Terveisiä moderaattorilta

Ei, ei olla poistamassa mitään, eikä ole vähään aikaan poistettukaan.

On vaan sattunut viimeaikoina silmiini, kun tänne on pesiytymässä ja oikeastaan on jo pesiytynyt puhekielessä yleisesti hyväksyttyjen kirosanojen käyttö. Puhekielihän on yleensäkin hiukan erilaista, mitä on totuttu painetussa tekstissä olevan.

Kyllä minäkin osaan, välillä tulee kirottua niin, että seinät pullistelee. Viimeaikoina olen huomannut senkin, että joskus tulee kiroiltua ihan yksistäänkin. No, parempihan se toisaalta onkin.

Miksi huomautan. Minä vaan ajattelen noita ohikulkijoita, eli ihmisiä jotka poikkeat lukemassa ja jatkavat matkaa muille palstoille. Heissä saattaa kuitenkin olla ihmisiä, joilla olisi mielenkiintoa tulla  seuraksemme. Heitä näyttää olevan päivittäin melkoisen huomattava määrä, joten ei pelotella heitä.

Yleensähän ei blogipalstoilla ole, eikä edes hyväksytä jatkuvaa kiroilua. Toki on niitäkin, joita en edes suosittele lukemaan.

Lopuksi, minä uskon teikäläisten ja meikäläisten tekstin olevan niin mielenkiintoista, että mitään voimasanoja ei tarvita.

45 vastausta artikkeliin “Terveisiä moderaattorilta”

  1. Hyvä Tuominen, kirosanojen käyttö on huonotapaista. Lienenkö kaunosielu mutta kun näitä tarinoita luen lopetan yleensä siihen paikkaan kun tulee tuo v-alkuinen sana.
    Yksikseni minäkin kirota päräytän vastoinkäymisen kohdatessa, aivan sponttaanisti se paha sana tulee.

  2. Turha kiroilu on hyvä karsia pois mutta joskus se voi olla ihan ok jos ei ole parempaa sanaa kuvaa tilannetta.

    1. Asia on todella tärkein, kirosanojen käyttö kertoo lähinnä käyttäjästään ei siitä mitä hän sanoo.

  3. Periaatteessa moderaattori on oikeassa, mutta.
    Kerron esimerkin elävästä elämästä.

    Joskus vuosia sitten satuin istumaan erään järjestön synttäreillä samassa kahvipöydässä, kun silloinen sotilasläänin komentaja kenraali arvoltaan. Siinä pöydässä oli myös eräs naishenkilö, joka kysyi kenraalilta, että oliko siellä rintamalla kielenkäyttö sellaista, kuin Väinö Linna kuvailee Tuntemattomassa sotilaassa? Kyllä se oli, vastasi kenraali ja perusteli asiaa seuraavasti. Kun pienehkö ryhmä lähetettiin suorittamaan jotain tehtävää linjojen taakse niin porukka sopi että tavataan erään saatanan suuren kuusen alla. Kun metsä oli täynnä kuusia ja osa oli suuria, niin voimasanalla höystettiin tiettyä kuusta, jotta kaikki olisi ymmärtänyt mihin kokoonnutaan, kun tehtävät oli suoritettu. Nainen, joka kysyi asiaa tyytyi vastaukseen ja kahvi maistui kun miehiä hieman hymyilytti kenraalin selostus.

  4. En ymmärrä, mikä tarve Heikillä on heittää kuraa juuri tässä kohtaa. Olkoon esimerkkinä juuri siitä, mitä tarkoitin.

  5. Kiroilu ei kuulu sivistyksen parhaisiin puoliin olen ottanut kannan poistan ns piilo kiroilun kiroilu lähtee ilman ehtoja heti .
    Aina vaan on niitä jotka ei sitten osaa muulla lailla itseään ilmaista .
    Mutt hyvää lippujuhlan päivää kaikille kyllä siellä Suomenlippu saakin kyytiä sen verran reipas tuuli jo aamusta on .
    En silti kuulu mihinkään uskovaisten kerhoon vaikka enpä itse voima sanoja käytä .
    No siitä voitte olla varmoja jos lyön vasaralla sormeeni tuleekin sitten kaikki Suomen laatusanat .
    Vahvistettuna parilla ulkolaisella se on varma ensin katson että olen varmaan yksin .
    Sitten tulee ärrän pärinää terv tepivaari

  6. Näyttää menevän jo hienopierujen ja hienostelun puolelle, jos ei oikeaa asiaa ei ole.
    Suomalainen kiroilu on oikeasti käytettynä tekstiä värittävää ja jopa sivistävää.
    Jos nykysuomen sanakirja hyväksyy ns. kirosanat tulee ne myös blogeissa hyväksyä ei tietenkään asian sijasta pääasiana.

  7. Kiroilu muodossa kun muodossa kuvaa sivistys tason joka on alaarvoista joka suuntaan .
    Eikä sen kielto olisi mitään eikä minkään asteen hienon pieruja ja sivistävää no on siinäkin väittämää terv tepivaari

  8. Kun en tarkemmin tunne millaisia nuo kirjailijat olivat arjessaan en osaa sanoa olivatko sivistymättömiä. Kirjoissaan toki kuvasivat sivistymättömiäkin ihmisiä.
    Kirosanoille on aikansa ja paikkansa, omasta mielestäni oikea paikka ei ole esimerkiksi tämä blogi.

  9. Kirjan teksti ja toiselle ihmiselle suoraan kiroiu eivät ole samoja asioita lainkaan .
    Ja siinä kulkee se sivistyksen raja kun esim kirjoittaa mun blogiini kirosanoja .
    Muutoin tuli mieleeni että tuo Päälato anteeksi Päätalo oli kirosanoissa melkoisesti suuremmalla määrällä laatu sanojen kirjoittaja terv tepivaari

  10. Aika turhaa lähteä vertailemaan tätä sivustoa ja aikansa mestareita Linnaa ja Salamaa. Linnan Tuntematon herätti paljonkin keskustelua ruokottoman kielensä takia. Vasta aika hyväksyi sen. Salaman Juhannustanssit koki saman kohtalon, oli jopa julkaisukiellossa, vasta aika hyväksyi senkin.

    Heikin on ihan turha vedota nyt mihinkään suurteoksiin, tältä blogisivustolta kyllä löytyy todella hyviä esimerkkejä. Tiedät Heikki, ihan itsekin.

  11. Itse vertaisin tälläisiä blogisivustoja lehtien mielipidesivuihin. Ei niihinkään hyväksytä kirosanoja. Itse en ainakaan ole mielipidesivuilla kiroilua nähnyt.

    Tarinankerronta ja asiateksi ovat hieman eri asioita ja sanavalinnat pitäisi tehdä sen mukaan. No kukin tyylillään.

    Itse en näppylöitä saa vaikka joku kirosanoja käyttääkin. Tuo toki on uutta, että kirosanojen käyttö on sivistävää. No aina oppii uutta eli sivistyy mitä vanhemmaksi elää.

  12. Kun usarissa teet sitä tarpeeksi pitkään sieltä tulee nootti ylläpidolta vaikka tekisit sen piilotellen niin on totuus sielläkin . terv tepivaari

  13. Vaikka tuo Aino jatkaakin kiroiluaan voiskos Heikki lopettaa sellasen ethän sää ole kiroileva siili . terv tepivaari

        1. Nyt täytyy myöntää kömmähdykseni; kyllä Sami on oikeassa, suomen kieli on oikea kirjoitusasu, vaikkakin yhdyssanoissa poikkeuksillinen, huolimatta esimerkistäni.

        2. Olen Kalle hyvä ihan takuulla meistä kahdesta viimeksi ja myöskin enemmän opiskellut suomen kieltä, minkä itsekin huomasit, hyvä!

  14. Heikki venkoilee minun kieliopillisesta taidostani joka ei ole parhaita en silti kiroile kellekkään . terv tepivaari

  15. Se oikea tamperelainen kiroilu muuten olisi värikästä, senkin Tepi varmaan osaa paremmin kuin minä :

    ” kyä nääs perkiis, jumalaut, saatana, nääs nih nih, oli pakko juosta meren pohjaa piskajanlahdelle saakka ku, noi hait oli jo perseessä kii ja ryssät perässä, kertoi Kaitalan Yte Siivikkalan Oran kioskilla 50-luvulla kaljassaan, kun oli ollut Siperiassa vilttitehtaalla varastamassa vilttitossuja”.
    Kiroilkaa hiivatissa, ”herra armahtaa teidät siitäkin pahasta ”

  16. Heikki
    Tepin kieliopilliset taidot ehkä hiukan ontuu. Minä tunnen Tepin lähes kahdenkymmenen vuoden takaa, kun hän ilmestyi Aamulehden blogeille. Silloin ei oikeastaan kieliopista tullut yhtään mitään ja kirjoittaminenkin oli peräti vaikeaa. Koneestakin alkuun puuttuivat ääkköset, mutta niin vain jatkettiin. Kehitys on ollut ihan huikea, kun ottaa huomioon pelkästään opiskelun ilman koulua.
    Suomen kielioppi on todella vaikea, ei riitä, että sen kerran opettelee ulkoa, sitä on opeteltava jatkuvasti.
    Näillä taustoilla, toivottavasti Tepi ei pahastu, eikä siitä enempää.

  17. No taitaa tepi osata en silti kiroile kellekkään itselleni voin manata kun tempasen vasaralla sormeen .
    On se muka taidetta tuokin .
    No mulle on vain yksi joka kiroilee taiteellisesti ja osaa sen vielä kaiken lisäksi hyvin se on tuo Sinisalon Veikko kun katselee vanhoja Suomi filmejä .
    Eikä mun tarvii olla ketään parempi sen pitäisi olla Heikille aivan selvä asia . terv tepivaari

  18. Kuin pilvinen päivä tai huutavan ontto ääni erämassa olisi tämä blogi ilman Tepin tarinoita. Ei yhtään silmissäni alenna hänen arvoaan kirjoitus- tai kielioppivirheet, no toki erisnimet voisi kirjoittaa isolla alkukirjaimella, ainakin ihmisten sukunimet. Pienellä kirjaimella aloitettu sukunimi, siitä saattaa tulla tuntu että että jotenkin aliarvioi tai halveeraa ihmistä mitä Tepi ei tietysti tarkoita mutta kumminkin

    1. Aina ei huommaa laitta Caps Lockkia päälle kun kirjoittaa . terv tepivaari

  19. … ei kai tässä kokonaisuudessa ollut Tepistä kysymys, vaan kiroilun laadusta.
    Antaa kukkien kukkia, mutta kyllä tämäkin lakastuu, jos ei käytä värikästä kieltä – minä meinaan jatkaa. Tehkööt ylläpito sitten omat hommansa.

  20. Kiroilu toiselle ihmiselle ei ole kovinkaan fiksua eikä se anna hyvää kuvaa kiroilijasta .
    Jos kiroilee jollekkin tehdylle polittiiselle päätökselle ollaan aivan eri asiassa .
    Se onkin jopa suotavaa terv tepivaari

  21. Täällä näyttää olevan pari persoonaa jotka koittaa torpata toisten keskustelut…viimeksi se sana oli ”sota”, nyt se on ”kiroilu”. Semmottii…ei tässä muuta. En alennu näiden tasolle.

  22. Minä en torppaa ketään muttei mulle kiroilla tarvitse voi sen ilman laatusanojakin kertoa .
    Mutta tämä tästä poistan kaikki missä on laatusanoja piilossa taikka selvästi sanottuna terv tepivaari

  23. On vaan kumma juttu kun nuoret kiroilee kadulla siitä saa toiset näppylöitä .
    Mutta kun itse kiroilee somessa niin se on normaalia jutustelua vai onkohan sittenkään . terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *