Paljon parjatut populistit myötätuulessa

Euroopassa on tapahtumassa iso poliittinen muutos, kun vanhat puolueet ovat syöneet eväänsä jo aikoja sitten ja uudet liikkeet ottavat vallan. Euroopan maiden kansat ovat muutoksen takana, kun vanhat puolueet eivät enää vastaa kansan odotuksia, niin uusilla liikeillä on tilaisuutensa.

Ensin tapahtui muutos Italiassa, kun ns. populistipuolueet voittivat vaalit ja muodostivat hallituksen. Välitön seuraus oli, että maahanmuutto Italiaan tyrehdytettiin.

Nyt ennustetaan Ruotsiin samankaltaista muutosta, kuin Italiassa. Ruotsidemokraatit, joita vanhat puolueet ovat karsastaneet niin, että heitä ei ole päästetty edes hallitusneuvotteluihin ovat nyt saamassa vaaleissa suuren vaalivoiton. Ennustetaan jopa, että yli 20% äänistä toisi Ruotsidemokraateille jytkyn. Jos niin käy heitä on vaikea enää pitää hallituksen ulkopuolella. Jos niin taas kävisi, niin seuraavissa vaaleissa vaalivoitto olisi vielä suurempi.

Suomessa seurataan tarkoin Ruotsin vaaleja. Vanhat puolueet ovat varpaillaan. Halla-ahon johtamat Perussuomalaiset ovat hioneet ohjelmiaan ja vaaliteemojaan ja odotettavissa on, että ensi kevään vaaleista tulee maahanmuuttovaalit. Ja sen on hyvä asia. Suomen talous ei kestä elättää velkarahalla taloudellista turvaa etsiviä ns. elintasopakolaisia. Suomi velkaantuu jatkuvasti lisää ja on hölmöläisten hommaa olla sosiaaliluukkuna velkarahalla yhä paisuville elintasopakolaisjoukoille.

Vanhat puolueet (Sdp, Kok ja Kepu) ovat nyt tosiasioiden edessä. Muuttaako radikaalisti maahanmuuttopolitiikkaa vai antaako Halla-ahon Perussuomalaisten tehdä se? Halla-aho on maamme paras asiantuntija maahanmuuttoasioissa. Miksi ei annettaisi Halla-ahon johtaa maahanmuuttopolitiikkaa?

Persuille ennustetaan myös, jopa jytkyä ensi kevään vaaleissa.

Eurooppaa uudistuu. EU-kriittisyys lisääntyy. Kellojen siirtely on vain lillukanvarsihommia. Ison ongelma on EU:n yhä paisuva talous ja korruptio. Korruptiota ovat myös omien etujen ajaminen, kuten ylisuuret palkat ja palkkiot sekä loma -ja eläke-edut.

18 vastausta artikkeliin “Paljon parjatut populistit myötätuulessa”

  1. Populismista ja populistista on tehty leimakirves, jolla vanhat puolueet ovat leimanneet vastustajansa epäkelpoina kumppaneina. Valitettavasti, sillä populisimi = kansansuosio.

  2. No onko luottamusta kun takki kääntyy sinne mistä on itselle hyötyä eivät edes kunnioita oman väen äänestystä Soinin temppuja kokonaan . terv tepivaari

  3. Yksi suurimmista populisteista nykyään on tuo demarien Rinne, joka lupailee jo kaikkea hyvää kaikille taloudellisista tosiasioista piittaamatta.

  4. Nykyinen PS ei ole enää populismiin nojaava puolue Soinin loikattua. PS on nykyään ideologiapuolue eli PS on nykyään patriotismin eli isänmaanhalaamisen puolue. Eikä sitä johdeta populismiperiaatteella.

    Ei etsitä hillotolppia (populistisille) jäsenille. Halla-ahokin sanoi, ettei hänen tarvitse päästä ministeriksi, jos hänen persoonansa katsotaan esteeksi PS:n hallitukseen pääsylle.

    1. Jos Halla-Aho ei astu mihinkään median miinaan tai isompien puolueiden ansoihin, hän on vahvoilla.

  5. Eiköhän se oppositio ole se jonka työnkuva on populismi. Jos hallitus tunaroi tarpeeksi, se nähdään rohkeana toimintana hallituksen pahuutta vastaan. Jos hallitus tekee fiksusti, se nähdään typeränä populismina.

  6. Kyllä opposition oikeasti ainoa keino onkin arvostelu Hallitukselle, tuota samaa teki Tiilikainen ja sipilä oppositio kautenaan

  7. Katsokaa kuinka Ruotsissa on käynyt puoluekannatusten suhteen.

    Veikkaan hyvin samanlaista suuntausta meille. Surkeinta on mm kepuleiden äänien kalastus valehtelemalla jo heti maahanmuutto asioista, mitä muuta nämä valehtelee.

    Toivon että ns ”populistiset” puolueet pärjää, koska ne on enemmän kansan ääntä kuin itseään palvelevat aate puolueet ja niiden karkeat ja ahneet johtajat.

    Muistakaa sitten äänestää kun se aika tulee.

  8. Populismihan tarkoittaa poliittisessa mielessä kansan kosiskelua. EIkö sitä harjoita kaikki puolueet ennen vaaleja? Totta kai, mutta tämä nykyinen populismi sisältää ehkä impilisiittisesti viestin, että populistit tekevät myös sen mitä ennen vaaleja ovat luvanneet, versus Donald Trump ja Italian nykyhallitus. Ehkä sellainen on vaarallista – eliitille….
    Ja ehkä Platon ja monet muut ovat olleet oikeassa. Mitä sitten edustuksellisen demokratian tilalle? Jaa-a, en todellakaan tiedä. Jos ei sitten Sveitsin kaltainen suora demokratia. Ja olisiko sekään niin hyvä, paitsi että se luultavasti pitäisi nykyisistä hallintomuodoista parhaiten eliitin kurissa.
    Miettimisen paikka.

    1. ”Yritykset sulkea rajoja eivät korjaa niitä Afrikan ongelmia, jotka pakolaisvirtaa aiheuttavat. Vihapuheet eivät helpota pakolaisten integroimista Euroopan työvoimaan ja yhteiskuntaan.”
      Juu eikä sitä satojen miljoonien elintasoturistilaumaa mitenkään voida täällä elättääkään.
      Lienee jollain tasolla niiden afrikkalaisten itsensäkin asia hoitaa maanosaansa ja naapureitaan paremmin eikä vain vaatia meitä kaiken maksajiksi.

  9. Seuraavissa vaaleissa maahanmuutto ei ole keskeisin asia, ellei satu tulemaan uutta pakolaisvyöryä. Sellaiseen on kuitenkin Suomessa pienet mahdollisuudet nyt kun monet muut maat, kuten Italia, Saksa, Tanska ja Ruotsi, ovat alkaneet rajoittaa maahanmuuttoa. Ruotsikin on käytännössä laittanut rajan kiinni, tiedän sen, koska kesällä passit tarkastettiin joka kerta kun tulimme Tanskasta Ruotsiin junalla. Niinpä maahanmuutto on painunut hieman taka-alalle ja keskeisimpiä kysymyksiä tulevat olemaan työttömien ja työntekijöiden aseman heikennykset, joita hallitus on tehnyt urakalla. Kikyt ja aktiivimallit ovat niitä, joita vastaan ihmiset äänestävät. Se taas lupaa hyvää demareille. Jos voimasuhteet pysyvät sellaisina kuin nyt gallupeissa niin seuraava hallitus on sinipuna Vihreillä ja ehkä Kristillisdemokraateilla ja RKP:llä vahvistettuna. Sitten vaan odottelemme kun SDP:n kannatus taas sulaa kun sen kannattajat pettyvät liian kokoomuslaiseen talouspolitiikkaan 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *