun .
    Jotenka tarpeeton se mulla alkaa oleen, kyllä se varmaan uusittas koska en käytä muita laseja kun juoma lasia ja lukulaseja terv tepivaari

  5. Isäni kehuskeli pitkän aikaa kun sai näistä täydet pisteet jokunen vuosi sitten kun 80v tuli täyteen. Kaipa sen voi ottaa haasteena mutta mene ja tiedä miten tarkoitushakuista tämä on.

  6. Ei niillä kaikilla testeillä ole mitään tekemistä ajotaidon kanssa. Iän karttuessa rarkintakyky kasvaa eikä ota turhia riskejä. Äsken ajelin 350 km ja välttelin turhia ohituksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *