”Menkää metsään!”

Sitä hokevat varsinkin Ylen toimittajat nykyään ihan joka välissä, missä on hiukankin mahdollista.”Käyttäkää jokamiehen oikeuttanne”

Suomessahan jokamiehen oikeus on kaiketi pisimmällä ja laajin koko Euroopan alueella verrattuna, siis se on erittäin poikkeuksellinen ja säilyttämisen arvoinen.

Kuitenkin aina puhutaan vain oikeuksista, mutta ei koskaan velvollisuuksista. Ne oikeudetkin ovat paikoin melkoisen vaikeasti tajuttavia, kuten ylläolevasta hauskasta linkistä selviää.

Meille tuli kerran pari autoa pihaan ja koska satuin silloin olemaan pihalla kysyin mitä asiaa heillä on. Sanoivat vaan, että ei mitään, he menevät tuonne pellolle ja metsään ja etsivät muinaisesineitä. Laittoivat autot lukkoon ja hävisivät sinne viljapellolle. Eipä siinä käytännösssä mitään, on meillä pihaa niin että silti kulkemaan mahtui hyvin. Jotenkin vaan harmitti heidän käytöksensä, kun tulivat kuin ”euroopan omistajat”. Olisivat voineet sanoa edes päivää.

Se oli siis heidän käsityksensä jokamiehen oikeuksista. Aika usein se on outo asia monelle muullekin. Miksi ei niitä velvollisuuksi paineta myöskin paperille.

13 vastausta artikkeliin “”Menkää metsään!””

    1. Meillä muutaman kerran metsämiehet ovat pysäköineet autonsa pihaani ja siitä vaan laskeneet koirat ulos. Eipä ole enää näkynyt kun madonluvut luin. Jos kysyneet olisiv at…ehkä?

  1. Laipan alueen metsänomistajat pahoittivat mielensä, kun alueen kunnat houkuttelivat metsään retkeilijöitä neuvottelematta metsänomistajien kanssa.
    Itsekin olen siellä kulkenut ja ajellut metsäautoteitä pitkin kuitenkin pyrkien välttämään vahingontekoa.

    ——————–
    Norjassa ja Ruotsissa on tietääkseni samat jokamiehenoikeudet kuin Suomessakin. Norjassa hillanpoiminta lienee maanomistajan oikeus.

  2. Norjassa ja Ruotsissa, sekä vielä Tanskassakin on lähestulkoon samat oikeudet muutamin poikkeuksin.

    Esimerkiksi Saksassa sitten onkin ihan omat sääntönsä, siellä liikkuessa törmää helposti puomeihin. Sitähän ne aina Suomessa ihmettelevät, kun täällä saa kulkea, kuin ”ellun kanat”.

  3. Mitäs olisi sanottu, jos minä olisin leikkuupuimurilla kolhinut luvatta pihaan pysäköidyt autot. Tuolla metsäteillä niitä usein on tukkeena niin, ettei kulkemaan pääse.

  4. Kaikkien tulisi ajoin käydä metsässä haukkaamassa happea, mutta tosiaan ne velvollisuudet on hyvä muistaa.

    Eniten itseäni ottaa päähän se kun toislle vaikuttaa olevan mahdotonta viedä tuomiaan roskia mukanaan, vaikka siitä asiasta on puhuttu vuosia.

  5. Kyllä Suomalainen tietää että pihapiiri ei ole jokamiehen oikeuden piirissä hakekoot mtä hyvänsä . terv tepivaari

  6. Saksassa ei saa ole tällaisia jokamiehen oikeuksia, vaikka sielläkin porukat kyllä kulkevat metsissä retkeilemässä.

    Luxemburgilais -saksalais-.mexicolainen luontorouva ihmetteli meillä, kun voi pulahtaa järveen melkein missä vain ja niin hän tekikin ja vaelteli metsissä ihaillen- ei pelännyt niin kuin monet Euroopassa.

    Suomessa sentään noudatetaan aika hyvin oikeuksia, vaikka rikkojiakin on. Jotkut kritisoivat thaimaalaisia, kun noukkivat marjat ja sienet. Miksi noukkivat; kun kukaan muu ei niitä sovaltaan ole lähtenyt noukkimaan. Käykäähän vieläkin Tampereen Tammelan torilla, niin näette suomalaisten ja thaimaalaisten tarjonnan, jos nyt pari suomalaista eläkeläistä siellä on myymässä metsän antimia.

    Thaimaalaisilla ovat kaikki marjat mustikat, puolukat, karpalot, hillatkin. Parhaat ruokasienet; herkkutatit, suppilovahverot, kanttarellit, mustat torvisienet, lampaankäävät, rouskut jne…Puhtaina ja edullisesti ja ystävällisesti.

  7. Kyllä siellä metsässä on tullut käytyä ja talven marjat on pakastimessa puolukoita ja mustikoita .

    Sieniä en kerää kun kanttrellia joskus olen suppilo vahveroita joiden aika vasta alkaakin oleen parhaimillaan yleensä vaan on huonot kelit kuten nytkin ettei viitsi

    No YLEn toimittajat taitaa luulla metsäksi tuota espaa ja sen puita no onhan siellä kappeli ja svenssonien teatteri .

    Eikä siellä yllätä karhut paitsi purkissa . terv tepivaari

  8. Kyllä kerään en tosin myy edes suuresta rahasta, ja enää ei tarvitse kerätä enää muille kuten olen tehnyt vuosia kahdelle iäkkäämälle naisihmiselle, he kun kuolivat kesällä kumpikin terv tepivaari

  9. Nyt on syytä pysyä metsistä poissa, siellä saattaa saada kaatuvan puun niskaansa. Taatusti taas kova tuuli, paikoin jopa myrsky kaataa muutaman puun. Viikko sitten jouduin raivaamaan keskelle tietä kaatuneen suuren kuusen. Nyt en ole vielä käynyt edes katsomassa, toivotaan ettei olisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *