Joukossa tyhmyys tiivistyy

Taas on marssittu ympäri Eurooppaa ns. Pride-kulkueissa. Väkeä on ollut paljon, pääasiassa homoja ja lesboja sekä heidän tukijoitaan. Suomessa marssi järjestetään vasta kesä-heinäkuun vaihteessa.

Mutta miksi marssitaan, kysyy lihaa syövä heteromies? Ja vielä puolipukeissa kuvista päätellen, kuin ilotytöt konsanaan?

Kun homot ovat jo ainakin Suomessa saaneet kaiken haluamansa avioliittoa myöten, niin mitä he vielä haluavat? Vai onko marsseilla vain se tarkoitus, että ne pönkittävät itsetuntoa, kun on paljon porukkaa mukana. Joukossahan tyhmyys tiivistyy.

Pitäisikö meidän heterojenkin lähteä marssille kerran vuodessa osoittaaksemme, että meitä on sentään monin verroin enemmän, kuin homoja? Ja varsinkin heteromiesten pitäisi lähteä marssille tasa-arvon puolesta. Tasa-arvo ei nimittäin toteudu läheskään esim. avieroissa ja lasten huoltajuudessa.

Ennen marssittiin kulkueissa elinolosuhteiden puolesta. Nykyjään marssitaan siksi, että se on kivaa tietämättä miksi se on kivaa. Heteromiehen mielestä nimittäin ei homoudessa ole mitään kivaa.

 

13 vastausta artikkeliin “Joukossa tyhmyys tiivistyy”

  1. Todella outo kirjoitus. Keneltä se on pois he marssivat? Pitää muistaa kuinka vieläkin yhteiskunnassamme kovin vastenmielistä suhtautumista erilaisuuteen kuten kirjoituskin osoittaa. Kun ay- liike tai työläiset marssivat, tiivistyykö sielläkin tyhmyys? Työläiset ja työväenliike ovat aikojen alusta osoittaneet mieltä, näyttäneet marssimalla vaatimuksiaan oikeudenmukaisuudesta jne. Tuntuu todella surulliselta, että itsensä työläiseksi tunnustautuvat haluavat estää mielipiteen ilmaisun vaikkapa marssimalla.

    1. Samaa mieltä noista Pride-kulkueista. Minulle ne eivät kuulu ja sillä selvä.
      Tunnen montakin homoksi tituleerattua ja täytyy myöntää; kyllä heissä oikein fiksujakin löytyy, kuten kaikista kansalais-/poliittisryhmistäkin.
      Henkilökohtaisesti noista kulkueista ja ylipäätään kaikista kulkueista ja mielenosoituksista pysyn erillään.

  2. ”Nykyjään marssitaan siksi, että se on kivaa tietämättä miksi se on kivaa. ”
    Mukavasti sanottu Väinöltä. On kivaa ja elelemisen sietämätöntä keveyttä mitä moni porukka marssimalla ilmentää.

    Vaikka kengänpohjat puhki marssittaisiin ei kuuna päivänä ei tule tilannetta että kaikki ymmärtäisivät homoutta, lespoutta, helluntailaisia, pakolaisia, kommunisteja, catch and release kalastajia, musiikkia PUHE radiossa, romaneja ja oopperamusiikin ystäviä.

  3. No, teithän kyllä listan. Tosin täytyy oikeastaan sanoa, kyllä nämä ihmis-/harrastajaryhmät tiedostan, mutta en kyllä kuuna päivänä yhtään ryhmää vastaan ”ristiretkelle” lähtisi.
    Minulla on sisältöä aivan riittävästi omissa pienissä ympyröissäni, siksi esim politiikka ei minulta aikaa saa, eivät muuten nämä muutkaan mainitsemasi ryhmät.

  4. Marssikoon minun puolestani, mutta kyllä se omaan silmääni näyttää enemmän friikkisirkukselta kuin miltään vakavasti otettavalta kannaotolta vähemmistön puolesta.

  5. Niin se maailma vaan muuttuu ja ihan samanlaiselta näyttää, kuin kaivureiden valtaaminen aikanaan Koijärvellä. Nyt niistäkin valtaajista on tehty virallinen puolue.

  6. Yhdeksän kymmenestä tuntemaani pride-marssijaa ovat heteroja. Se kannattaa mieltää lähinnä vappumarssina – marssitaan, pukeudutaan hassusti, pidetään hauskaa ja alkoholillakin on osuutta asiaan aika usein. Marsseja ja kekkereitä mahtuu kylälle.

    Itse kävin noissa säännöllisesti vielä jokunen vuosi sitten, mutta jätin pois kun niistä ruvettiin tekemään kovin korrekteja. Ruvettiin estämään pääsy ”vääriltä” ihmisiltä. Helsingissä on vielä huonommaksi mennyt kun islaminuskoisille tasa-arvoa ehdottavat eivät ole järin tervetulleita.

    Mutta yhtä kaikki, jos väki haluaa marssia, sitä pitää vain peukuttaa. Koko ajan puhutaan ettei väki liiku tarpeeks, nyt sitä kävellään pitkin ja poikin. Kansanterveydelle!

  7. Täällähän marssii milloin lespot ja homot, laittomien maahanmuuttajien kannattajat, feministit jne.

    On se erikoista että tämmöinen suhtkoht normaali suomalainen mies ei marssi…mikä minussa on pilalla…

  8. Minua huolettaa lähinnä se, että silläkin marssilla poljetaan turhan moni Kiinassa tuotettu kenkäpari paskaksi, vaikka niillä olisi kuljettu monta vuotta kyökin ja peräkammarin väliä. Luonto kärsii taas kerran.

  9. Eräs ystäväni, joka oli portsanina pride-kulkueen reitillä olevassa ravintolassa kaksi vuotta sitten, joutui uhkaavaan tlilanteeseen, kun poisti väsyneen ja juopuneen marssijan ravintolasta.
    Hetken kuluttua hänet piiritettiin ja marssijat esittivät uhkailuja tyyliin – Haluutsä turpaas kun olet noin homoja vastaan !!!
    Kaverini kuitenkin selvisi uhkaavasta tilanteesta ehjin nahoin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *