Pelimiehen näkemys AY-väki – Sipilä ottelusta eka erä 3-0

Erän ratkaisevat maalit tulivat siitä, että Sipilän oli antauduttava jatkamaan kolmikantaa työlainsäädännön kehittämisessä jatkossa. Omasta mielestään Sipilä ei menettänyt kasvojaan, mutta katsomosta katsoen kovan jätkän kasvot menivät sen sileän tien, kun AY-väki taklasi.

Peli jatkuu ja odotettavissa on  kovaa vääntöä ja nokkapokkaakin , kun Sipil ei ainakaan vielä suostunut lopettamaan potkulainvalmistelua.  Tosin siihen luvattiin korjauksia, mutta äkkiseltään arvioitua sellaisia, jotka aiheuttavat vaan paljon tulkintaongelmia. Lisää taklauksia, kyllä se Sipilä siitä pehmenee.

Nyt näyttää siltä, että peli on Sipilän osalta pelattu ja paukut käytetty. Sipilä voi nyt lähteä nauttimaan miljoonistaan ja nuolemaan haavojaan. Hänestä ei ollut pelimieheksi, kun vastustaja alkoi toden teolla pelamaan.

22 vastausta artikkeliin “Pelimiehen näkemys AY-väki – Sipilä ottelusta eka erä 3-0”

  1. Kyllä tuo ne kasvonsa menetti jo alkaessaan tölvimisen ayyn suuntaan hän toki saa lakinsa tehdä siinä ei ole kellään sanomista muttei Ayyn tarvitse niitä silti hyväksyä .
    Siihen ei sipilän mandaatti riitä terv tepivaari

      1. No sipilä ryösteleekin kansaa ja luvan perästä .
        Ei mun tarvi kenenkään päälle hyökkäillä . terv tepivaari

  2. Onhan se vahinko jos Sipilä ei pärjää AY-demari joukkueelle ja byrokratialle. Onhan kaikenmaailman selvityksissä tullut julki että Suomen suurimpia kompastuskiviä ovat jäykät työmarkkinat ja raskas byrokratia sekä julkishallinto.

    Vaikea kuvitella että mahdollisesti tuleva demarivetoinen hallitus näitä perusongelmiamme lähtisi purkamaan.

  3. Jos ay-pomot menevät nyt halpaan, niin irtisanominen helpottuu kaikissa yrityksissä , oli yritys sitten pieni tai suuri.

    1. PS näkee ongelman siinä, että suomalaiset saavat kenkää ja heidät korvataan pienipalkkaisilla maahanmuuttajilla, joita pidetään hengissä verovaroilla.

      Demarien avulla urallaan edennyt ja kokoomukseen päätynyt Juhana Vartiainen on ymmärtääkseni tuon finne-vihamielisen ajattelun mainostaja. Myös vapaamuurari Vapaavuori edustanee tuota linjaa. Äijä-parka kannattaa pakkoruotsia, mutta väheksyy maahanmuuttajien kielitaidon merkitystä työtehtävissä.

  4. Hän tekee lakinsa mutta ilman Ayyn hyväksyntää ja sipilän vastuulle jää pitkä aikanen työmarkina riitely .
    Joka voi sitten olla kepulle kohtalokasta monella eri tapaa .
    J a kuten Väinö tuossa edella se on kohta kaikilla työpaikoilla ja on fakta osio tuosta laista terv tepivaari

      1. Eipä se nyt mennytkään populismin toivomalla tavalla ja nyt alkaa neuvottelu kolmikannassa eikä populismin ehdoin terv tepivaari

  5. No ei ole jos lakia tulee lainkaan sekin on mahdollista mutta ei hallitus voi tehdä ilman molempia osapuoli koskevia vain lakina ettei siitä riitely jatku
    Ja enempi siitä on kepulle haittaa kyllä sipilä sen tajuaa terv tepivaari

  6. ”Ja enempi siitä on kepulle haittaa kyllä sipilä sen tajuaa terv tepivaari”

    Kepulle tuottaa kyllä suurta suurta tuskaa, jos kaiken maailman hanttapulit yrittävät kampittaa maan asioiden hoitamista. Toivotan, että Sipilän pumppu ja muut värkit kestävät bolsheviikkien kanssa vääntämistä.

  7. No kepu tuossa olisi saanut suurimman sonnan niskaansa ja poulistit olis nauranut nurkan takana .
    Ja olis kuitenkin parempi antaa neuvottelujen alkavan kun nimitellä ketään terv tepivaari

  8. Tää on kyllä erikoista kun työpaikan ikävimmät vittuilijat sää näin voimakkaan tuenosoituksen.
    He ovat suorastaan kansallissankarin osassa nyt. Kyllä mahtavat nauttia olostaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *