Miksi populismia halveksutaan?

Populismista on tehty haukkumasana, jolla halutaan mollata sellaisia puolueita ja poliitikkoja, jotka hakevat kansansuosiota ajatuksilleen ja aatteilleen.

Mitä sanoo sanakirja populismista? Wikin sanakirja määrittelee populismin seuraavasti:poliittinen toiminta, jonka tarkoituksena on edustaa tavallisen kansalaisen tarpeita ja toiveita.

Eivätkö kaikki puolueet ja poliitikot pyri samaan päämäärään, kansansuosioon?

Populismia halventavassa mielessä käyttävät ovat niitä, jotka kadehtivat joidenkin menestystä varsinkin, jos eivät siihen itse kykene.

Miksi sitten valtamediakin käyttää mielellään populismia halventavassa mielessä puolueista ja poliitikoista, jotka ovat menestyneet hyvin kansansuosion hankinnassaan? Siihen on vain yksi vastaus ja se on se, että valtamedia ottaa siten poliittista kantaa asioihin. Valtamediahan politikoi paljon enemmän, kuin lääkäri määrää, vaikka lupaa olla riippumaton.

Esimerkkinä Italian hallituskriisi. Kaksi uutta puoluetta tai kansanliikettä sai tuntuvan vaalivoiton viime vaaleissa. Molemmat puolueista ovat EU -ja maahanmuuttokriittisiä ja jopa vaativat eroa eurosta. Italian kansan enemmistö on perin juurin kyllästynyt maahanmuuttovyöryyn ja syyttää siitä EU:ta, joka ei ole kyennyt hillitsemään maahanmuuttoa Eurooppaan.

Kun Italian presidentti valtaoikeuksiensa mukiaisesti torppasi näiden kahden vaalivoittajapuolueen hallitusaikeet, niin nyt valtamedia Suomessakin syyttää populismia kaikesta mitä Italiassa tapahtuu kielteistä. Itseasiassa valtamedia pyrkii kirjoituksillaan vaikuttamaan halveksuen kaikkiin puolueisiin, jotka pyrkivät keikuttamaan EU-venettä. Valtamedia Suomessa Yle ja Hesari ovat EU:n puolesta puhujia siksi EU-kriittiset ovat kaikki populisteja ja siis valtamedian vihollisia. Populismi on siis kirosana myös valtamedialle, vaikka kaikki puolueet ja poliitikot pyrkivät hankkimaan kansansuosiota ja ovat siten populistisia.

Nähtäväksi jää miten käy LiikeNyt:in, kun se pääsee vauhtiin. Jos ja kun se saa samanlaisen kansansuosion, kuin vastaava liike Italiassa, niin aletaanko sitäkin kutsumaan valtamediassa populistiliikkeeksi? Mielestäni se on ykshailee, sillä kansa alkaa jo kyllästyä politiikkaan ja poliitikkoihin siinä määrin, että on aivan sama miksi niitä kutsutaan mediassa, kunhan teot puhuvat puolestaan. Suomessakin on kasvava joukko ihmisiä, jotka eivät hyväksy Suomen noudattamaa maahanmuuttopolitiikkaa. Siitä on osoituksena tuore kansainvälinen tutkimus, jossa meistä suomalaisista 66 % ei hyväksy islamilaisia sekoittamaan meidän ikiomaa kulttuuriamme.

Italialaiset äänestäjät sanovat tänään populistien mollaajille, että parempi populismi, kuin mafia ja korruptio.

Suomessa voisi sanoa, että parempi populismi, kuin hyväveli verkostot ja lehmänkaupat.

13 vastausta artikkeliin “Miksi populismia halveksutaan?”

  1. Populismi sanalla pyritään yksinkertaisesti torppaamaan toisen poliittiset mielipiteet ja muut pyrkimykset. Kun vain sanot että ”populismia”…sana mielletään jotta populisti puhuu hölynpölyä..”populismia”.

    ”Pelkkää populismia”….

  2. On oikeastaan aika hupaisaa se miten äänekkäimmät populismin arvostelijat ovat valmiita samaan aikaan nielemään ja puolustamaan populismia joka sopii omaan katsantakantaan.

  3. Tuo että miksi populismia halveksutaan, on minullekin mysteeri.
    Populismia eli kansankosiskelua harjoittavat kaikki puolueet, varsinkin ennen vaaleja. On pikkupakko, jos meinaa menestyä vaaleissa.
    No, sanoillahan armeijaakin käsketään, on sanonut Pentti Haanpää.

  4. Populismi ei ole ideologiapohjaista vaan käytännönläheistä. Tällöin on olemassa vaara, että toteutetaan keskenään ristiriitaisia toimenpiteitä.
    Esimerkiksi demarit ja kokoomuslaiset loikkasivat innolla euroon. Eurottamiseen oli edellytyksenä ideologia euroon sopeutumisesta.
    Lipponen julisti, että EMU -ehdot täytetään tarvittaessa työelämän sopeutuksilla ja valtion rahapolitiikalla.
    Lipposlaiset harjoittivat valtion rahapolitiikkaa siten, että myivät valtion omaisuutta vaikka pilkkahintaan. Pilkkahintakauppa mahdollisti sen, ettei leikkailtu sosiaalimenoista, joka olisi vienyt ääniä.
    Lipposlainen emupolitiikka köyhdytti valtiota ja kansantaloutta, vaikka kansantalouden olisi pitänyt rikastua.

    Kokoomuksen Katainen käytännössä kieltäytyi sopeutumasta euroon, koskapa käynnisti palkkarallin, joka vei kilpailukyvyn ja lisäsi valtion palkkamenoja.
    Katainen sai vaalivoiton populistisilla puheilla. Ikävä kyllä hän myös toteutti lupauksensa.

    Demarien Rinne lupailee yleistä rahankylvöä niin kuin ei olisi koskaan emusta tai eurosta kuullutkaan. Kansalla on syytä toivoa, että Rinne vain pissii äänestäjiä okulääriin, eikä ikinä toteuta lupauksiaan.

    1. PS on siirtynyt pois päin populismista exroversion ihmelapsen eli Timo Soinin jätettyä puolueen.
      Halla-ahon myötä kansallisuusaate on PS-puolueessa päässyt voitolle. Kansallisuusaate ei kuulu enää kokoomuksen aatteisiin, mutta RKP on äärinationalistinen puolue, koska se edellyttää finnien syrjintää. Syrjintäpykälänsä se on vuosien saatossa saanut ujutettua lakeihin, joista se pitää kynsin ja hampain kiinni.
      PS on johdonmukaisesti vastustanut etnistä syrjintää päin vastoin kuin esimerkiksi Tarja Halonen, joka on ollut etnisperäisestä ”positiivisesta syrjinnästä” aivan innoissaan. Halosella ja RKP:lla on yhteinen intohimon hämärä piirre eli finne-Virtaseen kohdistuva etninen syrjintä.

      PS ei syrji etnisesti, mutta on sitä mieltä, ettei Suomi ole maailman sosiaalitoimisto, eikä PS hyväksy sitä, että tänne houkutellaan väkeä, jolla ei ole mahdollisuuksia lunastaa osaansa tässä yhteiskunnassa. Tulijoiden pisteytys on käytössä ympäri maailmaa, mutta takapajuisuudellaan loistavat kansanedustajat ja media eivät sitä hyväksy.

  5. On populismia eli mutkien oikomista ja on pölhöpopulismia eli pään työntämistä pensaaseen. Liike nyt edustaa näistä jälkimmäistä, tai ehkäpä ”pilvipopulismia”, kun amerikkalaisesta verkkopalvelusta on kuitenkin kyse. En luota tippaakaan jenkkien kykyyn saatika haluun pelastaa Suomen demokratia.

    Populismi parhaimmillaan ravistelee, vaatii vastauksia ja vaatii selitykset kansankielelle. Pahimmillaan se estää rakentavan keskustelun kun yritykset avata taustoja huudetaan kumoon.

  6. Kyllä populismilla saadaan kansan suosiota ja sehän on sen tarkoitus perä aina kaikilla.
    Mutta vaalien jälkeen perperi kääntyykin kansaa vastaan lähes aina kuten nytkin on sinisten osalta käynyt .
    Kyllä sellasesta kansalta kielteistä arvostelua saa ettei sitä kauheesti kannata miettiä miksi se arvostelu on paikoin kovaakin . terv tepivaari

  7. Persujakin on fiksuja ja on idiootteja.

    Ja pääosa poliitikoista on hyviä jossain, huonoja jossain muussa. Fiksuimmat ovat niitä jotka tiedostavat rajansa, surkeimpia ne joilla on joka asiasta mukatietoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *