Sipilän hallituksen saavutukset – rikkaat rikastuvat lisää työkansa köyhtyy

Uutiset kertovat, että pörssiyhtiöiden tulokset viime vuodelta ovat niin hyviä, että osinkoja tullaan jakamaan pitkälle toista kymmentä miljardia euroa. Enemmän, kuin koskaan. Sillälailla.

Kiky ja kaikki muut hallituksen toimet työkansan elinolojen heikentämiseksi on satanut yritysten  laariin eli on tapahtunut jättimäinen tulonsiirto työkansalta yritysten omistajille, köyhiltä rikkaille. Tämä on ollut Sipilän porvarihallituksen tarkoituskin. Ja mukana on ollut työläisten pääasiassa äänestäneiden persuloikkareiden ollessa mukana tukemassa tätä porvallista politiikkaa.

Miksi SAK on sallinut tämän kehityksen? Onko ammattiyhdistysliike menettänyt otteensa jäsentensä etujen ajamisessa? Noin sata vuotta sitten nousivat työläiset ja torpparit (maseudun työläiset) kapinaan elinolojensa puolesta. Jos tämä Sipilän hallituksen talouspolitiikka jatkuu vielä, niin pelättävissä on, että köyhien kapina on mahdollinen.

Nyt pitäisi ammattiyhdistysliikkeen nousta ja panna stoppi tälle kehitykselle. Nyt ei enään riitä yksi torikokous, vaan yleislakko olisi riittävä näyttö, että duunarin jatkuvan kyykyttämisen aika on ohi.

Kun Suomessa on rahaa elättää suurta elintasopakolaisten armeijaa, niin rahaa täytyy löytyä myös kantaväestön elinolojen parantamiseksi. Suomessa on jo noin miljoona kansalaista, jotka elävät alle toimeentulorajan eli he ovat köyhiä.

17 vastausta artikkeliin “Sipilän hallituksen saavutukset – rikkaat rikastuvat lisää työkansa köyhtyy”

  1. ”Miksi SAK on sallinut tämän kehityksen? Onko ammattiyhdistysliike menettänyt otteensa jäsentensä etujen ajamisessa? Noin sata vuotta sitten nousivat työläiset ja torpparit (maseudun työläiset) kapinaan elinolojensa puolesta. Jos tämä Sipilän hallituksen talouspolitiikka jatkuu vielä, niin pelättävissä on, että köyhien kapina on mahdollinen.”

    Köyhien kapina voisi alkaa pakkoeurottajien eli Niinistön ja Lipposen eristämisellä.
    Lipponen potkittaisiin puolueesta lepikkoon, eikä tehtäisi mitään yhteistyötä Niinistön kanssa.

    Ensiksi pitäisi ottaa selvää, millaisia toimia Lipponen kannatti Itävallan Kurt Waldheimin eristämiseksi.

    1. Pakkoeurottajien eristämisellä olisi tietenkin enimmäkseen synbolinen merkitys, mutta siitä se sitten voisi alkaa. Sipilä noudattaa Niinistön ja Lipposen pakkoeurotuspolitiikkaa, joten häneen ei kannata kiinnittää huomiota, ellei halua, että Väyrysestä tulisi keskustan puheenjohtaja ja sitä kautta pääministeri.

  2. Tuossa tallenteessa Lipponen selvästi sanoi, että yhteisvaluutta edellyttää ammattiyhdistysliikkeeltä joustoja ja toisaalta valtion sopeutumista tarvittaessa EMU-ehtoihin menoja leikkaamalla.

    Eli ammattiyhdistysliikkeen ja demarien on tehtävä valinta eoro vai sopeutuminen. Paskan jauhamisen on loputtava kertakaikkiaan.

    1. Olen myös sitä mieltä ollut jo kauan, että euro on ollut Suomen taloudelle tuhoisa. .EU:hun liitytiin ja Emu:un joudutiin, kun uskolteltiin kansalle, että se turvaa meidät idän vainolaiselta. Mutta näinhä ei ole. Meillä ei ole vieläkään mitään turvatakeita de facto, on vain puhetta ja eriskoisen paljon paskan puhetta.
      Ainoa turvatae olisi ollut Nato, johon olisi pitänyt liittyä jo silloin, kun Viro liittyi.
      Suomen valtion johto on täysin väärissä käsissä. Laura Huhtasaari olisi paljon parempi presidentti, kuin varautunut ja selvästi neuroottinen Niinistö.
      Valitettavasti kansa on poliittisesti tyhmää, kuten J.K. Paasikivi sanoi.

  3. Ei työkansa mitenkään köyhdy pörssikurssien kasvaessa. Ne eivät mitenkään liity toisiinsa tai liittyvät, koska sillä omaisuudella raha menee kiertoon, luodaan uusia työpaikkoja ja työllisyys nousee.
    Pörsseissä on valtava valtion omaisuus, josta valtio ottaa pois omansa meidän kaikkien hyväksi.
    Se on totta, että vain kansaneläkkeellä ilman työeläkettä elävät ovat huonossa asemassa. Heille pitäisi eri tukienkin kanssa taata kuten ”minimipalkka” tukineen on joskus ollut työelämässä.

    Se ei ole hallituksen syy, että tänne on tullut pakolaisia monestakin syystä. Joidenkin mieliksi pantiin itäraja kiinni hallituksen toimin. Tätä pakolaiskysymystä on turha vatkata suhteessa omiin kansalaisiimme. Se on paljon suurempi kysymys.

    Ja tuo Savikiven pakkoneuroosi ilman lääkkeitä ei kyllä parane.

      1. Eivät kaikkien yritysten tulot ole kasvaneet, vaan toisia on mennyt konkkaan. Kun Lipponen kertoi eurottamisen edellyttävän joustoja ja sen demarit hyväksyivät, niin parempi on demareitten nyt olla hissun kissun ja turpa rullalla. Jos meinaavat saada uskottavuutta, niin potkaisevat Lipposen pellolle symbolisena eleenä vanhalle politiikalle.

      2. Väiski- kenen palkkoja on alennettu ? Ei ole, vaan niitä on nostettu yleisesti. Lomarahojen leikkaus oli kyllä paha juttu.
        Täytyy vain odottaa, että tuo homma korjataan.

  4. Juuri Ylen aamuteeveessä Nordean ekonomisti totesi, että Sipilän hallituksen aikana vuodesta 2015 tulonsiirtojen (sosetuudet, työttömyysturva) varassa elävien ostovoima on heikentynyt vuosi vuodelta.

    Tämä on seurausta indeksikorotusten jäädyttämisestä ja tukien leikkauksista. Samaa on tiedossa jatkossakin. Ekonomisti totesi, että inflaatio tulee tänä vuonna olemaan noin prosentin luokkaa. No esim. eläkkeet nousivat vuoden alusta 0,55%. Eli takkiin tulee jo tässäkin mielessä n. 0,45%.

    Lisäksi kun otetaan huomioon mm. lääkekorvausten heikennykset, terveyspalvelumaksujen korotukset jne. niin heikennyksiä on paljon.

    Kyllä tästä näkökulmasta katsoen Sipilän hallituksen toimien johdosta köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat.

    Ps. Kyllä voidaan katsoa, että osinkojenjako ja työtätekeviin kohdistunut kiky ovat sidoksissa keskenään. Kikyllä leikattiin palkansaajien palkkoja ja summan voi katsoa siirtyneen yritysten tuloksiin. Pörssiyhtiöissä parantunut tulos tarkoittaa suurempaa jakovaraa osinkoina.

    1. Sipilä noudattaa Niinistön ja Lipposen pakkoeurotuspolitiikkaa ja lisäisi ohjelmaan myös Lipposen edellyttämiä joustoja, mutta s ei ei käy, koska vähälahjaiset demarit naputtavat ja haluavat silti pitää kiinni Niinistön ja Lipposen hölmöstä pakkoeurosta.

      Sipilää ei käy käy moittiminen, ellei moiti samalla pääsyyllisiä eli Niinistöä ja Lipposta.

  5. Kuten Juha ja lisäksi pörssiyhtiöiden omistajat nostavat osinkoja joita pitäisi käyttää firman kehittämiseen ja sitäkautta työpaikkojen lisäämiseen.
    Juuri valittu Niinistö tuli valituksi rahakkaiden ison rahan turvin sitä eivät äänestäjät oivaltaneet.

  6. Onkohan tällaista muuallakin maailmassa vai onko ihan supisuomalainen ilmiö että hyvin hoidetut ja menestyvät yritykset jakavat hyviä osinkoja omistajilleen? Tokihan sitä näin maallikkona pokkana kuvittelisi että pitäisi voittoraht yrityksen lähinnä omiin investointeihinsa panna.
    Takavuosina SAKn puheissa esiintyi vaadetta solidaarisesta palkkapolitiikasta, nyt on toisin, elkeitä antisolidaarisuuteen eli ulosmitata mojovia palkankorotuksia hyvin meneviltä yrityksiltä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *