Puoskaritiede-Saulin gradu tiskiin – tai äijä syytteeseen julkisen asiakirjan väärentämisestä!

Niinistön gradu

Muistatteko, miten Sauli Niinistö lupasi ihan julkisesti 6 vuotta sitten, että hän palauttaa pöytälaatikossaan lojuvan, punakynällä töhrityn gradutyönsä yliopistolle, eli Turun yliopiston oikeustieteelliseen tiede- kuntaan? No, äskettäin tehdyn selvityksen mukaan gradua ei siellä ole eikä virkailijan mukaan ilmeisesti ole koskaan ollutkaan. Kuitenkin ennen pressanvaaleja 6 vuotta sitten yliopistolta vastattiin, että tämä gradu (tutkielma siihen aikaan) oli siellä? Mutta nyt ei enää,eikä tiedetä muuta sen kohtalosta, kuin mitä Sauli itse sanoi tuolloin 6 vuotta sitten muis- taakseni radiossa, tai vaihtoehtoisesti tv:ssa. Jos joku epäilee asiaa, hän voi kysyä asiastaTurun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan kirjastosta (puh. 050-5906978), mikä asian laita on.

Ylläoleva tarina oli esillä edellisissä vaaleissa, mutta Saulin ollessa kyseessä mikään ei hetkauta hänen suosiotaan, ei edes palauttamatta jäänyt gradutyö.

PS: Voin vakuuttaa että tuo ”Tutkijatyyppi” en ole minä, enkä ole perskohtaisesti noita asioita tarkistellut.

https://www.pirkanblogit.fi/2017/risto_koivula/vale-emavale-ja-saulin-tilasto/

Sauli huusi taas Suomen kuulumista ”Maagiseen Länteen”, jota koskien kaikki ”määritelmät” ja ”perustelut” aina väistävät…

2 vastausta artikkeliin “Puoskaritiede-Saulin gradu tiskiin – tai äijä syytteeseen julkisen asiakirjan väärentämisestä!”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *