Pääministerin haistattelutunti Yle radiossa

Pääministeri kyllä myönsi, että ay-väellä on oikeus poliittisiin lakkoihin, mutta myöntäminen oli vahvasti ehdollinen. Kun pääministeri nyt yrittää siirtää konfliktin ay-väen kanssa hallitukselta eduskunnalle kepulikonsteilla, niin hän edellyttää, että lakot loppuvat.

Tärkeätä on huomata, että ay-väki ei lakkoile työllisyyden parantamisen vuoksi, vaan ainoastaa irtisanomisten helpottamista vastaan pienissä yrityksissä. Pääministeri siis haistattaa paskat siitä, mistä todella on kysymys.

Pääministeri on vanha juonittelija. Hän on juonitellut  omia miljooniaan veroparatiiseihin kirjekuorien avulla site, että rahoja verotetaan vasta sitten, kun niitä ottaan käyttöön. Niin kauan, kun pääministerin miljoonat pysyvät kirjekuorissa ne ovat Suomen verottajan ulottumattomissa. Sitä voisi hyvällä syyllä sanoa veropakolaisuudeksi. Suomen pääministeri veropakolaisena jakelee neuvoja ay-väelle.

Nyt odotetaan suurta mielenosoitusta Helsinkiin ehkä keskiviikkona, kun Sipilä antaa eduskunnalle tiedonannon, jossa ay-väki kertoo Sipilälle ja Kepulle mitä mieltä he ovat Sipilän hallituksesta.

Ei ay-väki voi ja saa jättää asiaa senkään jälkeen, jos hallitus saa luottamuksen eduskunnalta. Vanha sääntö on edelleen voimassa: kun lyödä ei saa ja puhe ei auta, niin PERSETTÄ PENKKIIN!

12 vastausta artikkeliin “Pääministerin haistattelutunti Yle radiossa”

  1. Sipilän puheisiin ei kansa luota enää minkään vertaa sen hän on ansainnutkin pelkkien valeidensa vuoksi no aina voi mennä dementtian taakse .
    Mutta se asenne joka sipillällä on Ayytä kohtaan on sellanen jolle ei kannatusta tule siltä puolen .
    Ayytä vastaan voi toki hyökkäillä sitähän se oikeasti on ollut koko ayyn historian mutta alkaa sanelu ilman että olis jonkun Ayyn jäsen ei onnistu .
    Hallitus tekee vaan lakinsa pitää suunsa supussa Ayyn sisäistä asioista saatikka alkaa komentelu sinne se mandaatti ei kuulu sipilälle .
    Ja toivoa että lakot loppuisi hänen sanomana no ei lopu voidaan toki mennä työmaalle mutta istua siellä taikka kotona ei tuottoa tee .
    Sitten pitää huomata ettei joukko irtisanominenkaan ole mahdottomuus kenenkään ei ole pakko olla työsuhteessa jossa ei itse viihdy .
    Mutta Ayy ei puutu lakiin eikä lain laatijan tekoihin tehkööt sittenpä huomaa ja kantaa seuraamukset itse .
    Mutta Ayy ei suostu sellaseen että heille aletaan saneleen lakoista taikka joukko irti sanomisista terv tepivaari

    1. Sää yiärät muutaman ihmisen mielipiteen. Se ei ole koko kansan mielipide.

      1. Eduskunnassa on muutama jotka yrittää tehdä haittaavia lakeja tehkööt mutta vastuu siirtyy sinne kun lakot jatkuu sitähän toiset kyllä toivookin .
        Kun kansasta on n 38 % noiden hallituksen puolesta ja loput on kansan puolella niin mikä se enemmistö olikaan muuten mitä tarkoittaa yirät . terv tepivaari

    2. ”Hallitus tekee vaan lakinsa pitää suunsa supussa Ayyn sisäistä asioista saatikka alkaa komentelu sinne se mandaatti ei kuulu sipilälle .”

      Ay-karjujen veroparatiisi pitää saada verolle. Se ainakin on Sipilän asia jos mikä.

  2. Ei tässä ole voittajia, ei ole eikä tule.

    AY ei suostu neuvottelemaan alle 20 hengen firmojen kanssa, ne eivät voi liittyä liittoon, ne eivät voi sopia asioista joista AY sallii sopimisen.

    AY on täysin kykenemätön puhumaan alle 20 hengen firmoista. Heillä ei ole mielestäni mitään sijaa edustaa semmoisia tahoja, joita he lähinnä vihaavat ja joiden kanssa he eivät keskustele.

    Sipilän ehdotus on toki surkea, ehdottomasti, mutta se ei ole AY:tä vastaan vaan pienten firmojen työntekijöitä. Heille ei tosin edustajaa tässä maassa olekaan. AY teki kuten pyrkyrin kuuluu – kun ei omat hommat suju, ryhdytään tekemään toisten hommia.

    1. Niimpä. Tästä tulee iso tappio kaikille.
      Jos ay väki onnistuu pilaamaan jotain josta seuraa lopputilejä kouraan, niin voi voi.
      Ja hehän eivät vastuuta kanna.

      1. Ayyn toimista tuskinpa lopputilejä tulee mutta tappioita tulee se on selvä asia terv tepivaari

    2. Kyuu kyllä kaikki kymmenenkin työntekijää saa vapaasti olla Ayyn jäsen, Ayy puutu työantaja puolen asioihin nehän ei itse asiassa sille kuulu mutta firman työntekijöiden edut kyllä kuuluu .
      No en ole milloinkaan kyllä vihannut yhtäkään työnantajaa vaikka pitkän seikkailun olenkin saanut elää Ayyssäkin .
      Jäseneksi pääsee silti ihan kuka hyvänsä .
      Eekoon puolelta en asiaa tiedä millanen heillä on käytäntö . terv tepivaari

  3. Tässä kirjotetaan kyllä niin arvotonta näytelmää puolin ja toisin, ettei mitään rajaa.

    Ay-liike on mitä on, mutta Sipilä tekee toistamiseen itsestään nyt aivan pellen, se ensimmäinen oli legendaarinen U-käännös.

  4. Tepi, työnantaja ei voi liittyä työnantajaliittoon alle 20 hengen kokoisena, jolloin se ei voi soveltaa AY:n ja työnantajaliiton pykäliä kuin yleissitovilta osin. Työntekijät toki voivat olla AY:n jäseniä mutta se on turhaa, koska he eivät voi käyttää mitään sopimusmahdollisuuksiaan silloin.

    Asiasta on keskusteltu useaankin kertaan radiossa viime viikoilla.

  5. Sen vuoksi lopussa olikin se että en tiedä Eekoon käytäntöä kuka ja ketkä voi olla työantaja liitossa .
    Työntekijät voi olla omassaan mutta harvoinpa on alle 20 työntekijän ihmiset liitoissaan .
    Eikä niissä kovinkaan paljon edes tarvita sitä ne kun sopivat omat palkkansa työmaa kohtaisesti joka on viisain ratkaisu .
    Meillä on valta osa pienistä yrityksistä hyviä kenenkään ei tarvitse niitä karehtia eikä varsinkaan vihata ne rahat joita he saa on kovan työn takana .
    Suvussani on ollut melkoisen monta yrittäjää jotenka läheltä heitä seuraneena tiedän millasia työpäiviä he tekee terv tepivaari

  6. Minullakin on pari tonnia tilillä josta menee vero joka vuosi eli saisinko Sipilältä vakuutuskuoren jotta voisin välttää veron?
    Sipilältä on mennyt tilanne hallinnasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *