Yle ykkösen ”aamuämmät”

Otsikoitu nimitys Yle ykkösen aamu-tv:n ohjelmassa ei ole allekirjoittaneen keksimä. Sitä on käyttänyt aiemmin ainakin tunnettu toimittaja ”Loka” Laitinen.

Mutta yhtäkaikki kyse on siis ”ämmistä”, jotka aamusta aamuun arkisin  ovat äänessä telkussa.  Hyvin usein on niin, että kameran edessä on yhdellä kertaa jopa 3-4 ”ämmää”, jotka kaakattavat, kuin  kanat tai kimittävät ja kailottavat sekä pulputtavat niin että  aina ei selvää saa, mitä kukin sanoo. Onko tasa-arvo mennyt överiksi Ylessä?

Tänään  (23.5) oli juuri sellainen tilanne, että oli 3 ”ämmää” kameran edessä. Toimittaja ja 2 haastateltavaa. Aihe oli valinnanpauden kokeilu. Kun aihe on mitä tärkein ja kiinnostaa monia, niin olisi olettanut, että kameran edessä olisi ollut ainakin yksi mies, jonka puheesta olisi saanut paremmin selvää.

On ollut pakko siirtyä kilpailevalle kanavalle eli maikkariin.

6 vastausta artikkeliin “Yle ykkösen ”aamuämmät””

  1. Juicehan tästä lauloi ”tädit kaikesta motkottaa, ne kanana kotkottaa” (Ollaan ihmisiksi).

    Mutta jos yleisö haluaa naisia ruutuun, yleisö saakoon.

  2. Haluaako yleisö vai ylen toimitus ja kohderyhmävastaavat?
    Jotenkin epäilen jälkimmäistä, koska yle on päättänyt kohdistaa puuhastelunsa 25-35-vuotiaille….

  3. juhak:n epäily on aiheellinen. Kun kanavat käyvät kovaa kisaa katsojista, niin silloinh tehdään helposti vääriä johtopäätöksiä. Uskoisin, että vanhempi väki on enemmistönä aamuohjelmien katsojina. Ja maksavathan he ainakin myös Ylen pakkoveroa.
    Mitä tulee Ylen aamuteeveehen, niin se on jämähtänyt paikalleen. Ohjelmaa pitäisi uudistaa esim, siten, että kameraryhmä+toimittaja menee haastateltavien luokse ja tekee kunnon haastatteluja, Nykyisin ne on sellaisia hätäisiä oksennuksia, että monasti ei sitä varten olisi kannattanut kutsua haastateltaviksi tärkeitä henkilöitä.
    Uutiskertaus tunnin välein ja ruudussa voisi kiertää uutisten pääaiheet tekstinä.
    Toivottavasti uusi toimitusjohtaja uudistaa virkamiesmäistä otetta Ylessä.Maikkarilla sama henkilö teki hyvää työtä, joka näkyy paremmin toteutettuina uutisina, kuin Ylellä.

  4. Jos haluatte vähemmällä päästä, kuunnelkaa aamuradiota. Se on Ylelläkin ihan siedettävä tuote.

    Mutta tavallaan ikävä kuulla tästä. Olen ollut itse vieraana useampaankin kertaan Ylen ja MTV:n aamuohjelmissa viime vuosikymmenellä. Ehkä niiden pitäisi pyytää uudestaan niin paranisi taso!

    (ehkä ei)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *