Kansallissosialistinen medikalisaatio

Työpaikan lähiseutujen liikennemerkit ja sähkökeskukset on taas peitelty uusilla ilmoituksilla, tällä kertaa vastustaen kansallissosialistisen puolueen nousua Suomen Turussa. Liikennemerkkien tuhrimista lukuun ottamatta energinen mielenilmaus on hyvä merkki demokratian tilasta, mutta viestinnästä pystyy havaitsemaan melkoista dramatisointia. Pahoin pelkään että medikalisoimalla väärät mielipiteet saatamme pahentaa ilmapiiriä.

Volyymikysymys

Tarkistamieni tietojen mukaan kansallissosialistinen puolue ei ole saanut vaaleissa ääniä viime aikoina, Turussa tai muissakaan kunnissa. Luonnollisestikin tästä vaarallisesta aatteesta lainauksia ottava vastarintaliike on olemassa. Kieltämättä he lienevät maamme toiseksi vaarallisin äärijärjestö aika lailla kaikilla mittareilla, heti Isisin jälkeen. Tippaakaan en väheksy vastarintaliikkeen vaaraa, myrkyllisyyttä ja tuhovoimaa, mutta me puhumme onneksi vain parista sadasta hengestä. Pidän sinänsä täysin kohtuullisena heidän kutsumista natseiksi – sama aate, samat keinot.

Kun kuuntelee mieltään ilmaisevien näkökulmia, natseja tuntuisi kuitenkin maassamme olevan seitsennumeroinen luku. Esimerkiksi jokainen joka ei tuomitse SVL:ää, jokainen persujen, kepun ja kokoomuksen jäsen, kaikki heidän kannattajat perheineen, leijonaosa blogaajista, läjä toimittajia ja lista jatkuu. Oikeastaan volyymikysymyksen voi tiivistää siihen, kun ryhmä aktiivisia anarkisteja nimesi Vasemmiston kansanedustaja Anna Kontulan natsiksi hänen kritisoidessaan pientä yksityiskohtaa erään anarkistin toimissa. Voin olla Kontulan kanssa vahvasti eri mieltä hänen suhtautumisestaan yrittäjiin, mutta hän on jokaisella sanan kauniilla merkityksellä sivistyneen suvaitsevaisuuden malliesimerkki. Ja siis myös natsi. Anarkistit lienevät ottaneet George Bush tyhmemmän tunnetuksi tekemän mietelauseen: jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan. Kontulalla on kiihkeitä mielipiteitä, mutta äärikastiin en suostu häntä asettamaan. Joku muu suostuu.

Ameriikoissa medikalisaation surullisia esimerkkejä on runsaasti. Eräs lääkeyhtiö päätti varoittaa vuorotyötä tekeviä, ajoin väsymyksestä kärsiviä että saattavat kärsiä oudosta oireyhtymästä. Lääketiedettä taustalla ei ollut mutta kyllä vain pillerit tekivät kauppansa. Yhtäkkiä oli kymmeniä miljoonia uusia sairaita jotka eivät kärsineet mistään lääketieteellisin mittarein havaitusta taudista. Se johti tarpeettomaan lääkitykseen ja massiivisiin sivuoireisiin sekä myös todellisten oireiden marginalisointiin. Se on ongelma jotta tässä murehdin. Meillä on ihan oikea ja todellinen ongelma vastarintaliikkeen kanssa. Jos heijastamme jokaisen anarkistien ajatusmaailmaa kritisoivan natsiksi, emme arvosta todellisen ongelman ydintä. Metaforan tasolla voisi sanoa että varhaisessa vaiheessa havaitun syövän hoitokeinoksi nähtäisiin vain potilaan tappaminen. Pienikin erimielisyys kiihkomielisen huutosakin kanssa diagnosoidaan kansallissosialismiksi. Lääke on nyrkinisku. Saisinko toisen mielipiteen?

Kuiskaus jää huudon alle

Mielestäni ylivoimainen lääke ääriajattelua vastaan on yhteinen mieli dialogin puolesta, vastaan äärimielisiä julistuksia. Toivon demokratian puolesta että puolueet ovat vastakin eri mieltä veroista ja soteista sun muista, mutta heidän sietäisi olla samaa mieltä vähintään keskustelun tärkeydestä. Mitä enemmän lisäämme huutoa, sitä harvemman puhe kuuluu. Mitä enemmän asetamme ns. väärien puolueiden ihmisiä ali-ihmisten lokeroon, sitä vähemmän keinoja meillä on sen ongelman korjaamiseen, jota näin toimien väitämme korjaavamme. Kyllä, tämä on myös puoluetason ongelma, sen verran tehokkaasti turhan kiihkeitä mietteitä puoluekoneistojen voimin pyöritetään. Minkä puolueen kanssa ei voi jutella, mikä puolue on uhka Suomelle. Arvon kansanedustajat, pystytte kyllä parempaan.

Nyt ei ole oikea aika kertoa kuka ei saa leikkiä kenenkä hiekkalaatikolla. Uskokaa tämä: joka ikinen eduskuntapuolueista pystyy yhteistyössä muiden kanssa hoitamaan maata tyydyttävästi, eikä mikään niistä ole tässä suvereenin ylivertainen tai absoluuttisen kelvoton. Eduskunnassa on ehkä 200 toheloa, mutta 0 kansallissosialistia. Se on hyvä asia josta sopii pitää kiinni. Yhtä kaikki, toivotan asianomaisille äänekästä mutta rauhanomaista mielenosoitusta.

11 vastausta artikkeliin “Kansallissosialistinen medikalisaatio”

  1. Kavahdan aina ääriliikkeitä/ajattelua.
    Lääkärissä käydessä hän nöyrästi aina määrää lääkkeitä ja minä hölmö uskon olen nyt toki vähentänyt määriä puoleen ja olen elossa.

  2. Lääkkeet, rokotteet ja ilmastonmuutos propaganda pyörittää tätä maailmaa

  3. ”Anarkistit lienevät ottaneet George Bush tyhmemmän tunnetuksi tekemän mietelauseen: jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan. ”
    Tämä on paljon vanhempi paskanjauhanta, mitä 60- ja 70-lukujen vasuripellet huusivat jatkuvasti ja hekin olivat kopioineet sen neukkulan sosialistiroistoilta.
    Väittämän mukaan lauseen esitti aikanaan Lenin, mikä ei yllättäisi.

  4. Juha, olet oikeassa tuosta, mutta Bush Tyhmempi teki siitä lentävän lausahduksen viimeksi. Ääriliikkeiden klassinen tapahan tuo.

    He ovat väärässä. Maamme ei ole täynnä natseja. Maamme ei myöskään ole täynnä kiihkoanarkisteja.

    1. En ole nähnyt yhtään natsia, niitä oli viimeksi WWII sodan aikaan. Nämä neo natsit on lähinnä vitsi.

  5. Marko, vitsi ne ovat mutta eivät erityisen hyvä sellainen. Vastarintaliike on väkivaltainen, äärimielinen ja kansankielellä hullu porukka. Heille väkivalta on arvoissa. On aiheellista pitää heitä merkittävänä uhkana, kuten toki myös ääri-islamia ja vaikkapa huumejengejä.

    Vaikka huumejengit tappavat roimasti enemmän väkeä, en näe jatkuvia mielenosoituksia heitä vastaan enkä näe väitteitä että kaikki [lisää suosikkipuolueesi tähän] jäsenet ovat heidän kannattajia.

  6. Kaikki ääriliikkeet ovat vaarallisia. Nähdäkseni vaarallisin äärijärjestö länsimaissa on ISI.sin jälkeen äärivasemmisto, koska heitä on paljon ja koska heitä jostain syystä ”ymmärretään” paljon enemmän kuin natsihenkisiä äärijärjestöjä.
    Itse en ymmärrä lainausmerkkien kanssa tai ilman kumpaakaan äärijärjestöä.

    Jos joku pistä päälleen t-paidan, jossa on murhamies Che Guevaran kasvokuva ja lähtee kuljeksimaan kartsalle, minkälainen on reaktio katukuvassa?

  7. Ei nämä skinheadit mitään natseja ole. Pelkkiä pellejä vain. Heinrich Himmler oli oikea natsi. Huvittaa että ne on aina kommarit jotka väittävät olevan antifasisteja.

  8. John, komppaan kyllä jos sanasta sanaan luetaan. Natsit on tuhottu. Neuvostoliitto ja liittoutuneet tuhosivat heidät kauttaaltaan. Aate on kuollut, tekijät ovat kuolleet ja hyvä näin. SVL kuitenkin ammentaa heidän aatemaailmaa ja noudattavat monia heidän pahimmista periaatteista, joten hyväksyn kansankielessä tuon kutsumisen.

    Äärivasemmisto on Euroopan tasolla melko iso ongelma, mutta Suomessa heidän jäljiltä tulee lähinnä omaisuusvahinkoa ja mustelmia, sekä toki järkyttävä määrä vihapuhetta. Nämä ovat kuitenkin astetta pienempiä vaaroja.

  9. Li Andersson sanoi takavuosina julkisesti, että vasemmistolainen väkivalta on parempaa. Ei näillä sanoilla mutta tätä tarkoittaen.

    Myös minun nähdäkseni äärivasemmisto on Suomessa melko pieni ongelma, Ruotsissa se on taas suuri ongelma. Ja niin hyvät kuin huonot asiat tahtovat siirtyä Ruotsista Suomeen pienellä viiveellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *