16 vastausta artikkeliin “Miksi maakuntavaaleja”

  1. Kyllähän mahdollisimman monta virkaa ja palkat/palkkiot jokaisesta pitää saada.
    Lisäksi pääsee vaikuttamaan omaan asemaansa ja etuihinsa monella tasolla…

  2. Sipilän jonnin joutavat ne on samalla koko sote . terv tepivaari

  3. Sote on välttämätön ja se toteutuu joka tapauksessa, mutta miten se toteutuu lopullisesti ,siitä väännetään. Sipilän tilalle varmaan pitäisi valita Tepi, niin ei olisi jonnin joutavaa.

    Jos tulee maakuntavaalit, suuri osa kunnanvaltuutetuista häipyy joko maakuntaan tai muualle, mutta ei enää kuntaan.

    1. Ei silti ole tepin asia olla koirien ns tolppana .
      Soten tarve on aivneri juttu kun hosumalla kokoon harsittu mistä mikään kohta ei ole valmis vaan puoli tekonen .
      Joita sitten korjataan jos korjataan ja kunnille tuosta melkoinen rahareikä yksityisille .
      Maakunta malli on jostain muualta saneltu sen voi Heikki itse päätellä mikä siinä on tavoitteena . terv tepivaari

  4. Toivoisin että maakunnissa tehtäisiin muutakin kun vain todettaisiin että noudatetaan valtion ohjeita sotessa, nimet paperiin ja siinä se. Olisi vaikkapa sitä ennaltaehkäisyä, kulttuurin yhteistyötä jotta saisi vähemmin resurssein enemmän, viestintää, ideoiden pallottelua… saapi nähä.

  5. Maakunnalla pitää olla valtaa. Sillä pitäisi olla verotusoikeus kuten kunnallisvero. Eriarvoisten kuntien taloutta tasapainotetaan niin valtion kuin kuntien ollessa tasapainottajina.

    Tehtävät pitää määritellä laajasti. Ja itsenäisesti.

    Äänivalta jakautuu niin kuin vaaleissa yleensä.

    On siinä eroa, jos maakuntajohtaja äänin valittuna toimii suhteessa valtioon kuin kymmenet kansanedustajat erikseen oman kaupunkinsa ja kuppikuntansa puolesta huutajina.

    Ei siinä Kihniö tai Lempäälä häviä, vaan voittavat.

    Oikeastaan maakuntien pitäisi olla itsehallintoalueita kuten Ahvenanmaa.

    1. Tuossa Heikin kommentin lopussa on selvästi sitten sanottu mikä on kepun tavoite Suomelle .
      Samaan tähtää myös verotus oikeus terv tepivaari

      1. Ei tämä ole mikään kepu-asia, vaan näin sen pitäisi olla, että hallintojärjestelmiin saataisiin voimaa ja pirun isot säästöt.

        Kyllä sen Kihniönkin hauikset kasvaisivat ollessaan aktiivisena ja saavana osana maakunnasta. Tällä nykyisellä mallilla jää vain nimi.

        1. Kyllä maakunta asia hyödyttää eniten kepun kannattajia terv tepivaari

  6. Maakunta jos toteutuu, niin enemmistö niiden päättäjistä on suuren keskuksen kuten Tampereen päättäjiä ja laita-alueille käy kuten kuntaliitoksissa. Tampere on jo ajanut asemansa siihen että ympäristökunat tulevat rahoittamaan nyt tehtyjä jos maakunta toteutuu.

  7. Maakuntavaalit ja mitä niitä vielä lienee tuleman mutta entä jos päätösten sapluuna karkaakin mm.sivukylistä ”keskuksien vilinään” ja taas haasteet eiku ongelmat siirtyvät – toisaalle ?

    Mutta ”eihän siitä ole pelkoa” vaiko … pieni kirkonkyläkin vuolee pahimmillaan näppejään ” fuusioitakseen isompaan ”,jotta saa jotain palvelua ahteriinsa ?

  8. Jokaiselle kunnalle pitäisi laskea kiintiö, kuinka monta edustajaa sille kuuluu 1- tai enemmän. Äänestää saisi vaan oman alueen ehdokkaita. Isoille kunnille pitäisi laskea jonkinlainen leikkuri määrän suhteen.

  9. Pentin linjoilla tässä asiassa. Jos isoille kunnille, esim. Tampere, ei aseteta mitään leikkuria, niin silloin maakuntavaltuustoissa hallitsee isot kaupungit. Pienet kunnat jäävät lehdellä soittelemaan.

    Toinen asia mitä pitää rajata on se, moneenko elimeen yksi henkilö voi kuulua. Esim. jos on jo kunnanvaltuutettu ja kansanedustaja, niin silloin ei pidä sallia jäsenyyttä maakuntavaltuustossa.

  10. Eipä ole mielestäni juurikaan valotettu maakuntavaltuuston kokoonpanorajoja tosin niitä varmaan sorvaa ne jotka ajattelevat itse hyötyvänsä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *