Vallan kolmijako-oppi ja sotesopan hämmentäminen

”Vallan kolmijako-oppi tarkoittaa Montesquieun mukaan, että vallanväärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövaltatuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan”. Lainaus Wikistä

Tätä vallan kolmijako-oppia on noudatettu Suomessa jo vuodesta 1919 alkaen ja on se kirjattuna persutuslakiimme.

Asia nousi tänään esiin eduskunnan kyselytunnilla, kun Sipilän hallitusta on arvosteltu siksi, että se on liikaa hoputtanut ja sekaantunut eduskunnan valiokuntien työhön sote -ja maakunta-asiassa. Pääministeri torjui syytökset ja ilmoitti, että eduskunta tekee työtään omaan tahtiinsa, mutta viivyttelemättä. Hallituspuolueista on nimittäin kuulunut ääniä , että oppositio yrittää jarruttaa valiokuntien työtä taktisista syistä. Sen taas kielsivät opposition edustajat ja totesivat, että kun kyseessä on tuhansia sivuja käsittävä lakikokoelma se vie paljon aikaa mm. asiantuntijakuulemisina.

Jos uskoo hallituksen vakuutteluja, että hallitus ei pyri ohjailemaan eduskuntaa ja sen valiokuntia sotelakien käsittelyssä ja noudattaa siten vallan kolmijako-oppia sekä perustuslakia, niin kuka sitten voisi olla se tai ne, jotka yrittävät vaikuttaa sotelakien käsittelyä jouduttavalla tavalla? Ne voivat olla valiokuntien hallituspuolueiden edustajat. Kun valiokuntien työskentelystä tihkuu tietoa julkisuuteen vain niukasti, emme me kansalaiset voi tietää, mitä valiokunnissa puhutaan ja kuka puhuu.

Kansanedustajat ovat kaikki henkilöitä, joilla on voimakas itsetehostuksen tarve. Muuten he eiv ät olisi kansanedustajia. Mutta heidän joukossaan on monia, jotka pyrkivät johtamaan muita. Näin se vaan on. Jos jossain valiokunnassa on jäsenenä muita selvästi äänekkäämpi ja määrävämpi typpi, hän saattaa jopa vaikuttaa ratkaisevasti päätösten tekoon ohi valiokunnan puheenjohtajan.

Eräs esimerkki on perustuslakivaliokunta. Kokoomuksen varajäsenenä on vanha konkari ja kettu Ben Zyskovitz. Varajäsen pantiin valiokuntaan nimenomaan sotelakien käsittelyn vuoksi ja samalla yksi varsinainen jäsen jättäytyi syystä tai toisesta pois. Zyskovitzin tehtävänä on puolustaa valiokunnassa Kokoomuksen etuja eli valinnanvapautta ja tekee se varmaan taidolla. On vain niin, että perustuslakivaliokunta ei yleensä tee äänestyspäätöksiä, ainoastaan yksimelisiä päätöksiä. Valiokunta poikkeaa muista valiokunnista siinä, että sen tehtävä ei ole polittinen vaan lainopillinen. Siitä huoliatta on perusteltua syytä uskoa, että Zyskovitz tekee kaikkensa saadakseen oman kätensä jäljen valiokunnan mietintöön.

6 vastausta artikkeliin “Vallan kolmijako-oppi ja sotesopan hämmentäminen”

  1. Valinnanvapaus on hyvä asia. Asiakas (potilas) voi valita hyväksi tietämänsä hoitopaikan.

    Hoitopaikat joutuvat kilpailemaan keskenään hoidon laadulla ja nopeudella. Siten palvelu paranee.

    Nyt on hirmuinen jonottaminen palveluun, joka ei välttämättä ole hyvä.

  2. Väinö, huomautan vielä ystävällisesti, että Ben on kansanedustaja – joten hänellä on suorastaan velvollisuus osallistua lakien säätämiseen parhaan kykynsä mukaan. Benillä on kykyjä vaikka toisille jakaa.

  3. Onhan tässä soppaa, ei siinä mitään. Itse näen valinnanvapauden tärkeimpänä tehtävänä pistää rajat monopoleille. Nykyisellään kunta voi ulkoistaa 100% monopolilla terveyspalvelut yhdelle firmalle. Uudessa mallissa näin ei saa tehdä.

  4. Valinnanvapaus ei ole arvo sinänsä. Se on myyvä nimitys asiasta, jota kaikki suomalaiset tuskin täysin ymmärtävät.

    Tärkeintä kansalaisten kannalta on palvelun laatu ja hinta. Potilasmaksun suuruudesta emme vielä tiedä, kun hallitus panttaa tietoa. Ja veronmaksajinahan me kuitenkin maksamme myös sosiaali -ja terveysmenot, jotka lankeaa valtion maksettaviksi.
    Kuka mittaa palvelun laatua ja tiedottaa siitä kansalaisille, jotta itse kukin voisi valita itselleen sopiviman lääkärin? Ei kukaan. Kansalaiset joutuvat turvautumaan yksityisten mielikuvamainontaan, josta harvoin selviää palvelun laatu ja hinta. Julkinen puoli ei mainosta, kun ei ole rahaa siihen ja osaaminenkin on kokemuksen puutteesta johtuen heikkoa.

    Valinnanvapaudesta on tehty iskusana, jolla halutaan luoda myönteinen kuva sille, että yksityiset terveystalot pääsevät käsiksi verovaroihimme. Jaossa on miljardeja ja lienee selvää kuka voittaa epätasaisessa kilpailussa perusterveydenhoidossa.
    Siksi Kokoomus ajaa ns. valinnanvapautta kuin käärmettä pyssyyn, kun Kokoomus on kapitalistien puolue.

  5. Väinö: Kuka mittaa palvelun laatua ja tiedottaa siitä kansalaisille

    Nykymenossa paras ja ainoa kanava mitata on omat kokemukset ja puskaradio. Valinnanvapautta ilman tukevaa rahamassia ei ole, voiko asiat mennä tästä huonompaan suuntaan.

    Monopolinomaiset rakennelmat ovat pahasta heilutti tahtipuikkoa sitten yhteiskunta tai yritysmaailma. Yksinkertaista faktaa on että kun puuttuu kilpailua siitä ei hyvää seuraa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *