Brittien brexit näyttä toteutuvan

Englannin rautarouva n:o 2 Theresa May on tehnyt valtavan duunin saadakseen toteutettua kansanäänestyksen vaatiman tuloksen, eron EU:sta. Muistettakoon, että May itse vastusti Brexitiä, mutta pääministerinä on uskollisesti noudattanut kansan enemmistön tahtoa. Siinä  esimerkki kaikille poliitikoille.

Vastustus  on ollut ennen näkemätöntä. Vastustajia on omassa Mayn puolueessa, konservatiiveissa, Englannin parlamentissa työväen puolue (Labor) ja kansastakin löytyy paljon vastustajia. Mutta vastustajia löytyy myös Englannin ulkopuolelta esim. Suomen Yle on ollut ja on yhä edelleen Bexitin innokas vastustaja, ja Englannin mollaaja. Esim. tämän päivän verkkouutisissa joku aivokääpiö Ylestä kirjoittaa taas sitä samaa jargonia, jota Yle  on jauhanut jo pitkään Brexitistä.

Mutta kaikesta vastustuksesta huolimatta nyt näyttää siltä, että Brexit toteutuu. Huomenna sunnuntaina kokoontuvat EU:n huippukokous (jäsenmaiden johtajat) ja tullenevat hyväksymään Brexitin EU:n puolelta.

Niin päättyy yksi aikakausi Euroopan historiassa. Mikään ei ole ikuista. On vain ajan kysymys, kun seuraava EU:sta eroava jäsenmaa ilmaantuu. On veikkailtu, että se voisi olla Italia, joka olisi merkittävä siksi, että Italia on yksi EU:n perustajamaista.

Samaan aikaan kun EU:ssa suunnitellaan yhteistä budjettia, joka olisi pitkä harppaus kohti liittovaltiota, niin Euroopassa puhaltavat EU-vastaiset tuulet. Suomessakin on vaalit ensi huhtikuussa ja vaalitulos voi olla monille yllätys, jos PerusSuomalaiset saavat sanomansa perille äänestäjille. Valtamedia tulee tekemään kaikkensa, että persujen EU -ja maahanmuuttovastaisuus jää pimentoon.

Onneksi on some, joka tullenee toimimaan ensi vaaleissa tehokkaasti, jos puolueet ovat oivaltaneet somen mahdollisuudet.

 

18 vastausta artikkeliin “Brittien brexit näyttä toteutuvan”

  1. Turha on Suomessa lopputulosta arvailla – aika näyttää kuinka käy. Briteiltä löytynee viisautta ainakin saman verran kuin sitä löytyy Suomesta.

  2. EU on uppoava laiva. Siksi viisaat hyppäävät sen kyydistä ennen kuin hukkuu sen mukana.

  3. Voi olla pikemminkin niin, että EU muodostaa uudenlaisen konsorttion, jossa ei ole mukana jatkuvia kriisejä aihetuttavat maat. Sen ongelman aiheuttajat ovat muut kuin Britannia. Brexit ei mene heidän oman etunsa vuoksi lävitse jo senkin syyn perusteella, että nyt kansan vipuun panneet valheet EU- äänestyksessä ovat paljastuneet.

  4. JK:n märkä uni – Brexit kaatuu ja sitten hän herää ja kas kummaa Brexit toteutuukin.

  5. Kysymykseni kuuluukin, miksi me täällä Suomessa haluttaisiin Brexitin toteutuvan muute kuin siksi, että persut toivovat Impivaaran markan palaavan Suomeenkin.

  6. Ruotsissa ja Tanskassa on käytössä ’impivaaran’ kruunu

    *
    https://www.perussuomalaiset.fi/eu-vaaliohjelma/

    EU-vaaliohjelma

    Johdanto: Vähemmän, mutta parempaa EU:ta
    Eurovaaliohjelmamme neljä pääperiaatetta ovat:

    1. EU:n liittovaltiokehitys on torjuttava ja jäsenmaiden itsemääräämisoikeus taattava
    2. Tukipakettipolitiikka on lopetettava
    3. Talousyhteistyötä on kehitettävä edelleen
    4. EU:n demokraattisuutta on vahvistettava
    *
    [Ei puhettakaan eurosta ]..
    *

    Muuten, on se vaan kumma kun yksi ei osaa kommentoida mitään ilman, että Perussuomalaiset mainitaan.

    1. Olet ilmeisesti sokea todellisuudelle ja persukammosi ohittaa terveen järjen.
      Esität persuiksi kaikkia, jotka ovat sinun uskoasi vastaan ja kuvittelet kaikkien muiden olevan samassa uskossa.
      Sokeutesi suhteen valitettavasti moni muukin on eri mieltä kanssasi eri puolueissa, mutta sitä et suostu ymmärtämään.
      Voit kuitenkin lopettaa tuon persutyperyytesi ihan itse.

  7. Brexit kuuluu PS:n agendaan, niinkö? Kertaukseksi:

    https://www.perussuomalaiset.fi/eu-vaaliohjelma/

    EU-vaaliohjelma

    Johdanto: Vähemmän, mutta parempaa EU:ta

    Eurovaaliohjelmamme neljä pääperiaatetta ovat:

    1. EU:n liittovaltiokehitys on torjuttava ja jäsenmaiden itsemääräämisoikeus taattava
    2. Tukipakettipolitiikka on lopetettava
    3. Talousyhteistyötä on kehitettävä edelleen
    4. EU:n demokraattisuutta on vahvistettava
    *
    [Ei puhettakaan eurosta ]..
    *
    ****
    Ero emusta kävi monen suomalaisen poliitikon mielessä, kun Kreikan tukipaketteja ( Saksan pankkien tukipaketit) pukkasivat esiin muutaman vuoden välein.

  8. Kovin tuntuu olevan britit menossa irlannin kansalaisksi ei anna kovin kasosta kuvaa isänmaallisuudesta kuninkas kunnassa . terv tepivaari

  9. Ainakin Soinin johtama PS oli kestävän EU:n kannalla. Muut puolueet tahtoivat
    itsekseen mossahtavan EU:n eli liittovaltio-EU:n. Karjalainenkin näkyy olevan intohimoisesti mossahtavan EU:n kannattaja. Kokenut kaiken tietää, hullu kaiken kokee.

  10. Ennustukseni on, että Brexit ei mene Britannian ala- ja ylähuoneissa lävitse. Luvatut 500 milj.£:n säästöt briteille viikossa ovat kääntymässä vastaavan suuruisiksi kustannuksiksi. Samalla ”imperiumi” hajoaa ensin henkisesti, Wales, Skotlanti ja Pohjois-Irlanti ja jäljelle jää tynkä- Britania. Tätä britit eivät tule hyväksymään.
    Päivittäisen Joulukalenterin luukut sisältävät aina uuden yllätyksen, jossa Downing Streetin käkikellon nauravat jopa tunnin välein.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *