Onko Sauli Niinistö vielä koko kansan presidentti? 2 osa

Nyt on tullut julkisuuteen lisää tietoa Niinistön sekaantumisesta hänen valtapiiriin kuulumattomiin asioihin. Niinistö on alkanut matkia Urho Kekkosta, joka tunnetusti sekaantui kaikkiin mahdollisiin asioihin Suomen sisä -ja ulkopolitiikassa. Tunnettuja olivat Kekkosen myllykirjeet, joilla hän johti Suomea.

Presidentti Niinistö oli ratkaisevasti vaikuttamassa, kun Fortum pakotettiin Fennovoiman osakkaaksi ulkopoliittisiin syihin vedoten. Fennovoiman yksi omistajista on ja samalla ydinreaktorin toimittajana Gasprom, jonka omistaa venäläiset.

Tilannehan oli sellainen, että suomalaisten osuus Fennovoimassa oli liian pieni ja tarvittiin kipeästi suomalaista omistajaa. Kun halukkaita ei löytynyt päätettiin pakottaa Fortum, jonka osakkeista n. 50 % on valtiolla, lähtemään mukaan, että ei suututettaisi venäläisiä, kun koko hanke oli menossa pöpelikköön.

Ja Niinistö käytti arvovaltaansa tässäkin asiassa vastoin presidentin valtaoikeuksia. Nyt asiasta vaaditaan tutkimusta.

Mitähän kaikkea p—aa mahtaakaan sisältää Suomen poliittisen eliitin tekemisiin?

32 vastausta artikkeliin “Onko Sauli Niinistö vielä koko kansan presidentti? 2 osa”

    1. On ainakin minun presidenttini monestakin syystä päinvastoin kuin demarit Koivisto, Ahtisaari ja puna-Halonen.

    1. Voisiko Niinistö toimia toisin? Hän on koulutukseltaan juristi ja tietää tosihyvin, että kun riitauttaa lausunnot, niin syntyy tilanne sana vastaan sana. Ja sen taistelun Ninistö varmasti voittaa, kun Suomen kansa on niin tyhmää, että uskoo kaikkeen, mitä auktoriteetit puhuvat.

  1. Mitä enemmän Suomella on ydinvoimaa, sitä parempi on Suomen huoltovarmuus ja vähäisempi riippuvuus ulkomaista. Se antaa myös ulkopolitiikalle elintilaa.

    1. Venäläisetkö meille sen huoltovarmuuden takaisivat? Nyt puhut Putkinen potaskaa. Koska venäläiset ovat historian saatossa ajatelleet Suomen huoltovarmuutta? Voi pyhä jysäys, miten on, onko Venäjän armeijan yksiköt Suomen rajan tuntumassa takaamassa meille huoltovarmuuden?

      1. Tiedoksi, että ydinvoimalaan tarvitaan halpaa polttoainetta hyvin vähän. Sitä on varsin helppo varastoida ydinvoimalan alueelle monen vuoden kulutusta varten. Siten ydinvoimalan huoltovarmuus on vallan erinomainen.

        Sitäpaitsi sitä ydinvoimalan polttoainetta voi ostaa lukuisista eri lähteistä – ei sitä ole mikään pakko ostaa ryssiltä.

  2. Minun mielestäni Niinistö on paikallaan presidenttinä. Parempi mitä meillä on ollut pitkään aikaan, mutta kaikkia ei voi miellyttää.

        1. Uskaltaisin väittää että Kekkonen. Sen jälkeen ollaan menty huonompaan suuntaan.

          1. Kekkonen oli virkakausiensa alussa hyvä presidentti, kunnes hänestä tuli NKP:n ja KGB:n sätkynukke.

            1. Kyösti Kallio oli hyvä keskustalainen presidentti, mutta Kekkosesta olen erimieltä.

      1. Niinistö on Urho Kekkosen klooni sisäpolitiikassa. Kaukana Risto Rytistä.

  3. Pidän itse hänen toimintaa tyydyttävänä. En pidä siitä miten hän puoluepolitisoi aivan kaiken – ei kulttuuria, taidetta, harrastusta, hyväntekeväisyyttä, mitään saa tehdä ellei ole puoluekoneisto taustalla. Se on mielestäni ikävää.

    Ulkopolitiikassa hän on mielestäni toiminut paremmin kun kotimaan asioissa. En pidä sinänsä moitittavana sitä että hän osallistuu keskusteluihin, olen vain joistain hänen linjanvedoistaan eri mieltä.

    Tilanne voisi olla huonompi, mutta tuskin paljon parempi.

  4. Niinistön kokoomuslainen historia on asia jota maailmankatsomukseltaan vasemmistolainen ei voi hyväksyä teki Niinistö mitä hyvänsä, sanoi sitä tai tätä vaikka seisoisi päällään.
    Oikeisto/vasemmistoleimautumisella on puolensa, etupäässä huonot koska mielipiteitä muodostetaan liikaa mutu ja tunnepohjalta.

    Itse menen enemmistön mukana eli siis pidän Niinistöä hyvänä presidenttinä.

  5. En tiedä onko kukaan mitään mieltä hänestä. En tiedä hänen kantoja mihinkään asiaan. Sellainen voi olla arvaamaton kuten Sipilä.

  6. ”Ja Niinistö käytti arvovaltaansa tässäkin asiassa vastoin presidentin valtaoikeuksia. Nyt asiasta vaaditaan tutkimusta.”
    Ja taas mennään tosiasioista tietämättä omien luulojen perusteella – säälittävää.

    Edelleen eihän presidentillä ole valtaa määrätä tällaisita asioista, mutta hänellä on täysi oikeus keskustella näistäkin asioista myös ministereiden ja kansanedustajien kanssa – eikä se sellaisenaan ole arvovallan käyttöä valtaoikeuksien vastaisesti.

  7. Jos Niinistö keskustelee asiasta se voidaan tulkita painostukseksi.
    Mutta jos hän on ihan hiljaa niin sekin voidaan jollain metodilla tulkita painostukseksi.

  8. Ei katsota nyt mitään puolue/-katsanto kantoja vaan kysytään ; että mitä tehdään vallattomalla Presidentillä,jolla ei saisi olla mitään omaan vaan ” hys hys” varustelulla automaatilla ?

    Kaikessa ei todellakaan päde kaikenkattava humanismi joka suuntaan !

    Emmehän äänestä esim. vaaleissakaan sillä perusteella ” ettei ole mitään todellista sanottavaa laumasieluissa tapaan ”.
    Joukossa saattaa tyhmyys ts.painostus-kin tiivistyä kun ollaan tai ”pitää” olla yhdessä sulassa sovussa – hiekkalaatikossa.

  9. Sauli Niinistö on hoitanut tonttinsa hyvin. Käy mielessä jotta millaisia nämä hänestä kirjoittaneet tyypit on.. Pelaavat nimittäin Venäjän laariin. Maskirovkaa, maskirovkaa…

    Täysin Saulin puolella olen. Nyt on tarvittu vahva johtaja ja sellainen on saatu. Huom, kaikkia ei voida mielyttää.

      1. Tiedoksi, että Sauli Niinistö on valittu Suomen Tasavallan presidentiksi aivan ylivoimaisen enemmistön toimesta vapailla demokraattisilla vaaleilla – pulinat pois. Vai oletko ryssien agentti?

        1. Ei se, että on valittu vapailla vaaleilla Suomen presidentiksi ylivoimaisella enemmistöllä oikeuta käyttämään valtaa, joka ei hänelle kuulu, Päinvastoin kun on valittu suurella enemmistöllä velvoittaa se olemaan tarkka vallankäytössään. Tällä ei ole mitään tekemistä ryssän agentin kanssa. Kun antaa ryssille tilaa tärkeällä energia-alalla on se sitä vastoin, kuin olisi ryssän agentti.

      2. Mites olis voi voi!!! Aina ei voi voittaa eikä edes joka kerta, joten ei voi kuin sääliä katkeraa…
        Yli 60% suomalaisista on tyytyväinen Niinistön toimintaan, joten te vähemmistönä olevat saatte kiukutella katkeruudessanne aivan vapaasti.
        Onneksi meillä ei enää ole demaripressa ja vielä pahempi olisi punademari Halosen lailla.

  10. Minulla on oikean käden ulottuvilla sotilaspassini. Siinä on kirjasessa on myös sotilasvalan kaava. Suosittelen lämpimästi kaikkia lukijoitani lukemaan huolella sen valan kaava – löytynee myös netistä.

    Minulla on tapana noudattaa tekemiäni lupauksia. Valitettavasti kaikilla ei ole.

  11. Ylivoimaiset enemmistöt ovat siis – hölmöjä juntteja heh !
    Toisaalta ymmärtänen Väiskin kommentin mitä on lähes aina valtakammereiden takamaastossa.

  12. Pitääköö sitä nyt niin kovin ihmetellä, onhan se luonnollista ja perin inhimillistä että jos syystä tai toisesta ei tykkää Niinistöstä niin kärpäsistä tehdään härkäsiä, kaikki kivet käännetään että löytyisi jutun juurta häntä mollata. No toivotaan että mahdollisuus purkautua antaa voimia odotella uutta parempaa presidenttiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *