Politiikan ilmasto kuumenee

Kuten oli odotettukin poliittinen ilmasto lähentelee pian jo kesän kuumimpia hellelukemia. Ja syyhän on selvä – lähestyvät vaalit ja soten kohtalon päivät.

Kaikessa hiljaisuudessa on Kepu teettänyt muutenkin ylityöllistetyillä virkamiehillä muistion Demarien sote-esityksestä. Muistio torppaa täysin Demarien soteuudistuksen ja toteaa, että se ei menisi läpi eduskunnan perustuslakivaliokunnassa.

Erikoista muistion aikaansaamisessa oli, että Kepu ei puhunut mitään asiasta Kokoomukselle, jolle se tuli yllätyksenä. Kokoomus ei myöskään lähtenyt mukaan Kepun manööveriin sosiaali -ja terveysvaliokunnan puheenjohtajaa (SDP) vastaan. Hallituspuolueet ovat siis kyräilyvaiheessa ja syykin on selvä. Vaalien jälkeen muodostettavaan hallituksen tullenee SDP ja Kokoomus.

Kepun sylttytehdas on nyt ahkerassa käytössä, kun pitää mollata SDP:tä mutta samalla kytätä Kokoomuksen aikeita.

Nyt näyttää siltä, että Kepu sysätään oppositioon vaalien jälkeen ja niin on hyvä. Kepu ei enää ole puolue sanan varsinaisessa merkityksessä. Siitä on tullut valtionhoitajapuolue, jolle tärkeintä ei ole kansan hyvinvointi  vaan  valtion hyvinvointi jossa Kepu sitten jakaa rahaa ja hunajata kaikille kannattajilleen ja tietty itselleen, kuten Kepun Nuorisosäätiölle.

37 vastausta artikkeliin “Politiikan ilmasto kuumenee”

  1. Samaa se aina ollut vaalien alla nyt on koko vaalikausi oikeasti ollut vaalikampanjaa ja sitä ovat ylläpitäneet nuos siniset terv tepivaari

  2. Tepi – täytyy myötäillä ”erään railon lopullista hintaa”.
    Suuret asiat mutta ”korvapuustien saattelemana loppusuoralle” että onko koalitio tärkeämpi kuin maamme todelliset haasteet ongelmineen ratkaistavissa muodossa tai toisessa,suuntaan tai toiseen …

    No kepulla ollut näitä nk.rahanjako juttua jo aiemminkin historian lehdillä,vai onko tämäkin sitä vaali”propagandaa”.

    Eläkeläiset hurraa Rinteen eläkenosto politiikkaa ”yksittäisajattelunaan” mutta käsikynkkänä kokoomuksen kanssa hallituksessa – vetää vesileiliä – kuten keskustakin aikoinaan jos pääsee hallitukseen … no,sitten tulikin ohra leipään tunnetulla tavalla.

    Jakovaraa jakovaaralle jatkuu tunnetulla tavalla oppositiosta hallitukseen !

    No etupiirit käyskentelevät omilla luvuillaan ”tukijalkoineen”.

  3. Sen hallituksen pääministeri oli katainen joka vastaa n 40 miljardin veloista maailmalle terv tepivaari

  4. Samat jorinat ja vastuun välttelyt. Tarkoittaa sitä. että Suomessa ei demariministereillä ole ollut mitään valtaa. Eli välttäkää äänestämästä demareita-heillä ei ole mitään valtaa tai tekemistä hallituksessa kuin välttää vastuuta ja sysätä kaikki syntinsä pääministerin syliin.

  5. Ei ne mitään vastuuta väistele nyt sellanen hallitus on vastuuta kannetaan vain oman puolueen etu edellä muista ei ole väliä ja hallitus on kuitenkin koko kansan asialla .
    Pääministeri kirjoittaa hallitus ohjelman josta sitten neuvotellaan muiden kanssa ettei sitä vastuuta sen enempiä työnnellä pääministerille .
    hän hallituksen tekemiset vastaa lopu juoksussa .
    Nyt sitä vastuuta kantaa sipilä piste taikka pilkku aivan sama kaiku on puujalassa terv tepivaari

  6. Potaskaa.
    Väite siitä, että demariministeri vain hyppii pääministerin käskyjen mukaan eikä itse vastaa mistään, on todella säälittävää puolustelua.
    Ei luulisi aikuisen miehen alentuvan moiseen, mutta ilmeisesti demareilla menee niin surkeasti, että kaikkea pitää yrittää.
    Hallitusneuvotteluissa ohjelma muokkautuu mukaan tulevien mukaisesti kompromissina eikä pääministeripuolue kykene sanelemaan, ellei sillä ole enbemmistö eduskunnassa.
    Urpilainen ja Rinne ovat osoittaneet täydellisen kyvyttömyytensä talousasioissa eikä siitä vastuuta voi tuupata kellekään muulle – ei edes pääministerille, vaikka kuinka haluaisi pestä demarikaverinsa puhtaaksi.

    1. Et lukenut kokonaan tuota edellistä mun kommenttia siellä on selvästi sanottuna että pääministeri laatii hallitus ohjelman josta neuvotellaan muiden kanssa .
      Ne jotka sen hyväksyy mennee hallitukseen ja loput oppostioon terv tepivaari

    1. Heikki on se kamalaa kun seuraava pääministeri ei ole kepusta terv tepivaari

        1. nsin kokoomuksen pitää ensin voittaa eduskunta vaalit sitten sieltä voi tulla pääministerikin . kepulta peli on pelattu kokonaan terv tepivaari

  7. No eihän se noin mene Heikki voi olla mitä mieltä vaan vastuu on aina pääministerillä omsta hallituksestaan .
    sipilänkin pitää erottaa yritys ja valtio ne ei ole sama asia mistään kohtaa .
    Mulle ei ole kukaan politiikko joita puolustan arvostelen jokaista tekojen mukaan terv tepivaari

    1. Puppugeneraattorin lausuntoja. Politiikkaan tarvitaan muitakin kuin politiikan umpimätiä ammattipoliitikoita, jotka eivät ole elämässään muuta tehneet kuin politiikkaa. Rinne kuuluu samaan soppaan vain poliitikkona ay:n etujen ajajana- muita ansioita hänellä ei ole.

      1. Kun ei ole puppu generaattoria mistään kohtaa kepua kutsuu oppositio . ter vtepivaari

        1. Saattaa käydä niin, että demarit eivät saa muita isoja puolueita ohjelmallaan mukaan, vaan jatkavat oppositiossa. Parasta olisi niin.
          Kokoomus eikä keskusta lähde mukaan. Persut on ulos pyyhitty. Laskeva vihreys Aallon johtamana ei johda mihinkään muuhun kuin katastrofiin. Rinne voi nukkua rauhassa entiseen malliin.

    2. Hallituksessa on muitakin ministereitä kuin vain Sipilä.
      Nää vasemmiston lehdet ym. saattaa esittää hyvinkin väritettyä totuutta.
      Mutta Tepi kerro mitä vikaa on jos hallituksen politiikan seurauksena syntyy Suomeen uusia pysyviä työpaikkoja ??
      Siis toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita ??
      Miten Sipilä nyt sitten on syyllistynyt ja mihin ??

  8. Tällä hetkellä on tilanne nin että oppositiolla on reilu 60 % osuus kannatuksesta kun sadasta otetaan kepun ja kokoomuksen kannatus pois .
    Eihän niitä kahta hallitukseen tarvitse edes huomioida niillä on reilusti vajaa 40 % kannatus . terv tepivaari

    1. Persuista en ole varma mutta RKP ja KD tulee hallitukseen jopa mielellään mutta kepulle ja kokoomukselle sen oven auki saaminen on kyllä huonompaa . terv tepivaari

  9. Se olkoot minun oma asia mitä sellasena hallitus pohjana pidän hyvänä ei siis kuulu Heikille terv tepivaari

  10. Toistetaan kommentti tähän : Hallituksessa on muitakin ministereitä kuin vain Sipilä.
    Nää vasemmiston lehdet ym. saattaa esittää hyvinkin väritettyä totuutta.
    Mutta Tepi kerro mitä vikaa on jos hallituksen politiikan seurauksena syntyy Suomeen uusia pysyviä työpaikkoja ??
    Siis toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita ??
    Miten Sipilä nyt sitten on syyllistynyt ja mihin ??

  11. Taskulaskin kertoo omaa kieltään näistä Antti Rinteen lupauksista.
    Jo lupaus eläkkeisiin tekee yli 2 miljardia euroa. Siis 2 000 000 000 euroa.
    MIstä se nypätään ?? Lisätään kaikki lupaukset veroihin joihin tuleekin yllättäen roima korotus.
    Ja tää o ny sitte jotai järki touhuja mukamas.

  12. Ne neljän tunnin työpaikat ei todellisuutta miksikään muuta .
    Sipilä ei aja kun oman etunsa asiaa siinä se asian ydin on . terv tepivaari

  13. Kun on muka tarpeeksi tulee ahneus ja nyt sipilä ajaa aivan selvästi omaa akendaa ei mitäään muuta .
    Luottoluokitus ei tipu mihinkään turhaa propakanda tuo on terv tepivaari

  14. Kun puhutaan hallitusvaihtoehdoista vaalien jälkeen, niin ei sovi unohtaa myös vähemmistöhallituksen mahdollisuuta. Se edellyttää, että joku tai jotkut puolueet tukevat hallituksen esityksiä olematta mukana hallituksessa syystä tai toisesta. Ruotsissa on vähemmistöhallituksilla ollut myäs kannatusta.

    Tottakai enemmistöhallitus on aina paras, mutta jos sen syntymiseen ei ole mahdollisuksia, niin sitten voisi ajatella vähemmistöhallitusta.
    Kaikki riippuu vaalituloksista tietty. Viimeisten galluppien mukaan SDP saisi paalupaikan, mutta ennen vaaleja tulee vielä monta kannatusmittausta, joten ei nuolaista ennen kun tipahtaa.

    Uskon, että soten kohtalo tulee vaikuttamaan paljon vaalitulokseen samoin kuin se, saako Perussuomalaiset äänensä kuuluviin maahanmuuttoasiassa. Jos maahanmuutosta tulee vaaliteema, niin persut ovat vahvoilla. Isot puolueet ajavat sammutetuin lyhdyin maahanmuuttokysymyksissä, joka on äänestäjien pettämistä.

  15. Juhanikin voi valmistella itseään että nuot ne on eikä hallitukseen kokoomus eikä kepu mahdu .
    Mutta ensin pitää voittaa vaalit ja reilusti sekin terv tepivaari

  16. Rinteen ja vasemmiston kannatus laskee kuin lehmän häntä hallitusvastuussa kun eivät voikaan lunastaa lupauksia.

  17. Suomen luottoluokitus nousee AAA tasoon, jos SOTE toteutuu sanoo S-pankin ekonomisti, HS 20.8. Se romuttuu , jos SDP nousee pääministeripuolueeksi. Siis Suomen
    talous romahtaa vasurihallituksella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *