Ajan kuva: taiteellisia johtajia lynkataan ja diplomaatteja karkotetaan

Mitähän seuraavaksi? Olisiko nyt jo oikea aika Sipilän hallituksen vuoro joutua telakalle odottamaan uusia vaaleja?

Sekä taiteelliset johtajat, että karkotetut diplomaatit ovat vain sijaiskärsijöitä, kun maailman johtajat ja/tai heidän omat pomot  eivät kykene rakentavaan vuoropuheluun alaistensa kanssa.

Taiteelliset johtajat, joita nyt ruoskitaan ovat tehneet hyvää taiteellista työtä ja siinä työssä on joskus vähän mennyt överiksi työmetodit, mutta so what? Aina roiskitaan, kun rapataan! Parkuvia ämmiä on aina ollut, eikä ne tähän lopu.

Biplomaatit taas ovat diplomaatteja ja sillä sipuli. Diplomaatin tehtäviin kuuluu kaikkialla tarkkailla sen maan asioita, joihin on lähetetty diplomaatiksi. Diplomaatin työnkuvaan vissiin kuuluu olla aina valmiina lähtemään asemamaastaan, jos karkotetaan vain siksi, että diplomaatin isot pomot ovat töpeksineet.

 

Nyt  vallassa olevien suurten maiden johtajista kaikkein suurimpien maiden johtajat ovat joko hulluja, puolihulluja tai ainakin varttihulluja. On käynyt toteen iskulause: valta turmelee.

Tällainen on ajan kuva.

6 vastausta artikkeliin “Ajan kuva: taiteellisia johtajia lynkataan ja diplomaatteja karkotetaan”

  1. ”Parkuvia ämmiä on aina ollut, eikä ne tähän lopu.”
    Aika rohkeasti Väinö sanoo, saattavat feministit jo hioa piitkiä puukkojaan, sanan säiliään Väinön kaltatakseen.
    Joku toinen sanoisi tuon saman että herkkiä naisia on aina ollut ja tulee jatkossakin olemaan.
    Vähemmän tulee esiin miehisiä mielensäpahoittajia. Sitä minä en näissä valittavissa naisissa hyväksy etteivät heti kun kaltoin kohdelluiksi tuntevat itsensä nosta pahaa äläkkää. Itsekkäitä ovat sillä toki ymmärtävät että törkeä uros jatkaa tuomittavia toimintatapojaan myös uhrin kolleegojen kohdalla.

  2. Joskus on sanottava ruma sana niin, kun se on.

    Miksi ei pystytä sanomaan heti tuoreeltaan väärinkohtelijalle suoraan, eikä vasta aikojen kuluttua puhutaan ”selän takana”?

    1. Olen kyllä itsekin sitä mieltä että tällaisia sanamuotoja en haluaisi nähdä näissä blogeissa. Ymmärrän mitä haet laajassa kontekstissa mutta tässä kohtaa kuitenkin hyökkäät uhrien henkilön kimppuun. Oli aiheesta mitä mieltä vaan, sitä ei pitäisi tehdä lyömällä lyötyä.

  3. Väiski

    Kyllä ne naiset osaavat myös. Olla selkään puukottajia, kieroja kuin korkkiruuvi jne.. Miehet ovat tuossa kisassa kyllä kakkosia, vaikka toiselta näyttää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *