Räystäät tippuvat ja katuojat solisevat – on kevät

Sipilän hallituksella on vain muutama viikko aikaa saada sote ja maakuntauudistus hyväksyttyä eduskunnassa. Tilanne näyttää jo toivottomalta, kun pääministeri Sipilä jo ehdottelee, että maakuntavaalit pidettäisiinkin vasta ensi keväänä samanaikaisesti eduskuntavaalien kanssa. Hallitus oli jo suunnitellut maakuntavaalien ajankohdaksi ensi syksyä, joka olisikin ollut EU-säännösten  vastaista. Vaaleja ei saisi järjestää ennen kuin  yksi vuosi siitä, kun lait on hyväksytty.

Kevätviikot sujahtavat pian , kun keväisin on aina kaikenlaista kivaa puuhaa. Yhdet kunnostaa veneitään päästäkseen taas kesän tullen vesille. Toiset kohentelevat kesäpesänsä kuntoa niin sisällä, kuin ulkonakin. Kolmannet matkustelee lämpimiin maihin ottamaan ennakkoa kesän lämmöstä.

Mutta hallitusherrat -ja rouvat ovat kuin tulisilla hiilillä, kun uudistukset pitäisi saada voimaan nyt. Viimeistään syksyllä alkaa jo vaalitaistelu ensi kevään eduskuntaan valittavista paikoista ja silloin ei enää saada aikaan mitään hyviä päätöksiä.

Kepun suuri ponnistus saada maahamme maakuntahimmeli näyttää näillä näkymin epäonnistuvan. Se olisi isku suoraan pääministeri Sipilän leukaan.

Mutta onni yksillä kesä kaikilla heti kevään jälkeen.

10 vastausta artikkeliin “Räystäät tippuvat ja katuojat solisevat – on kevät”

  1. Hiilamo käännytetty soteen. Maineesta viis. Vapaus valita muuttaa mielensä eiku valinnanvapaus on se hyvä ja sitten maakuntaan.
    Räystäät tippuu hulevettä ja siitä hulemaksu.

  2. Siinä jälleen kukkanen sipilän aarrearkusta no hosumalla tuokin mukamas tulee lailliseksi .
    Tampereella räystäät tippuu ja katuojat juoksee . terv tepivaari

  3. Vesi tosiaan tippuu ja solisee, pihaan kun astuu niin ei tahdo tietää sataako vaiko eikö. On muutamia isoja mäntyjä ja kuusia tontilla, joten vettä tippuu sateen jälkeenkin jonkin aikaa.

    Hallituksen höpisköön mitä höpisee, veneen hankinta / vaihto ja autotallin remontti ovat kevään tärkeimmät projektit.

    Toki pitää sen verran seurata, että pysyy jollain tavoin kärryillä.

    1. Verkkokalastus ei ole se minun juttu, olen sitä kyllä sen verran harjoittanut, että tiedän, ettei se ole.

  4. Nyt on Helsinki lähdössä vastaiskuun sote -ja maakuntauudisusehdotusta vastaan. Kaupunginvaltuusto on kutsuttu ylimääräiseen kokouseen huhtikuussa vain tätä yhtä asiaa käsittelemään.
    Helsingissä suhtaudutaan hallituksen esitykseen erittäin kriittisesti ja kokoukselta odotetaankin sen mukaista kannanottoa.
    Helsinki toivoo, että muut Suomen suurkaupungit tekisivät samoin.
    Pääministeri Sipilä joutuu nyt napit vastakkain Suomen suurimpien kaupunkien kanssa, joissa asuu yhteensä noin 2 miljoonaa asukasta eli noin 40 % Suomen kansasta.

Vastaa käyttäjälle Väinö Okaruusu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *