Demareiden yli henkselit

Demarit ajaa kaksilla rattailla kohti  vaaleja. Yhtäältä kritisoidaan hallitusta noin niin kuin muodon v uoksi ja ääniä kalastellen, mytta toisaalla tehdään hallituksen kanssa yhteistyötä tähtäimenä seuraava hallitus.

Sotesta demarit olivat jo tarjoamassa sovinnon kättä hallitukselle, vaikka he ovat kritisoineet äänekkäästi sotea vastaan pitkin matkaa.

Nyt demarit lähti tukemaan hallitusta, jotta hallituksen esitys meninisi läpi kiireellisessä järjestyksessä. Kyseessä on paljon puhuttu ns. urkintalaki.

Demareiden nokkamies Antti Rinne kulkee toreilla ja turuilla  lupaamassa vaalikansalle seitsemää hyvää ja kahdeksaa kaunista, kuin helppoheikit. Mutta kabineteissa puhutaan ihan muista asioista, kuten seuraavan hallituksen ohjelmasta, joka ei kansalle lupaa hyvää.

Kepu pettää aina ja demarit vielä useammin. Siis henkselit yli nimen demarit vaaleissa.

11 vastausta artikkeliin “Demareiden yli henkselit”

  1. Hyviä asioitahan se Rinne lupailee ja ainakin galluppeihin vastanneet tuntuvat ihastuneen kun kerran demareilla niin hyvin menee. Mutta kalliiksihan tulisi lupauksia lunastaa, raha kun ei kasva puissa tarkoittaisi verojen ja maksujen kiristämistä ja syömävelan ottoa.

    Demarien tiukka AY-kytkös tuo ja vie kannattajia. Arveluttava liittohan se on kun AY kuitenkin huolehtii vain työssäkäyvien ja lakkolaisten eduista.

    Yksi iso valtti demareilla ja vasureilla on, monelle yksi ja ainoa innoituksen lähde vaalihuoneissa ja se on perisuomalainen kateus.

  2. Kyllä nykypäivän demarien ja oikeastaan runsaan 20 vuoden ajalla, meno on muuttunut. Miksikähän oikeastaan demarit haalivat johtoonsa näitä ay-johtajia; sieltähän ne kytkyt.

    1. Kun ei heillä ole muita vaihtoehtoja johtajiksi kuin harakoita korkeintaan. Ay-johtajat ovat ainoita joissa on edes välillisesti hieman työväenluokkaisuutta.

      1. Se ”työväkiaate” hukkuu jonnekkin kauas pois mielestä kun pääsee liiton johtajaksi ja saa huikeaa palkkaa. Valitettavasti.

  3. Vaaleissa voidaan vaihtaa koko eduskunta uusiin kasvoihin.
    Kaikki pellet joutaa mennä.

  4. Eipä taida nuo kytkyt olla vain ayn ja demareiden välistä. Aika sujuvasti esim. kokoomus ja Ek toimivat keskenään. Ministerin ja kansanedustajan pallilta siirrytään sujuvasti EK:n johtoon, kuten teki Jyri Häkämies kesken kauden.

    Jos joku minulle väittää, että Eteläranta kympistä ei ole minkäänlaista kytkyä hallituspuolue kokoomukseen, niin enpä taida uskoa.

  5. Demarit Kiuru etunenässä, mutta myös Rinne yrittävät sotkea perutuslakivaliokunnan työjärjestystä ajamalla tiedustelulakia samaan soppaan kun sote, joka pitäisi saada kiireellisyysjärjestyksessä ensimmäisenä äänestykseen Eduskuntaan.

    Sekä Sote ja tiedustelulaki tulevat syliin seuraavalla hallitukselle, jossa yhtenä on mukana tod. näk. demarit. Mutta ei ole yksin, koska kimppaan ei mahdu vasureita, jos kokkarit tai keskusta ovat mukana. Eikä sammuneiden lyhtyjen vihreitä eikä RKP, KD persuista nyt puhumattakaan. Rinteestä ei ole pääministeriksi edes kansainvälisten asioiden hoitajana saati laajasti kotimaan. Se on hyvä apupuolue.

    Verot nousevat ja luottoluokitus laskee mahdollisessa demarihallituksessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *