Niin on miltä näyttää!

Politiikka on mielenkiintoinen laji. Faktat ja fiktiot sekoittuvat usein keskenään. Siksi faktat eivät paljoa merkitse politiikassa, vaan se miltä näyttää.

Ja juuri nyt näyttää tosihuonolta hallituksen kannalta. Päähallituspuolueet ovat tukkanuottasilla. Sinisten työministeri Lindström on kuin uhrattavaksi päätetty karitsa ja kuitenkin hallitus vannoo yhteistyön nimeen. Kuka uskoo mitäkin?

Hallituksen suuret hankkeet ovat vastatuulessa. Sote on jo käytännössä siirretty seuraavalle hallitukselle. Irtisanomisjupakka hallituksen ja työntekijäjärjestöjen välillä käy kuumana. Duunarit ovat niskan päällä. Ainakin siltä näyttää ja niin on, miltä näyttää.

Vaalit lähestyvät kovaa vauhtia ja se tarkoittaa, että Sipilän hallitus muuttuu ennenpitkää vain toimitusministeriöksi, joka tarkoittaa, että hallitus hoitaa vain rutiiniasiat.

Mitä jää jäljelle Sipilän hallituksen valtakaudesta? Hallituksen mielestä se on saavuttanut tavoitteensa mm. työllisyydessä. Mutta onko se hallituksen ansiota? Ei ole. Se on kansainvalisten suhdanteiden ansiota.

Kansalaisten mielikuvissa Sipilän hallitus on itsenäisyytemme ajan huonoin hallitus. Pääministeri on johtanut pelottelulla ja uhkailulla, kuten lestadiolaispapit tekevät. On leikattu, kurjistettu ja suosittu rikkaita köyhien kustannuksella. Tältä siis näyttää tänään ja niin on miltä näyttää.

2 vastausta artikkeliin “Niin on miltä näyttää!”

  1. Jos nyt vähän raapaisi kuin ilkikurisesti ” – 90luvulla Lipponen laittoi maamme vientikuntoon konkurssilaineilta ja nyt Sipilä kertasi saman kuin pakon edestä” – kumpi voitti oli parempi/huonompi noin yleistasolla ?

    Yleensä pakko aina viittaa uhitteluihin !

    ps.johdetun politiikan seurausta-ko edellishallituskausilta ?
    toisekseen hillotolpalle ei saisi mennä – oman etu edellä !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *